Pidä Saaristo Siistinä
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/26014.jpg)
Pidä Saaristo Siistinä ry huolehtii Suomen merialueiden, sisävesien, rantojen ja saariston puhtaudesta. Yhdistyksen tavoitteena on muun muassa edistää ja löytää ratkaisuja ympäristöystävälliseen vesillä liikkumiseen. PSS ry:n toiminta-alueet ovat Saaristomeri, Saimaa, Päijänne, Pohjanlahti, Pirkanmaa ja Itäinen Suomenlahti sekä Ahvenanmaa. Poutapilvellä on ollut kunnia tukea tätä tärkeää työtä jo pitkälti toistakymmentä vuotta ja vastasimme myös PSS:n tuoreimmasta sivustouudistuksesta ja siirrosta WordPress-alustalle.
Tekninen toteutus on laaja. Sivusto sisältää sadoittain artikkeleita ja sivuja, joissa käytössä monipuolisesti asiakaskohtaisia sisältölohkoja. Oma sisältötyyppi on rakennettu yhteystietoja varten. Yhdistyksen käyttämästä CRM-järjestelmästä on integroitu jäsenlomake palveluun. Kieliversioita on kolme. Projektin aikana toteutettiin myös uutissisältöjen migraatio vanhasta verkkopalvelusta.
Toteutimme projektissa myös verkkokaupan WooCommercella. Verkkokaupassa ei kuitenkaan myydä tuotteita tai palveluita vaan annetaan kuukausi- tai kertalahjoituksia ja valitaan lahjoitusvarojen kohdentaminen. Lahjoitukset on integroitu Paytrailiin, jotta lahjoituksen voi tehdä mahdollisimman laajoilla maksutavoilla. Näin myös lahjoituskokonaisuuden hallinta tapahtuu kätevästi samasta ylläpitokäyttöliittymästä.
Suunnittelimme raikkaalle ja mielenkiintoiselle sivustolle muutamia mielenkiintoisia ulottuvuuksia, kuten esimerkiksi hieman harvinaisemmin nähdyn valikkoratkaisun ja animoimme yhdistyksen logon sisältämään hieman liikettä.
Suosittelija:
Veera Säilä
![Poutapilvi web design Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/poutapilvi-web-design.jpg&size=x64)
Tiedot
Tilaaja: | Pidä Saaristo Siistinä |
Ajankohta: | 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Klaus Holm |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Sisällönhallinta |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
![]() |
WordPress |
![]() |
WooCommerce |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Poutapilvi web design - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Poutapilvi web design - Muita referenssejä
Poutapilvi web design - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |