Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Ohjelmistokehittäjänä voi parantaa ihmisten elämää

BloggausMonadin rivit täydentyivät marraskuun puolella, kun Markus Latvala aloitti ohjelmistokehittäjänä. Hänelle on tärkeää päästä tekemään softaa, josta on ihmisille hyötyä. 

Markus Latvala vaihtoi kansainvälisen ohjelmistotalon kasvavaan pirkanmaalaiseen ohjelmistoalan yritykseen. Hän arvostaa Monadin yhteisöllisyyttä ja avoimuutta sekä vaikutusmahdollisuuksista omaan työhön.

– Olen lähtökohtaisesti pienen yrityksen ihminen. Iso yritys ei tuntunut enää omalta ja tunnen Monadilla oloni kotoisaksi yhteisöllisyyden ansiosta. Lisäksi uskon, että saan täältä tukea ammatilliseen kehittymiseen aivan eri tavalla, Markus summaa syitä vaihdokseen. 

Matkalla ohjelmistoarkkitehdiksi

Markuksen sydän sykkii yleishyödyllisille ratkaisuille – ohjelmistoille, joista on hyötyä ihmisille ja jotka parantavat ihmisten elämää. Esimerkkinä Markus kertoo terveys- ja laboratorioalan sovelluskehityksen, jota hän on tehnyt aiemmilla työnantajillaan:

– Laadukkaat ohjelmistoratkaisut parantavat aivan konkreettisesti ihmisten elämää. He saavat esimerkiksi parempaa ja nopeampaa hoitoa, kun ohjelmisto on hyvä. Se motivoi kovasti, kun tekee ohjelmistoa, joka parantaa edes vähän maailmaa.

Ohjelmistokehityksen saralla Markukselle on mielekkäintä verkkokehitys. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa selkeyden ja hyvän testattavuuden vuoksi erityisesti funktionaalinen ohjelmointi ja sen tuomat mahdollisuudet. Markukselle mieluisia ohjelmistohankkeita ovat kokonaistoimitukset, joissa voi olla mukana alusta asti ja määrittää valintoja, jotka vaikuttavat konaisuuteen. Kokonaistoimituksien avulla Markus näkee myös mahdollisuuden kehittyä ohjelmistoarkkitehdiksi. 

Työn vastapainona FPS-pelejä ja luonnossa ulkoilua

Metsästä voimaantuva Markus Latvala viettää vapaa-aikaansa koirien kanssa ulkoillen. Pandemia-aika on vähentänyt salilla tapahtuvaa voimaharjoittelua, mutta uutena kiinnostuksenkohteena on kehonpainotreeni. Ulkoilun ja liikunnan ohella hän rentoutuu myös niin first person shooter -moninpelien kuin lautapelien parissa. 

– Overwatch ja Left 4 Dead -pelit ovat tällä hetkellä suosikkejani toimintapeleissä, Markus kertoo. 

Pinterest
Monad Oy logo

Lisätietoja

Yritysprofiili Monad kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

HR

Toimialakokemus

Asiantuntijapalvelut

Omat tagit

monadcrew

Siirry yrityksen profiiliin Monad kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Monad - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 2 asiantuntijaa.

Monad - Muita referenssejä

Monad - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia