Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Monetra toi tiedolla johtamisen kunta-asiakkailleen

ReferenssiMonetra halusi tarjota asiakkailleen ajantasaisen ja visuaalisen näkymän talouteen ja henkilöstöhallintoon. Cerionin kanssa toteutettiin tietovarastoautomaatio, joka tuo Monetran kunta-asiakkaiden talous- ja henkilöstödatan tehokkaampaan käyttöön. Tiedolla johtamisesta tuli aidosti mahdollista.

Monetra on kuntien ja julkisesti omistettujen yhtiöiden talous- ja henkilöstöhallintoon keskittynyt palveluntuottaja. Palkanlaskennan ja kirjanpidon ohella yhtiö tarjoaa erilaisia lisäpalveluita kuntahallinnon tueksi.

Kunnissa pyritään siirtymään pelkästä johdon raportoinnista taloustiedon automatisointiin ja tiedolla johtamiseen.

− Talousjärjestelmissämme oli toki valmista raportointia, mutta se ei ollut riittävän kattavaa, eikä täyttänyt nykyajan vaatimuksia. Tarvitsimme syvempää dataan porautumista ja datan parempaa visualisointia, tietohallintojohtaja Marko Pietilä Monetralta kertoo.

Talous- ja henkilöstöraportointiin haluttiin skaalautuva ratkaisu. Monetran asiakkaat ovat hyvin eri kokoisia ja raportointijärjestelmän käyttäjiä voi olla kahdestakymmenestä kahteen tuhanteen. Käyttäjäkunta on myös hyvin moninaista talous- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoista kuntapäättäjiin.

Projekti käynnistyi konsulttiselvityksellä, jonka Monetra tilasi Cerionilta. Yhtiö halusi selvyyden BI-arkkitehtuuriratkaisuista ja niiden kustannuksista.

− Me kerroimme, miltä nykyaikainen BI-arkkitehtuuri näyttää, mitä komponentteja siinä olisi hyvä olla ja millä budjetilla sitä voisi lähteä rakentamaan, asiakaspalvelupäällikkö Patrik Uhinki Cerionilta kertoo.

Tietovarastoautomaatio rakentuu

Cerion valikoitui kilpailutuksessa myös lopullisen tietovaraston rakentajaksi.

− Cerionin osaaminen vakuutti meidät jo selvitysvaiheessa. Ilman selvitystä emme olisi kyenneet edes kilpailuttamaan tätä ratkaisua. Selvitys oli tärkeä osa määrittelyä, Pietilä kertoo.

Tietovarasto toteutettiin Cerionin kehittämällä SmartDW-menetelmällä käsitemallipohjaisesti. Tietovarasto on Data Vault 2.0 -standardin mukainen.

Cerionin SmartDW on menetelmänä kustannustehokas, sillä se automatisoi tietokannan rakenteiden luonnin ja koko tiedonsiirron toteutuksen, mikä on perinteisesti aikaa vievää.

− Työläs ja virhealtis käsin ohjelmointi on vähennetty melkein olemattomiin. Se lyhentää tietysti myös projektin kestoa, koska valtaosa käsin tehtävästä työstä putoaa tehtävälistalta pois, Patrik Uhinki avaa.

Automaation perustana olevat käsitemallit suunniteltiin Cerionin ja Monetran yhteistyönä. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin raportoinnin määrittelyt Monetralle itselleen, sekä pilottiasiakkaana toimineelle Kempeleen kunnalle. Cerion on tehnyt vastaavia projekteja paljon, joten tiedossa oli, mihin asioihin matkan varrella täytyy kiinnittää huomiota.

− Meille oli tärkeää, että toimittaja ymmärtää lähdejärjestelmän, josta tieto tulee. Se helpotti yhteisen sävelen löytämistä, Marko Pietilä kertoo.

Asiakaspito ja -veto kuntoon

Monetran näkökulmasta mahdollisuus tarjota modernia tietovarastoautomaatiota eteenpäin omille asiakkaille on erityisen tärkeää.

− Tuote on meille kehitetty ja me voimme myydä sitä eteenpäin. Toivomme tietysti, että meidän vetovoimamme markkinoilla ja asiakaspitomme kasvavat tämän dataratkaisun myötä, Marko Pietilä sanoo.

Raportointityökalu on nyt 11 kunta-asiakkaan käytössä.

− Tämä on meille oheistuote, mutta varsinkin päättäjille todella tärkeä. Olemme jo saaneet asiakkailtamme kiitosta uudesta palvelusta, Marko Pietilä kertoo.

Vaikutus on näkynyt myös uusasiakashankinnassa. Pietilän mukaan uudet asiakkuudet olisivat jääneet voittamatta ilman modernia ja helppokäyttöistä raportointiratkaisua.

− Pystymme tarjoamaan yhdistetyn näkymän henkilöstö- ja taloustietoon. Työvälineenä tämä on sen verran joustava ja helppokäyttöinen, että esimerkiksi controllerit säästyvät paljolta excelin pyöritykseltä ja pystyvät analysoimaan taloustietoja aivan uudella tavalla, Marko Pietilä summaa.

Suosittelija:

Cerionin osaaminen vakuutti meidät jo selvitysvaiheessa. Ilman selvitystä emme olisi kyenneet edes kilpailuttamaan tätä ratkaisua. Selvitys oli tärkeä osa määrittelyä.

Marko Pietilä, tietohallintojohtaja

Pinterest
Referenssin infoboxi
Cerion Solutions Oy

Tiedot

Tilaaja: Monetra Oy
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Patrik Uhinki

Lisätietoja

Yritysprofiili Cerion Solutions kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

BI ja raportointi

Erikoisosaaminen

Big Data

Teknologia

Microsoft

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö

Omat tagit

BI raportointi
data arkkitehtuuri
Tietovarastoautomaatio

Siirry yrityksen profiiliin Cerion Solutions kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Cerion Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Cerion Solutions - Muita referenssejä

Cerion Solutions - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suutarin pojasta kasvoi Royal Societyn jäsen – Boolen algebran loi itseoppinut matemaatikko
Hienoimmat nettisivut
Web-sovelluksen nykyaikaistaminen onnistuu, kun teknologiat valitaan huolella ja loppukäyttäjien tarpeet ovat selvillä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia