Proseduuri Oy rakentaa optimaalista kapasiteettikokonaisuutta Advanian ratkaisuilla

Proseduuri Oy arvostaa Advaniassa tämän liiketoimintakeskeistä lähestymistä IT-asioihin sekä monipuolisia kapasiteettiratkaisuja. Näiden avulla yritykset ovat yhdessä kyenneet rakentamaan Proseduurin liiketoimintaa optimaalisesti palvelevan kokonaisuuden, jonka uskotaan kehittyvän entisestään tulevaisuudessa.
Proseduuri Oy on IT-alan palveluyritys, joka tarjoaa yrityksille asiantuntijapalveluita sekä tietojärjestelmiä liiketoiminnan kehittämiseksi. Proseduuri Oy:n menestys perustuu aitoon kumppanuuteen ja yhdessä tehtävään kehitystyöhön asiakkaan liiketoiminnan hyväksi. He ovat Suomen suurin Jeeves ERP toiminnanohjausjärjestelmän toimittaja, jonka lisäksi he myyvät Primavista taloudenohjausjärjestelmää.
”Meidän toimintamme muodostuu ensisijaisesti liiketoimintajohdon konsultoinnista, johon tuomme mukaan konkretiaa tietojärjestelmien avulla”, kertoo Proseduuri Oy:n toimitusjohtaja Sampo Karjalainen.
Proseduuri toimittaa asiakkailleen liiketoiminnan tarpeita tukevia tietojärjestelmiä Suomessa, Ruotsissa ja Baltian alueella. Toimitettavat ratkaisut eivät ole identtisiä eri asiakkaiden välillä, jonka vuoksi ratkaisuja toimitetaan myös asiakaskohtaisesti eri ympäristöihin – yleensä pilveen, mutta toisinaan myös asiakkaan omaan konesaliin.
”Olemme valinneet kumppanimme sekä edustamamme ratkaisut perustuen siihen, että ne tukevat meidän tavoitettamme auttaa asiakkaitamme mahdollisimman joustavasti”, Karjalainen toteaa.
Advanian Core+ pilvipalvelu haastaa kansainväliset toimijat
Core+ on Advanian ja Hewlett Packard Enterprisen yhdessä toteuttama pilvipalvelu, joka toimii Suomen rajojen sisällä ja haastaa suorituskyvyllään sekä ominaisuuksillaan tunnetut kansainväliset pilvipalvelut. HPELisäksi Core+ on mahdollista toimittaa pilvenkaltaisena ratkaisuna myös yrityksen omaan konesaliin, jolloin käyttäjä saa yhä haltuunsa pilvipalvelun edut, mutta säilyttää vielä suuremman kontrollitason kapasiteetin käytöstä. Proseduuri Oy on kuitenkin toistaiseksi hankkinut Core+ palvelut Advanian ja HPE:n yhteisestä data centeristä.
”Kun tuli aika siirtää osa asiakkuuksista vanhentuneista konesaliratkaisuista uuteen kotiin, päätimme Advanian esittelyn pohjalta testata Core+ alustana näille asiakkuuksille. Kokeilu on osoittautunut menestykseksi.”, Sampo Karjalainen sanoo.
”Vaikka kokemuksemme ovat suhteellisen lyhyeltä ajalta, olemme havainneet, että Core+ ei pelkästään haasta suurempien pilvipalvelutoimittajien ratkaisuja. Se saattaa olla suorituskyvyllisesti jopa parempi kuin nämä. Pitempää aikaväliä tarkastellessamme, olemme havainneet, että Core+ suorituskyky ei heikkene ruuhkahuippujen aikaan samoin kuin kilpailijoidensa. Myös sijainti kotimaassa näkyy positiivisesti latensseissa”, hän jatkaa.
”Core+ on osoittautunut myös joustavammaksi. Se tarjoaa erinomaiset edellytykset resurssien sekä kustannusten optimointiin korkeammalla tasolla kuin kilpailijansa. Tämä on tuonut meille sekä meidän asiakkaillemme huomattavaa liiketoiminnallista hyötyä.”, Karjalainen kertoo.
”Ehkä tärkeimmät syyt, miksi Core+ on ollut meille erityisen kiinnostava, ovat olleet kuitenkin sen tietoturvaominaisuudet ja käyttäjälle jäävän kontrollin taso. Tietoturvan näkökulmasta Core+ saa meiltä arvosanakseen kouluasteikolla 10-”, Karjalainen naurahtaa.
”Core+ on ominaisuuksiltaan sekä kustannuksiltaan niin lupaava ratkaisu, että olemme pohtineet myös joidenkin Azuressa sijaitsevien asiakkuuksien siirtämistä sinne”, Karjalainen toteaa lopuksi.
Lue koko asiakastarina täältä
Suosittelija:
Yhteistyö Advanian kanssa on ollut aina erittäin sujuvaa. IT-alalla valitettavan usein myynti tapahtuu tuote edellä ja asiakkaan tarpeet jäävät toissijaisiksi. Näin ei kuitenkaan ole koskaan ollut Advanian kanssa. Myynti on tapahtunut pureutumalla meidän tarpeisiimme ja sopiva ratkaisu on kehitetty keskustelun kautta tarpeidemme mukaiseksi. Tämä lähestymistapa on johtanut siihen, että meidän kohdallamme Advania on pystynyt jopa ylittämään joitakin odotuksiamme ratkaisujen toimivuuden osalta.” ”Yhteistyömme on vuosien saatossa syventynyt sille tasolle, että meillä on Advanian kanssa myös yhteisiä asiakkaita. Johtuen siitä, että palvelukokonaisuutemme täydentävät hienosti toisiaan”, Karjalainen toteaa lopuksi.
Sampo Karjalainen, toimitusjohtaja, Proseduuri Oy

Tiedot
Tilaaja: | Proseduuri Oy |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Kari Tuomikoski, Advania, kari.tuomikoski@accountorict.fi , +358 40 772 2107 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
![]() |
Projektinhallinta |
![]() |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Ketterät menetelmät |
![]() |
Konesalipalvelut |
![]() |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
![]() |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
![]() |
Tietoturva |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
![]() |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
![]() |
IT |
![]() |
Julkishallinto |
![]() |
Järjestöt ja yhdistykset |
![]() |
Kauppa |
![]() |
Kiinteistöala |
![]() |
Koulutusala |
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
![]() |
Media |
![]() |
Pankki ja vakuutus |
![]() |
Prosessiteollisuus |
![]() |
Raaka-aineet ja energia |
![]() |
Rakentaminen |
![]() |
Telekommunikaatio |
![]() |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
![]() |
Urheilu, viihde ja virkistys |
![]() |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Laitteet |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Advania Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Advania Finland - Muita referenssejä
Advania Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |