Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Miten COVID-19 vaikuttaa Raketin lentokykyyn?

BloggausKoronakriisi ei ole heilauttanut Rakettia pois kiertoradaltaan, vaikka pandemian vaikutukset näkyvät meidänkin arjessamme. Jotta emme ehtisi turhia pöhisemään, koodarit jatkavat näppistensä takomista etäpesäkkeistään ja komentokeskusken resurssivarastoa täytetään ja tyhjennetään entiseen malliin – rekryhanoja ei siis ole suljettu!

Koronavirus on sekoittanut monien toimialojen pakkoja, mutta IT-ala lepäilee ainakin toistaiseksi hyvissä kantimissa. Vaikka virusepidemia väistämättä jarruttaa IT-markkinoidenkin toimintaa, on ensi vuodessa nähtävissä valonpilkahduksia. Tietotekniikka on ennen kaikkea väline, jonka osaajia tarvitaan niin vanhan tehostamisessa kuin uusien työskentelytapojen, käytäntöjen ja liiketoimintamallien luomisessa.

Rakettitieteen talous on vakaa, ja meillä devaaminen jatkuu ilman jyrkkiä heilahduksia. ATK-hommissa fyysinen läsnäolo on harvoin välttämätöntä, joten koko firma koodaa nyt kotoa käsin. Moni meistä on tehnyt näin jo ennen pandemia-aikaa eli valmiudet etätyöskentelyn opetteluun ovat meillä moitteettomat. 

Asiakkainamme on erikokoisia ja -näköisiä yrityksiä useilta eri toimialoilta, joten viruksen vaikutukset näkyvät eittämättä toisten bisneksissä enemmän kuin toisten. Luonnollisesti tämä vaikuttaa konsulttien työhön: osa saattaa joutua hetkeksi istahtamaan penkille, osalla voi allokaatio pudota, kun taas toisilla kädet ovat kipeänä koodaamisesta. Tämän takia myös rekryhanamme pysyvät auki – kehitystyö jatkuu kriisistä huolimatta, ja tarvitsemme alukseemme edelleenkin kovan tason koodikapteeneja.

Konsulttifirmana sijoitumme vakaan palkkatyön ja yksinyrittäjyyden välimaastoon. Tarjoamme koodareille työyhteisön, tukipalvelut ja lisäturvaa, mutta meillä jokainen säilyttää henkilökohtaisen vastuunsa ja yksilöllisyytensä esimerkiksi siinä, ettemme tuupi ketään väkipakolla projekteihin. Palkkamme ovat merkittävästi alan keskipalkkoja korkeampia. Rakettitieteilijä saa asiakaslaskutuksesta itselleen puolet, lomat ja saikut maksetaan keskiansion mukaan ja mahdollinen penkkiajan palkka (2 800 e/kk) erikseen. Mediaanipalkka Raketissa on reilu 7 000 euroa kuukaudessa, eli meillä konsultti pystyy rakentamaan itselleen vakaan talouspohjan pahojen päivien varalle. Silloin ei tarvitse säikkyä asiakkaiden häiriöistä ja on helpompaa joustaa kriiseissä sekä olla asiakkaan tukena helpottamassa epävarmuutta. 

Loppukevennys

Rakkaan kilpailijamme Vincitin työläiset lauloivat viime viikolla verkossa etätyö-Finlandian. Tämän innoittamana ja koodarikonsulttien kunniaksi resurssi #34 viilasi Heikki Nurmion sanoittaman Jääkärimarssin lyriikoita tähän hetkeen sopivaksi (tätä emme muuten tule julkisesti esittämään paitsi ehkä joskus Pataässässä, kunhan tämä koko hässäkkä on ohi):

Kooderimarssi

Syvä algoritmi on, koodi voittamaton,

meill’ bugia ei debuggeria.

Koko onnemme näppiksen päässä on,

ei editori heltyä saata.

Innovaatiomme hurmaten peeoolle soi,

mi jatkavi aikatauluansa.

Ei ennen intomme uupua voi

kuin riliisattu on uusi softa.

___

Kuin painuvi päät junnun, mediorinkin

me konsultit uskomme yhä.

Oli koodissa rytö, repo ryvettynyt,

yks’ on aatos ylpeä yhä:

me seniorit pelastamme tuotannon,

se kaikki on yllättävä.

Tuote uusi nyt Suomesta tuleva on,

se kasvaa, se ryntää, se voittaa!

___

COBOL, Python, Basic ja JavaScriptikin,

siin’ koodis’ on konsultin valta.

Sen featureja ei datanomikaan

saa pois seniorin backlogilta.

Sen tikettejä bugien

käsivarret jäntevät koodaa.

Yli pauhun etäpalavereidenkin

kohti tuotantovalmista softaa.

Etsitkö softaprojektiin kokeneita koodareita? Ota yhteyttä Raketin komentokeskukseen!

Pinterest
Rakettitiede Oy logo

Lisätietoja

Yritysprofiili Rakettitiede kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Erikoisosaaminen

Ohjelmistokehitys

Omat tagit

Asiakas
Palkkamalli
Rakettitieteilijä
rekry

Siirry yrityksen profiiliin Rakettitiede kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Rakettitiede - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Rakettitiede - Muita referenssejä

Rakettitiede - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia