Perhepalvelut Oiva voi Nappulan ansiosta keskittyä perustehtäväänsä
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/20325.jpg)
Nappula toimii dokumentaatioalustana ja tukee myös johtamista vahvasti.
Nappula on ollut Perhepalvelut Oivan valinta asiakastietojärjestelmäksi yrityksen perustamisesta alkaen.
”Emme käyneet valintavaiheessa muita vaihtoehtoja edes läpi, koska kaikkien työntekijöidemme kokemukset Nappulan käytöstä olivat niin positiivisia”, Perhepalvelut Oivan toimitusjohtaja Janne Kankaanniemi kertoo.
Kankaanniemen mukaan Nappula paitsi tarjoaa tarvittavan dokumentaatioalustan lomakkeineen ja muine toiminnallisuuksineen, myös tukee vahvasti johtamiseen liittyviä kysymyksiä.
”Se on ensiarvoisen tärkeää tällaisessa työssä, jossa mennään hektisesti asiakastilanteesta toiseen”, Kankaanniemi sanoo.
Hän näkee, että toimiva järjestelmä itsessään tuo kustannussäästöjä. ”Siksi on ollut ilo tottua Nappulan kanssa siihen, että asiat toimivat ja sujuvat. On ikään kuin yksi huoli vähemmän kannettavana arjen tiimellyksessä.”
Yhteistyö Fastroin kanssa on ollut Kankaanniemen mukaan sujuvaa ja saumatonta. Apu tai tuki on helposti saatavissa, kun tarve vaatii.
”Tällä viikolla ilmeni pieni ongelmatilanne kirjauksissa. Yksi soitto riitti korjaamaan tilanteen. Saimme avun heti. Arvostan tätä kokemusta yrittäjänä todella paljon, koska toiminnan täytyy mennä koko ajan eteenpäin. Aikaa ’touhuta” järjestelmän kanssa ei ole”, Kankaanniemi kertoo.
Nappula vastaa tällä hetkellä erittäin hyvin lastensuojelun tarpeisiin, Kankaanniemi arvioi. ”Nappula on järjestelmä, joka kehittyy jatkuvasti. Sen ansiosta voimme keskittyä huoletta oman perustehtävämme tekemiseen”, Janne Kankaanniemi sanoo.
Perhepalvelut Oiva
- Perustettu maaliskuussa 2020
- Tuottaa laadukkaita ja vaikuttavia perhepalveluita lastensuojeluperheille
- Yrityksen ensimmäisenä palveluna ympärivuorokautinen, laitosmuotoinen perheterapeuttinen perhekuntoutus Jyväskylässä
- https://www.perhepalvelutoiva.fi/
Suosittelija:
On ollut ilo tottua Nappulan kanssa siihen, että asiat toimivat ja sujuvat. On ikään kuin yksi huoli vähemmän kannettavana arjen tiimellyksessä”, Perhepalvelut Oivan toimitusjohtaja Janne Kankaanniemi kertoo.
Janne Kankaanniemi, toimitusjohtaja
![myneva Finland Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/myneva-finland.jpg&size=x77)
Tiedot
Tilaaja: | Perhepalvelut Oiva |
Ajankohta: | 2020 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Janne Kankaanniemi, toimitusjohtaja |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakkuudenhallinta CRM |
Erikoisosaaminen
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
![](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/expert_images/299.jpg&size=90&crop=1&align=c)
Mika Sipilä
Toimitusjohtaja
![]() |
|
Mika aloitti Fastroin toimitusjohtajana toukokuussa 2023. Hän vastaa Fastroin liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisesta johtamisesta yhteistyössä johtoryhmän, .. | |
mika.sipila@myneva.eu +358 400 667 767 |
|
![]() ![]() |
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |