Paikkatietoyhteistyötä Itämeren suojelemiseksi
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/15793.jpg)
HELCOM on järjestö, joka perustettiin Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan yleissopimuksen allekirjoittajavaltioiden toimesta noin 40 vuotta sitten. HELCOMin tehtävänä on seurata ja kehittää em. sopimuksen velvoitteita Itämeren ympäristön suojelemiseksi. HELCOM kehittää ja ehdottaa jäsenvaltioille uusia ympäristötavoitteita sekä tuottaa tietoa ja mittareita Itämeren ympäristön tilasta ja sen kehittymisestä muun muassa päätöksenteon tueksi.
Yhteistyö ja kehittäminen käyntiin työpajan avulla
Esri Finland ja HELCOM-sihteeristö sopivat vuoden jatkuvasta yhteistyöstä HELCOMIN paikkatietopalveluiden kehittämiseksi. Yhteistyö käynnistettiin Esrin ja HELCOMin yhteisellä työpajalla, jonka lähtökohtana olivat HELCOMin toiminnan kehittämistavoitteet ja nykyiset haasteet. Työpajan tavoitteena oli tunnistaa paikkatiedon uusia käyttötapauksia ja ratkaisumahdollisuuksia HELCOMin toiminnan tukemiseksi.
Työpajan aikana keskeiseksi haasteeksi tunnistettiin organisaation rajalliset resurssit. Paikkatietopalveluiden kehittämisessä yhtenä keskeisenä tavoitteena tuleekin olla HELCOMin työntekijöiden arjen helpottaminen säästämällä aikaa ja vaivaa helppokäyttöisillä paikkatietopalveluilla. Paikkatietopalveluiden tulee olla käyttäjäystävällisiä myös niin sanotuille ei-ammattilaiskäyttäjille. Toisena keskeisenä paikkatietopalveluiden kehittämistavoitteena on mahdollistaa erilaisten aineistojen ja muun Itämeren tilaa kuvaavan materiaalin jakaminen yksinkertaisesti ja houkuttelevasti HELCOMin eri kohderyhmille, kuten päättäjille ja kansalaisille. Työpajassa tunnistettiin em. tavoitteiden edistämiseen liittyviä konkreettisia kehittämistoimenpiteitä muun muassa aineistojen yhtenäistämiseen ja julkaisutyökaluihin sekä paikkatietoinfrastruktuuriin liittyen.
Työpajan hyödyt
Esri Finlandin järjestämä työpaja auttoi HELCOM-sihteeristön paikkatietopalveluista ja aineistojen käsittelystä vastaavia henkilöitä jäsentämään paremmin nykyisiä ja tulevia haasteita paikkatiedon käyttöön liittyen. Jo haasteiden listaaminen ja niiden käsittely oman organisaation ulkopuolisen tahon kanssa kirkasti asiakkaan omaa ymmärrystä keskeisistä ongelmakohdista.
Työpaja auttoi löytämään haasteisiin ratkaisumalleja ja työkaluja, joita HELCOMin organisaation sisällä ei välttämättä ole aiemmin otettu huomioon tai joiden mahdollisuuksista ei ole oltu täysin tietoisia.
Suosittelija:
Esri Finlandin järjestämän työpajan avulla haasteisiin oli mahdollista saada ratkaisumalleja ja työkaluja, joita ei organisaation sisällä välttämättä ole aiemmin otettu huomioon tai niiden mahdollisuuksista ei ole oltu täysin tietoisia.
Joni Kaitaranta, Data Coordinator, HELCOM
Referenssin infoboxi
![Esri Finland Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/esri.png&size=x73)
Tiedot
Tilaaja: | HELCOM |
Ajankohta: | 2018 - 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Suvi Valkama, Esri Finland |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Paikkatieto GIS |
Toimialakokemus
![]() |
Järjestöt ja yhdistykset |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Valmisohjelmisto |
Esri Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
![](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/expert_images/854.jpg&size=90&crop=1&align=c)
Ilkka Suojanen
Director, Utilities
![]() |
|
Ilkka on kokenut paikkatiedon ja paikkatietoteknologian moniottelija. Hän on suorittanut maantieteen maisteritutkinto-ohjelman Turun yliopistossa ja toiminut paikkatietoalalla .. | |
ilkka.suojanen@esri.fi 040 703 2009 |
|
![]() ![]() |
Esri Finland - Muita referenssejä
Esri Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |