Moninaisuus ja yhdenvertaisuus ovat luonnollinen osa päivittäistä työtämme


Työvoiman monimuotoisuus on hyvä Nordealla
Monimuotoisuus on siis lisääntynyt Nordean ylimmässä johdossa, mutta Nordean tulokset ovat hyvät myös muiden muuttujien suhteen: työntekijöiden ikärakenne, koulutustaustat ja työkokemus ovat monipuoliset. Työntekijöiden etnisen taustan kirjaaminen ei ole sallittua kaikissa maissa, mutta tiedämme, että Nordeassa puhutaan yli 50:tä kieltä, mikä kertoo myös kulttuurin monimuotoisuudesta. Lisäksi henkilöstö pääsee vaikuttamaan vahvasti henkilöstöryhmissä, jotka käsittelevät haasteita ja mahdollisuuksia sekä edistävät yhdenvertaisuutta.
Esimerkkejä Nordean työstä moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden parissa
- Konsernissa on työntekijöiden vetämiä ryhmiä, jotka keskittyvät esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin liittyviin asioihin (HLBTIQ+), monimuotoisuuteen, eri-ikäisyyteen, tasa-arvoon ja monikulttuurisuuteen Norjassa, Puolassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa ja Virossa.
- Kehitämme jatkuvasti myös henkilöstöprosessejamme, kuten rekrytointia ja osaamisen johtamista, jotta varmistamme yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoiset mahdollisuudet.
- Teemme jatkuvasti työtä lisätäksemme tietoisuutta moninaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta Nordeassa, ja tämän tueksi on laadittu ohjeistuksia ja kehitetty työkaluja. Julkaisimme muun muassa 17. toukokuuta 2022 uudet ohjeet transsukupuolisten työntekijöiden tueksi.
- Let’s Talk -työkalumme avulla pidämme yllä vuoropuhelua, jolla halutaan estää kaikenlainen häirintä työpaikalla. Nordeassa ei hyväksytä minkäänlaista uhkailua, häirintää, väkivaltaa, kiusaamista eikä muuta vastaavaa epäasiallista kohtelua asiakkailta eikä työntekijöiden kesken.
- Ymmärrämme ennakkoasenteiden vaikutuksen ja koulutamme koko henkilöstön tunnistamaan tämän. Olemmekin kehittäneet uuden ennakkoasenteita käsittelevän koulutuksen, jossa keskitytään muun muassa asiakastapaamisiin.
- Nordea allekirjoitti eurooppalaisen monimuotoisuussitoumuksen maaliskuussa 2022 Norjassa, Puolassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa ja Virossa.
Lue lisää täältä:
https://www.nordea.com/fi/uutiset/nordealle-hyvat-pisteet-nordic-diversity-index-selvityksessa

Lisätietoja
Tagit
Toimialakokemus
![]() |
Pankki ja vakuutus |
Nordea - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Nordea - Muita referenssejä
Nordea - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |