Case Aina: Parempia päätöksiä reaaliaikaista dataa
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/15770.jpg)
Kun AINA Wireless otti Dear Lucyn raportointiratkaisun käyttöön, toimitusjohtaja Maximilian LeRoux huomasi nopeasti muutoksia kolmella alueella: talousraportoinnissa, työntekijöiden motivaatiossa ja operatiivisessa tehokkuudessa.
Toimitusjohtaja Maximillian LeRoux kertoo, että AINA on ollut globaali yritys alusta alkaen. Alussa yrityksen taloustilanteen seuranta oli helppoa kun tiimissä oli vain kaksi henkilöä, yksi tuote ja muutama asiakas. Kasvun myötä sekä yrityksen koko että organisaation monimutkaisuus on kasvanut.
“Ennen Dear Lucya jouduimme raportointia varten keräämään tiedonpalasia monesta eri paikasta. Tämä oli haastavaa, koska meillä on niin monen tyyppisiä tulovirtoja, lokaatioita, alihankkijoita ja asiakkaita. Kaiken tiedon saaminen yhteen näkymään oli lähes mahdotonta – käyttämättä siihen tuhottomasti aikaa,” LeRoux summaa.
Kaikilla yrityksessä on pääsy dashboardeille. Toistaiseksi läpinäkyvyys on toiminut erinomaisesti.
”Kaikki AINAssa näkevät Dear Lucysta, miten myynti ja markkinointi kehittyvät. Näin kaikki näkevät, miten kukin tekee osansa yhteisten tavoitteiden eteen. Myös insinöörimme näkevät Dear Lucysta, miten heidän kehittämänsä tuotteet myyvät. Tällaisen tiedon jakoon emme enää tarvitse erillisiä statuskokouksia.”
”Kaikki AINAssa näkevät Dear Lucysta, miten myynti ja markkinointi kehittyvät. Näin kaikki näkevät, miten kukin tekee osansa yhteisten tavoitteiden eteen. Myös insinöörimme näkevät Dear Lucysta, miten heidän kehittämänsä tuotteet myyvät. Tällaisen tiedon jakoon emme enää tarvitse erillisiä statuskokouksia.”
Referenssin infoboxi
![Dear Lucy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/dear-lucy.png&size=x100)
Tiedot
Tilaaja: | Aina Wireless |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Maximillian LeRoux |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakkuudenhallinta CRM |
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Myynti |
![]() |
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
![]() |
Telekommunikaatio |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Dear Lucy - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 2 asiantuntijaa.
Dear Lucy - Muita referenssejä
Dear Lucy - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |