Miten Elenium tukee osaajia?
Eleniumilla työskentelee monia erityisosaajia laidasta laitaan: aina ohjelmistokehityksestä projektinhallintaan. Tätä artikkelia varten otimme asiantuntijamme Severin haastatteluun. Pyrkimyksenämme on hieman valottaa sitä, miten esimerkiksi haastava työ ja vapaa-aika sovitetaan yhteen, millaista työ Eleniumilla on ja miten Elenium auttaa tähtipelaajiaan kasvamaan ja kehittymään työssään.
Hei Severi! Mikä on työnkuvasi Eleniumilla? Millainen on työpäiväsi?
Toimin scrum masterin ja kehittäjän roolissa. Scrum on projektinhallinnan viitekehys, jota käytetään yleisesti ketterässä ohjelmistokehityksessä. Scrum on kehitetty erityisesti ohjelmistoprojektien hallintaan, mutta sitä voidaan soveltaa myös yleisesti projektinhallintaan.
Scrum master toimii tiimin fasilitoijana, järjestää tilaisuuksia tiimin kehittämiseksi ja poistaa esteitä tiimiläisten työstä. Kehittäjänä olen vastuussa enimmäkseen uusien ominaisuuksien suunnittelusta. Lisäksi toimin palvelutuen ringissä useamman henkilön kanssa. Olen siis vastuussa palvelutuen tikettien edistämisestä.
Tyypilliseen työpäivääni kuuluu päivittäisen palaverin vetämisen lisäksi usein työkavereiden auttamista ja ongelmanratkaisua – sekä tietenkin omien töiden edistämistä. Työpäivät ovat usein jollain tavoin pirstaleisia, koska oma osaamiseni on levinnyt laajasti koko projektin alalle. Toisaalta otan myös aktiivisesti “selvittäjän” roolia, eli pyrin auttamaan työkavereita esiin tulevissa ongelmissa.
Mitä teet vapaa-ajallasi? Miten rentoudut ja purat työstressiäsi?
Harrastan vaellusta, kuntoilua sekä kamppailulajia Bujinkan budo taijutsu. Korona-aikana sali ja kamppailulajit ovat olleet toki tauolla, mutta kuntoilua on voinut tehdä kotonakin. Ulkoilu ja vaellus toimivat etenkin kesällä.
Lisäksi pelaan harvakseltaan videopelejä, lähinnä yksinpelejä, joissa voi haastaa itseään.
Retkeily ja vaellus ovat mielestäni parhaita tapoja nollata työstressiä. Luonnon keskellä pääsee rauhoittumaan hyvin, ja teltassa saa syvät unet, kun on liikkunut päivän ja älylaitteiden käyttö on olematonta. Retkeily vaatii kuitenkin yleensä enemmän aikaa, joten arkisempaa on nollata esimerkiksi pelaamalla tai katsomalla jotain sarjaa.
Onko työsi Eleniumilla vakaata ja ennustettavaa? Vaativatko projektit paljon puristuksia, jotka venyttävät työpäiviä?
Työ on pääosin ennustettavaa. Elämme kahden viikon sprinteissä, jotka suunnitellaan etukäteen tiimin kanssa sprintin vaihtumispäivänä. Sprintti on yleensä 1–4 viikon pituinen ajanjakso, jonka sisällä tuotetaan minimissään “valmiin” määritelmän täyttävä, käyttökelpoinen ja potentiaalisesti julkaisukelpoinen tuoteversio, eli minimum viable product (MVP).
Koska meillä on tuotannossa oleva sovellus ja palvelutuki, sprinttien keskelle tulee usein jotain pieniä lisäyksiä. Päivät pystyy halutessaan rajaamaan hyvin, mutta omassa roolissa on pieni paine olla tiimin tukena ja tehdä toisinaan pidempää päivää.
Sprintin lopuksi järjestetään katselmus, jossa kehitystiimi esittelee sprintin konkreettiset saavutukset tuotteenomistajalle sekä mahdollisille sidosryhmien edustajille palautteen saamiseksi ja ymmärryksen lisäämiseksi kehityksen tilasta. Ennen seuraavan sprintin aloittamista pidetään vielä sprintin retrospektiivi, jossa tarkastellaan prosessin näkökulmasta mikä sprintin aikana sujui hyvin ja mitä voitaisiin parantaa seuraavassa sprintissä.
Miten sovitat työsi ja vapaa-aikasi yhteen?
Onnistun tässä mielestäni suhteellisen hyvin, mutta työn tauotus on itselleni yhä kehityksen paikka. Teen myös Eleniumille gradua, minkä vuoksi olen välillä poissa töistä. Tämä tasaa kuormaa, eikä tule suunniteltua liikaa tekemistä itselle sprintin vaihtumisessa. Gradupäivinä on myös helpompaa tauottaa työtä, kuin itse työpäivinä, koska työ on itsenäisempää.
Miten koronatilanne on kuormittanut sinua työelämäsi suhteen?
Liikunnan vähentyminen vaikuttaa kaikista eniten. Kotona on onneksi kohtuullinen ergonomia ja töistä voisi toki pyytää tukevia työvälineitä halutessaan. Etäpalaverointi on myös tietyllä tapaa kuormittavaa, mutta niin on toki live-palaverointikin.
Miten Eleniumilla on reagoitu tilanteeseen ja miten se on vaikuttanut sinuun?
Olemme olleet etätöissä reilun vuoden ajan, mutta toimistolla on halutessaan saanut käydä piipahtamassa. Eniten kaipaan toimistoelämästä sen yhteisöllisyyttä ja asioiden hoitamisen helppoutta, kun näkee suoraan, kuka on paikalla. Lisäksi ihmisiä on helpompi osallistaa palavereissa.
Miten työympäristössäsi joustetaan, jotta voisit toteuttaa itseäsi työn ulkopuolella?
Työajat ovat joustavat saldojärjestelmän ansiosta. Myös esimerkiksi palvelutuen vastuista voidaan joustaa tiimin kesken. Joku muu voi esimerkiksi ottaa vastuun hetkellisesti, jos tulee äkillisiä menoja.
Ruokkiiko Elenium sinun kunnianhimoasi ja urasuunnitelmiasi?
Olen Eleniumilla päässyt kasvamaan rooliin, joka on itselle sopiva, mutta johon en oikeastaan alunperin ole tähdännyt. Elenium mahdollistaa mielestäni itsensä kehittämisen hyvin ja on tukena, mikäli itse haluaa kehittää jotain osa-aluetta.
Pitääkö Elenium kiinni osaajistaan ja palkitseeko Elenium hyvin onnistumisista?
Korona-aikana palkitseminen on jäänyt hieman vähemmälle, mutta esimerkiksi projektin päätteeksi on keksitty jotain pientä palkintoa. Eleniumin edut itsessään tuntuvat palkitsemiselta. Ennen etätyöaikaa kävimme esimerkiksi kerran kuussa yhtiön maksamalla lounaalla.
Mitä pidät sinulle itsellesi kaikkein tärkeimpänä asiana työssä Eleniumilla?
Pidän eniten siitä, miten olen päässyt kasvamaan omaan rooliini. Muutos ei ole tullut suoraan ylennyksenä, vaan toisen henkilön kiireistä johtuen hoidin tehtäviä pikkuhiljaa. Jossain vaiheessa sitten todettiin, että olisin hyvä henkilö ottamaan loputkin roolin vastuista. Pääsen myös kasvamaan roolin sisällä, ja saan päättää melko vapain käsin, miten työni teen.
Miten kuvailisit Eleniumin työympäristöä ja työkulttuuria? Koetko sen olevan otollinen kasvualusta itsellesi ja kaltaisillesi tekijöille?
Työympäristö on melko vapaa. Toimistoaikana firman yhteisöllisyys näkyi paremmin erilaisina tapahtumina, mutta etätyöaikana tietenkin vähemmän. Koen, että yhteisöllisyys tukee hyvin ohjelmistokehitystyötä, sillä siinä pääsee tutustumaan itse henkilöön, joka on tiimityössä tärkeä elementti.
Kannustaisitko ihmisiä hakemaan nimenomaan Eleniumille töihin? Miksi?
Todellakin kannustan hakemaan! Meiltä löytyy tekemistä erilaisille osaajille, henkilöstö on mukavaa ja edut ovat loistavat!
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Omat tagit
Elenium - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elenium - Muita referenssejä
Elenium - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva- ja teknologia-asiantuntija
- Laura - ICT – ja digijohtaja: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue (id9091)
- Laura - Tiedonhallinnan asiantuntijan toimi
- Efima Oyj - Senior Sales Manager
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Senior Product Marketing Manager (SaaS)
- Nordea - Senior IT Analyst in SWIFT area
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ceili Oy - UN Women Suomi kehittää varainhankintaansa Salesforcessa Ceilin kanssa
- Agenda Digital - Hoitotyön kansallinen vertaiskehittämisen verkosto Hoiverke
- Red & Blue Oy - Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalvelu uudistui
- Ceili Oy - Norlandian varhaiskasvatuksen prosesseihin yhdenmukaisuutta Salesforcella
- Innofactor Oyj - Pohjantähden moderni intranet pitää työntekijät ajan tasalla
- Innofactor Oyj - Visiona moderni, looginen ja yksiselitteinen intranet
- TNNet Oy - Hotelli Alba – TNNetiltä riennetään apuun vaikka vettä pitkin
Tapahtumat & webinaarit
- 08.10.2024 - ESG and HR – Creating a culture promoting sustainability
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 10.10.2024 - Kestävän koodauksen käytänteet ja koodin mittaaminen -työpaja 10.10.
- 21.10.2024 - EDI-asiantuntijaksi -koulutus
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 30.10.2024 - Webinaari: Hakukoneoptimointi on strateginen valinta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Omistajan elkein – moni rakettitieteilijä on myös osakas
- Rakettitiede Oy - Konsultin arki – mikä kaikki muuttuu?
- Timeless Technology - Haluatko ottaa täyden hallinnan yrityksesi kriittisistä järjestelmistä ja prosesseista?
- Efima Oyj - Unboxataan Dynamics 365 -versiopäivitys! – Versio 10.0.41
- Timeless Technology - 4G-LTE ja USB dataloggerit kuljetettujen tuotteiden, jääkaappien, varastojen ja tuotantotilojen olosuhteiden valvontaan.
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin päivitetyllä hinnalla: 100,00€ (ALV 0%)
- TNNet Oy - Tapaa TNNetin työntekijä - Jari Lehtonen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |