Niemi Palvelut Oy

Referenssi"Ennen Primavistaa emme saaneet kirjanpidon tuottamia lukuja helposti muunnettua tarvitsemaamme muotoon ja raporttien tuottaminen sekä niiden tulkitseminen oli hankalaa ja työlästä. Nyt tarvitsemamme kuukausittaiset vakiomuotoiset raportit syntyvät vaivattomasti ja olemme saaneet vakiinnutettua raportointikäytäntömme. Liiketoimintamme ohjaaminen on helpottunut, kun saamme valmisteltua nopeasti eri vastuualueilta kunkin tarvitsemat tiedot.
Myös taloushallinnon työ on helpottunut, kun käyttäjät voivat itse hakea Primavistasta tarvitsemansa tiedot ja porautua tietoihin rivi riviltä. Ymmärrys siitä, kuinka erilaiset kuluerät vaikuttavat esimerkiksi katteisiin, on parantunut huimasti vakiintuneiden raportointikäytäntöjen kautta."

Näin kertoi järjestelmäratkaisun avulla saaduista hyödyistä Primavistan käyttöönoton läpiviennistä ja hallinnasta vastannut controller Sanna Harmonen. Kokonaisuudesta vastaa nykyisin talousjohtaja Heikki Tuovinen.

Niemi Palvelut Oy:stä (aiemmin Muuttopalvelu Niemi Oy) tuli Primavista-asiakkaamme syksyllä 2009. Niemi Palvelut Oy:llä on käytössään Primavistan yhtenäinen suunnittelun ja seurannan järjestelmä, joka tällä hetkellä hyödyntää kirjanpitojärjestelmän tietoja, tavoitteena myös keskeisten operatiivisten tietojen mukaanotto.

Primavistan käyttö aloitettiin Niemellä aluksi pienemmällä käyttäjämäärällä ja käyttäjien lukumäärää lisättiin organisaatiossa vuotta myöhemmin syksyllä 2010. Käyttäjämäärän lisäyksen tavoitteena oli avainhenkilöiden vastuunoton kasvattaminen. Primavistan käyttämisestä Sanna kertoo: : "Primavista on helppokäyttöinen, kun kaikki tarvittavat määrittelyt on tehty. Myös muutosten tekeminen, kuten raportoitavien vastuualueiden lisääminen ja erilaisten uusien raporttien laatiminen on vaivatonta."
Niemi Palvelut Oy on vuonna 1981 perustettu koti-, yritys- ja ulkomaanmuuttopalveluihin sekä tapahtumalogistiikkaan erikoistunut perheyritys. Yrityksen liikevaihto on noin 30 milj. euroa. Niemi Palvelut Oy on johtava alan yritys Suomessa. Sen palveluksessa on noin 500 muuttoalan ammattilaista. Niemen toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa, Jyväskylässä ja Lahdessa sekä Helsingin Messukeskuksessa. Nykyisin asiasta vastaa Controller Markku Heikkilä.

Pinterest
Referenssin infoboxi
Gordion-talousohjaus Oy

Tiedot

Tilaaja: Niemi Palvelut Oy
Ajankohta: 2009 -
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Markku Heikkilä

Lisätietoja

Gordion-talousohjaus Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Gordion-talousohjaus Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Gordion-talousohjaus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi lisäämäsi 3 asiantuntijaa.

Gordion-talousohjaus - Muita referenssejä

Gordion-talousohjaus - Muita julkaisuja

Siirry Gordion-talousohjaus Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen
Suomen 50 suurinta yritystä
Brutaalit nettisivut

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia