Paperittomuus työsuhteessa - millaista kehitystä on tapahtunut 10 vuodessa
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/20620.jpg)
Noin kymmenen vuotta sitten alettiin puhua paperittomasta toimistosta. Silloin ajateltiin, että olisi todella hienoa, jos päästäisiin eroon kaikenlaisesta turhasta paperinpyörittämisestä. Ja nykypäivänä voidaankin todeta, että tämä tavoite on aika hyvin saavutettu. Toimistoissa ei enää faksi laula, printteri hurise tai kirjekuoret kahise, vaan nämä toiminnot ovat pitkälti siirtyneet sähköiseen muotoon. Tässä blogissa käsittelemme paperittomuuden evoluutiota työsuhteiden hallinnan näkökulmasta.
Papereista on päästy, mutta dokumenteista ei
Nykyään paperisten versioiden sijaan samanlaisia dokumentteja löytyy pdf-muotoisena lojumasta sähköposteistamme ja tietokoneidemme kansioista. Loppujen lopuksi se, pyöritteletkö dokumentteja fyysisesti käsissäsi vai sähköisessä muodossa tietokoneella, eivät juurikaan eroa toisistaan.
Dokumenttien kanssa tuskailusta onkin pyritty jo jonkin aikaa eroon. Unelma paperittomuudesta on muuttunut unelmaksi dokumentittomuudesta, jossa prosessit olisivat niin suoraviivaisia, että ne eivät vaatisi mitään manuaalisia käsittelyvaiheita. Kaikki tarvittavat tiedot tallentuisivat kerralla oikein kaikkien tarvittavien osapuolten toimesta.
Millaista kehitystä on tapahtunut? Lue lisää täältä!
![Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/accountor-hr-solutions.png&size=x39)
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
HR |
Erikoisosaaminen
![]() |
Dokumenttien hallinta |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
![]() |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
![]() |
IT |
![]() |
Julkishallinto |
![]() |
Järjestöt ja yhdistykset |
![]() |
Kauppa |
![]() |
Kiinteistöala |
![]() |
Koulutusala |
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
![]() |
Media |
![]() |
Pankki ja vakuutus |
![]() |
Prosessiteollisuus |
![]() |
Raaka-aineet ja energia |
![]() |
Rakentaminen |
![]() |
Telekommunikaatio |
![]() |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
![]() |
Urheilu, viihde ja virkistys |
![]() |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita referenssejä
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |