Merkittävä parannus oston, varaston ja logistiikan ohjaukseen kuudessa kuukaudessa
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/24039.jpeg)
![24039 Referenssi](https://www.itewiki.fi/images/icons/content_type_labels/reference.png)
YRITYS
Airam Electric Oy Ab on vakavarainen suomalainen perheyritys, jonka liikevaihto on kasvanut viime vuosien ajan. Airamilla on pitkät perinteet valaistuksen ja sähkötekniikan asiantuntijana vuodesta 1921. Airam-tuotteita myyvät hyvin varustetut tavaratalot, päivittäistavarakaupat, sähköliikkeet ja rautakaupat.
Yhtiö on kasvattanut vientiä systemaattisesti. Vientimarkkinoita ovat Pohjoismaat, Baltia, Italia ja Hollanti. Yhtiöllä on oma tuotesuunnittelu, markkinointiosasto ja omat 8 000 neliön varastotilat Keravalla. Yhtiö ostaa tuotteet pääsääntöisesti Aasiasta sekä muutamalta Eurooppalaiselta tehtaalta.
RATKAISU
Yhtiö teki päätöksen LeanwareSCM-järjestelmän hankinnasta joulukuussa 2016. Toimitus tehtiin tammikuussa 2017 ja ratkaisun käyttö alkoi helmikuussa 2017. Tavoitteena oli, että vaihto-omaisuus alenee 3 miljoonaa euroa ja saatavuus pysyy kunnossa. Lisäksi haluttiin lisää läpinäkyvyyttä ostoon, varastointiin ja tuotteiden saatavuuteen.
TULOKSET
VARASTON ARVO ON ALENTUNUT YLI 4 MILJOONAA EUROA (-35 %)
Varaston ja oston ohjauslaskennan automatisointi on alentanut merkittävästi vaihto-omaisuuteen sitouneen pääoman määrää. Yhtiöllä on nyt rahaa kassassa merkittävästi aiempia vuosia enemmän.
OSTOJEN RYTMITYS PARANTUNUT, SAAPUVIEN KONTTIEN VOLYYMI -50 %
LeanwareSCM:n avulla ostoerien kokoa ja ajoitusta on saatu systemaattisesti parannettua. Saapuvat tavarat saadaan nyt suoraan hyllyyn ja varastossa on paremmin tilaa liikkua.
SAATAVUUS KUNNOSSA, MENEKKITUOTTEIDEN SAATAVUUS LÄHES 100 %
LeanwareSCM optimoi varastot ja ostot siten, että saatavuus pysyy erinomaisena kaiken aikaa. LeanwareSCM huolehtii varaston ohjausarvoista ja ostotilauksista sekä huomioi muutokset automaattisesti.
TYÖAJAN SÄÄSTÖÄ
LeanwareSCM hoitaa tuoteluokitusten, tilauspisteiden ja varmuusvarastojen laskentarutiinit automaattisesti. Se säästää oston, logistiikan ja varastoinnin työaikaa merkittävästi.
Suosittelija:
”Yhteistyö on ollut avointa ja keskustelevaa. Leanwaren porukka on päässyt hyvin käsiksi siihen, mitä me haluamme. Leanwarella on osaaminen ja ymmärrys toiminnasta. He eivät pelkästään koodaa, vaan he ymmärtävät prosesseja ja mihin tietoa ja raportteja tarvitaan. Olemme olleet kaikin puolin tyytyväisiä siihen palveluun, jota olemme saaneet.”
Niklas Lindblad, Director, Order, Planning and Logistics, Mitsubishi Logisnext Europe
![Elisa IndustrIQ Finland Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/elisa-industriq-finland.png&size=x100)
Tiedot
Tilaaja: | Airam |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Supply chain management SCM |
Erikoisosaaminen
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Elisa IndustrIQ Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elisa IndustrIQ Finland - Muita referenssejä
Elisa IndustrIQ Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |