Petäjäveden kunnan Joomla!-verkkosivusto

Artio Oy on uudistanut Petäjäveden kunnan verkkosivut. Vireä, viihtyisä ja järvirikas 4000 asukkaan kunta sijaitsee vain 25 minuutin päässä Jyväskylästä ja Keuruusta. Elämää värittää Unescon maailmanperintökohde Petäjäveden vanha kirkko, joka on tuhansien kansainvälisten matkailijoiden kohde.
Artio rakensi alunperin kunnan verkkosivut ja uudistetun verkkopalvelun Joomla-julkaisujärjestelmään.
Kuntaan uusi graafinen ohjeistus, se päivitettiin verkkosivuillekin
Kun kunnassa työstettiin vuoden 2019 jälkipuoliskolla uutta graafista ilmettä, päivitettiin verkkosivusto soveltuvin osin noudattamaan uutta graafista ohjeistusta. Muutos koski etenkin sivuston värimaailmaa ja fontteja. Kunnan vaakuna haluttiin haihduttaa sivuilta ja vaihtaa suunniteltuun uuteen tunnukseen. Uuteen ilmeeseen kuuluivat myös erilaiset leimasintyyppiset elementit ja kunnan perustamisvuositunnukset.
Muutos toteutettiin alkuvuonna 2020. Kaikkia toiveita emme pystyneet täyttämään, koska halusimme tehdä muutokset siten, että digipalvelulain edellyttämät saavutettavuusvaatimukset mm. kontrastien osalta otetaan huomioon. Seikka luonnollisestikin hyväksyttiin kunnassa, ja pääsimme hyvään yhteisymmärrykseen sivuston ulkoasusta.

Tiedot
Tilaaja: | Petäjäveden kunta |
Ajankohta: | 2017 - 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Lisätietoja projektista Artio Oy, Arto Saraniva, puh. +358 400 789 592. |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Tietohallinto |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Käyttäjähallinta |
![]() |
Sisällönhallinta |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Julkishallinto |
Teknologia
![]() |
Open source |
![]() |
Joomla |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
Omat tagit
Artio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Artio - Muita referenssejä
Artio - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |