Paras projekti missä olen koskaan ollut mukana

Lempäälän Ideapark vetää puoleensa jopa 7 miljoonaa kävijää vuosittain, ja 99 % heistä saapuu paikalle autolla. Nodeon toteutti liikennevirta-analyysin Lempäälän Ideaparkille kevättalvesta 2019.
Nodeonin Liikenteen mittaus ja Asiakasanalytiikka tuotti tietoa siitä, mistä asiakkaat (ajoneuvot, postinumeroalue-tarkkuus) tulevat, kuinka kauan viipyvät, kuinka usein käyvät ja niin edelleen. Toisin sanoen varsin arvokasta tietoa mm. markkinoinnin kohdentamiseen ja vaikuttavuuden seurantaan, sekä yleisemmin Ideaparkin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
Liikennettä mitattiin ja analysoitiin viikko ennen hiihtolomakautta (ns. normiviikko) sekä kolme peräkkäistä hiihtolomaviikkoa.
Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Visa Vainiola on erittäin tyytyväinen työn tuloksiin.
– Lopputulos ylitti odotukset. Saimme selkeästi syvempää asiakastietoa ja vielä lisäksi syvempää analytiikkaa valmiiksi juuri meidän tarpeisiimme pureskeltuna. Tutkimukset vahvistivat omia havaintojamme, mutta tuottivat myös uutta, yllättävääkin tietoa asiakaskäyttäytymisestä, Vainiola sanoo.
NODEONILLA OSATAAN KUUNNELLA ASIAKASTA
Nodeonin Liikenteen mittaus ja Asiakasanalytiikka tuotti tietoa siitä, mistä asiakkaat (ajoneuvot, postinumeroalue-tarkkuus) tulevat, kuinka kauan viipyvät, kuinka usein käyvät ja niin edelleen. Toisin sanoen varsin arvokasta tietoa mm. markkinoinnin kohdentamiseen ja vaikuttavuuden seurantaan, sekä yleisemmin Ideaparkin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
Liikennettä mitattiin ja analysoitiin viikko ennen hiihtolomakautta (ns. normiviikko) sekä kolme peräkkäistä hiihtolomaviikkoa.
Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Visa Vainiola on erittäin tyytyväinen työn tuloksiin.
– Lopputulos ylitti odotukset. Saimme selkeästi syvempää asiakastietoa ja vielä lisäksi syvempää analytiikkaa valmiiksi juuri meidän tarpeisiimme pureskeltuna. Tutkimukset vahvistivat omia havaintojamme, mutta tuottivat myös uutta, yllättävääkin tietoa asiakaskäyttäytymisestä, Vainiola sanoo.
NODEONILLA OSATAAN KUUNNELLA ASIAKASTA
Projektin myötä heräsi lisäksi paljon hyviä ideoita siitä, miten tuotetta/palvelua voitaisiin jatkossa entisestään kehittää. Molempien osapuolten tahtotila on jatkaa yhteistyötä kiinteillä mittauksilla kesän 2019 aikana. Selvitystyö ja valmistelut aloitettiin heti.
Kiitosta Vainiolalta antaa tulosten lisäksi myös koko projektin juoksutuksesta, ensikontaktista alkaen.
– Minulla ei ollut mitään aiempaa tietoa Nodeonista, mutta tämä on ollut paras projekti, missä olen koskaan ollut mukana. Suosittelen ehdottomasti Nodeonia kaikille, kenellä tämän suuntaisia tarpeita on. Ja olemme myös sopineet jatkavamme yhteistyötä edelleen.
– Koko prosessi sujui oikein mallikkaasti, ensikontaktista alkaen. Nodeonin myyntijohtaja otti yhteyttä, ja oli äärimmäisen taitava myyntimies. Olen tunnetusti hieman hankala saada palaveriin, mutta hän vakuutti minut heti, Vainiola nauraa.
– Siellä osataan kuunnella asiakasta, todella. Saan kymmeniä puheluita päivässä, ja voin sanoa, että 90 prosentilla firmoista se taito puuttuu. Yhteydenpito molempien Nodeonin yhteyshenkilöiden kanssa oli äärimmäisen helppoa, tehokasta ja molemmat menivät aina suoraan asiaan.
Lisätietoa palveluistamme: Liikennevirran mittaus ja analysointi
Referenssin infoboxi

Tiedot
Tilaaja: | Ideapark Lempäälä |
Ajankohta: | 2019 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Timo Majala |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Logistiikka |
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Projektinhallinta |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
![]() |
Big Data |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
IoT |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
![]() |
Paikkatieto GIS |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
![]() |
Tietoliikennepalvelut |
![]() |
Tietoturva |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
![]() |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
![]() |
IT |
![]() |
Kauppa |
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
![]() |
Azure |
![]() |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Johtamistyö |
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Laitteet |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Älykäs liikenne
Älykkäät kaupungit
älykkäät palvelut
Nodeon - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Timo Majala
Director
![]() |
|
Intohimoinen ja poikkitieteellinen suhtautuminen liiketoimintaan ja yrittäjyyteen. Humanistisesta otteesta huolimatta pitkä ja monipuolinen tausta teknologia-aloilla, .. | |
timo.majala@nodeon.com +358 40 7511 790 |
|
![]() ![]() |
Nodeon - Muita referenssejä
Nodeon - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
- Rekrytointi.com - ICT häiriöhallinnan asiantuntija
- Frends iPaaS - Technical Service Manager | 50-69K | Finland
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
- Tammi Digital Oy - Atelier7 – uuden ravintolan palveleva verkkosivu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |