Pihlajalinnassa käytössä Mepco HRM-palkkaohjelmisto

ReferenssiPihlajalinna on yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja tuottava yritys, joka työllistää yli 4000 soteammattilaista ympäri Suomen. Henkilöstömäärä on kasvanut jatkuvasti, mikä vaatii myös järjestelmiltä paljon. Alkoi palkkaohjelmistojen vertailu, joka päätyi kesällä 2014 Mepco HRM -ohjelmiston palkkamoduulin hankintaan. Käyttöönottoprojekti tehtiin saman vuoden syksyllä ja tuotantoon ohjelmisto otettiin tammikuussa 2015.


Käyttöönottoprojekti oli sikäli poikkeuksellinen, että siihen osallistuivat pääkäyttäjien lisäksi kaikki Pihlajalinnan eri paikkakunnilla työskentelevät palkanlaskijat. Pihlajalinnalle on tärkeää, että konversiot, eli tietojen tuominen esimerkiksi tilitoimiston tai kunnan palkkajärjestelmästä, käyvät sujuvasti. Mepco HRM:llä tämä onnistuu. Jatkossakin tietojen ylläpito käy niin ikään ripeästi. Samaan työhön vanhalla, manuaalista työtä vaativalla järjestelmällä tarvittaisiin alati kasvava palkanlaskijoiden armeija. 

Suosittelija:

“En ollut aiemmin käyttänyt Mepco HRM-ohjelmistoa, mutta tiesin sen olevan käytössä muilla terveydenhuoltoalan toimijoilla ja luotin siihen, että alalle tyypilliset haasteet on ohjelmistossa jo ratkaistu.” “Tutustuin lähemmin ohjelmistoon verkkoesittelyissä, ja parin palkanlaskijan kanssa osallistuimme kokeilutilaisuuteen, jossa selviteltiin, miten ohjelma meillä toimisi”

Satu Sipovaara, Mepco pääkäyttäjä, 040 135 6675, satu.sipovaara(a)pihlajalinna.fi

Pinterest
Referenssin infoboxi
Accountor HR Solutions Oy

Tiedot

Tilaaja: Pihlajalinna Oyj
Ajankohta: 2014 - 2015
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Veli-Matti Puranen, myyntipäällikkö, 0400 589 722, veli-matti.puranen(a)mepco.fi

Lisätietoja

Accountor HR Solutions Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Asiakaspalvelu
Hankinta
HR
Projektinhallinta
Viestintä

Erikoisosaaminen

Dokumenttien hallinta
Integraatiot
Käyttäjähallinta
Ohjelmistokehitys
Pilvipalvelut / SaaS

Toimialakokemus

IT
Terveys- ja sosiaalipalvelut

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö
Valmisohjelmisto

Omat tagit

Palkkahallinto
palkka- ja henkilöstöhallinto
Mepco HRM
Mepco Palkat
MepcoHRM
mepco
MepcoPro
palkka- ja henkilöstöhallinta
sosiaali- ja terveyspalvelut

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Accountor HR Solutions Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Accountor HR Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi lisäämäsi 2 asiantuntijaa.

Accountor HR Solutions - Muita referenssejä

Accountor HR Solutions - Muita julkaisuja

Siirry Accountor HR Solutions Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen
Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia