Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Monipuolisia tilitoimistopalveluja yhden ohjelmiston taktiikalla

ReferenssiKiilunen Consulting on vuonna 2010 perustettu kasvava tilitoimisto, joka tuottaa asiakkailleen monipuolisia taloushallinnon palveluita. Yrittäjät Sanna ja Jukka-Pekka Kiilunen pyörittävät tilitoimistoa nyt kahdessa toimipisteessä, Ähtärissä ja Kangasalla.

Visma Fivaldi on otettu käyttöön tilitoimistossa jo vuonna 2011 kirjanpitoon ja palkanlaskentaan. Ohjelmiston osalta Sannalle ja J-P:lle on tärkeää, että kaiken pystyy hoitamaan yhdellä järjestelmällä. "Meille on tärkeää, että meillä on vain yksi järjestelmä käytössä. Se helpottaa asioita huomattavasti", kertoo J-P.

Kiilunen Consulting on onnistunut kasvattamaan toimintaa tuloksekkaasti ja tällä hetkellä tilitoimisto työllistää yrittäjien lisäksi kolme työntekijää. "Aloitimme ihan perinteisistä paperikirjanpidoista ja siitä on pikkuhiljaa kasvatettu toimintaa, laajennettu palveluita ja sähköistetty asiakkaita", kertovat Sanna ja J-P.

Fivaldin avulla hoituvat sekä sähköiset, osasähköiset että perinteiset asiakkuudet

Kiilunen Consultingilla hoidetaan sekä paperisia, sähköisiä että osasähköisiä asiakkuuksia. Osalla asiakkaista on esimerkiksi jokin tietty osio, kuten myynti- tai ostoreskontra tai molemmat sähköistetty. "Työ on muuttunut paljon kymmenessä vuodessa. Olemme siirtyneet täysin paperisesta sähköiseen suuntaan ja palvelemme tällä hetkellä myös täysin sähköisiä asiakkaita", kertoo Sanna.

"Fivaldi on kokonaisuudessaan tehokas järjestelmä. Sähköisten ominaisuuksien käyttäminen säästää aikaa sekä asiakkaalta että kirjanpitäjältä, lisäksi kirjanpito on hyvin ajantasaista", kertoo J-P.

Vaikka sähköisten asiakkuuksien kautta saadaan paljon tehokkuutta tekemiseen, eivät kaikki tilitoimiston asiakkaat sitä kuitenkaan tarvitse. "Näen, että perinteinen kirjanpito tulee vielä pitkään olemaan helppoa ja edullista pienille yrityksille", kertoo Sanna. "Haluamme palvella jatkossakin kaiken kokoisia asiakkaita, sekä sähköisiä että perinteisiä. Fivaldi on tähän hyvä järjestelmä", kertovat Kiiluset.

Visma Fivaldin avulla palvelupaketin voi räätälöidä asiakastarpeen mukaan

J-P ja Sanna ovat huomanneet, että asiakkaat vaativat tilitoimistolta enemmän kuin ennen. "Asiakkaat ovat koko ajan kiinnostuneempia omista asioistaan ja kyselevät raporteista. Positiivista on se, että töitä riittää ja meille pienemmille toimijoille tuntuu olevan kysyntää. Henkilökohtainen palvelu on entistä tärkeämpää", kertovat Kiiluset.

"Hyvä puoli Fivaldissa on myös se, että pystymme ottamaan kaiken kokoisia asiakkaita. Osto- ja myyntireskontrat toimivat hyvin ja kirjanpitonäkökulmasta perinteinen kirjanpitopuoli on tehokas ja looginen. Nyt olemme ottaneet myös sähköisen arkiston parempaan käyttöön, joten sähköisten asiakkaiden osalta mapeista on päästy eroon", kertoo J-P.

Yhteistyö Visman kanssa toimii

Kiiluset ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön Visman kanssa. "Yhteistyö Visman kanssa on sujunut hyvin. Meillä on Visman puolelta oma yhteyshenkilö, joka pitää meihin yhteyttä. Ongelmat ovat tähän mennessä ratkenneet hyvin ja etäyhteys on pelannut ongelmien ilmaantuessa. Asioita hoidetaan hyvin ja vastataan säntillisesti kysymyksiin", kertoo Sanna.

Myös Fivaldi on palvellut hyvin kasvavan tilitoimiston tarpeita. "Suosittelen Fivaldia ilman muuta – ja varsinkin pienille tilitoimistoille. Hinnaltaan ohjelmisto on oikein sopiva käyttäjätunnusten osalta. Myös asiakkaille myytävät tunnukset ovat järkevän hintaisia ja Fivaldia on helppo ja mukava myydä asiakkaille", kertovat Sanna ja J-P.

"Meidän ei ole tarvinnut miettiä vaihtamista", päättävät Kiiluset

Suosittelija:

"Fivaldi on kokonaisuudessaan tehokas järjestelmä. Sähköisten ominaisuuksien käyttäminen säästää aikaa sekä asiakkaalta että kirjanpitäjältä, lisäksi kirjanpito on hyvin ajantasaista."

Jukka-Pekka ja Sanna Kiilunen

Pinterest
Referenssin infoboxi
Visma Software Oy

Tiedot

Tilaaja: Kiilunen Consulting
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Jukka-Pekka ja Sanna Kiilunen

Lisätietoja

Yritysprofiili Visma Software kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Taloushallinto

Erikoisosaaminen

Pilvipalvelut / SaaS

Siirry yrityksen profiiliin Visma Software kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Visma Software - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Visma Software - Muita referenssejä

Visma Software - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tutkimus: julkisen pilven suurimmat tietoturvahaasteet 2020
Tiedonhaku maksaa organisaatioille isoja summia – Ilveshaku on yrityksen sisäinen hakukone, joka vie käyttäjän nopeasti tiedon lähteille
Moni työmailla ahertava kaipaa digitaalista tiedonkeruumenetelmää – “Työ tehostuu, kun asiat hoituvat yhdessä sovelluksessa”

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia