”Minulle esitetään aktiivisesti parannusehdotuksia”

ReferenssiTemet uudisti koko ICT-ympäristönsä

Temet Oy toteuttaa erilaisia suojaratkaisuja, joita käytetään väestönsuojelussa sekä tärkeissä sotilas-, kriisinhallinta- ja teollisuuskohteissa. Asiantuntijat ovat asiakkaidensa tukena aina suojien suunnittelusta toteutukseen ja hoitavat tarvittaessa kohteen koko elinkaaren hallinnan.


Vuonna 2012 Temetissä huomattiin, ettei ICT-ympäristö ole ajan tasalla, eikä se vastaa käyttäjiensä vaatimuksia. Edessä oli koko järjestelmän uusiminen: työasemat, verkko, palvelimet, palomuuri sekä tietoturva- ja varmistusratkaisu. Samalla uudistettiin myös toiminnanohjausjärjestelmä sekä sen käyttämä palvelin.

Toimittajaksi valittiin VoiceLink. Yksi tärkeimmistä valintakriteereistä oli kotimaisuus sekä yrityksen tausta. ”Halusimme yhteistyöhön suomalaisen, osaavan ja yrittäjävetoisen kumppanin kanssa. Uskomme, että yrittäjä palvelee parhaiten toista yrittäjää”, kertoo IT-Manager Jukka Vesterinen Temet Oy:stä.

1,5 vuoden uudistushanke eteni ongelmitta

Mittava 80 käyttäjän projekti vaati hyvän etukäteissuunnittelun. Hanke toteutettiin 1,5 vuoden aikana suunnitellusti. Loppukäyttäjät huomasivat, että uudistettu järjestelmä toimii paremmin, ja etenkin jaettujen verkkolevyresurssien käyttö nopeutui huomattavasti. Samalla otettiin käyttöön mm. jaetut kalenterit sekä työasemien etätuki. Vikatilanteessa työaseman käyttäjä ottaa yhteyttä VoiceLinkin tukeen, joka ratkoo ongelmat etäyhteyden kautta. Työntekijä voi jatkaa omaa työtänsä vain pienellä viiveellä, työpäivä ei kulu huollon odotteluun.

Liikkuville työntekijöille rakennettiin uuden palomuurin avulla turvallinen Remote Desktop -etäyhteys. Näin työntekijä pääsee hyödyntämään palvelimen ohjelmistoja ja tiedostoja, mistä tahansa suojatulla, varmistetulla VPN-yhteydellä.

Temetin palvelimet on virtualisoitu, jolloin järjestelmät saadaan tiivistettyä pienempään palvelintilaan. Virtualisointi mahdollistaa laitteiston tehokkaamman käytön, ja näin säästetään tietoturva- ja sähkökustannuksissa. Tärkeä osa kokonaisratkaisua on VoiceLinkin ylläpito- ja varmistuspalvelu. Vikatilanteissa hälytys asiakkaan järjestelmästä tulee suoraan VoiceLinkin tekniseen tukeen. Varmistusratkaisu pitää taas liiketoiminnan kannalta tärkeät tiedot aina tallessa. Kokonaisuutta täydentää luotettava tietoturva.

”Minulle esitetään aktiivisesti parannusehdotuksia”

IT-Manager Jukka Vesterinen, Temet Oy: “Olen erittäin tyytyväinen ICT-kumppanimme palveluun. Keskitämme nyt kaikki tietotekniikkahankinnat VoiceLinkille: perusratkaisun lisäksi nimipalvelut, pilvipalvelut sekä lisenssit, kuten Microsoft Office 365. Pyyntöihimme reagoidaan nopeasti. Tuki on hyvin tavoitettavissa, tarvittaessa myös toimistoajan ulkopuolella. Lisäksi minulle esitetään aktiivisesti parannusehdotuksia. Ehkä juuri siksi meillä ei ole ollut ollenkaan isompia järjestelmävikoja.”

Suosittelija:

Olen erittäin tyytyväinen ICT-kumppanimme palveluun. Keskitämme nyt kaikki tietotekniikkahankinnat VoiceLinkille: perusratkaisun lisäksi nimipalvelut, pilvipalvelut sekä lisenssit, kuten Microsoft Office 365. Pyyntöihimme reagoidaan nopeasti. Tuki on hyvin tavoitettavissa, tarvittaessa myös toimistoajan ulkopuolella. Lisäksi minulle esitetään aktiivisesti parannusehdotuksia. Ehkä juuri siksi meillä ei ole ollut ollenkaan isompia järjestelmävikoja.

Jukka Vesterinen IT-Manager

Pinterest
Referenssin infoboxi
Global VoiceLink GVL OY

Tiedot

Tilaaja: Temet Oy
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Marko Tarvainen

Lisätietoja

Global VoiceLink GVL OY:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Asiakaspalvelu
Projektinhallinta
Tietohallinto
Tuotanto

Erikoisosaaminen

It-infra loppukäyttäjäpalvelut
It-infrapalvelut
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut
Pilvipalvelut / SaaS
Tietoturva
Käyttäjähallinta

Teknologia

Microsoft
Windows

Toimialakokemus

Valmistava teollisuus

Tarjonnan tyyppi

Huolto ja korjaus
Konsultointi
Laitteet
Toteutustyö

Omat tagit

O365
IT-infra
palvelimet
pilvivarmistus
IT-konsultointi
Microsoft Office 365
avaimet käteen ratkaisut
HP
Hp Gold Partner
WatchGuard
WatchGuard Gold Partner
F-Secure
F-Secure Gold Partner
Global Voicelink GVL Oy
Voicelink

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Global VoiceLink GVL OY kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Global VoiceLink GVL - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Global VoiceLink GVL - Muita referenssejä

Global VoiceLink GVL - Muita julkaisuja

Siirry Global VoiceLink GVL OY kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Microsoft tuo Windows kymppiin Android-sovellusten peilaamisen
Google julkaisee uuden puhelimen, tabletin ja laturin
27 miljoonaa euroa rahoitusta suomalaisille vr-laseille

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia