Maxtech valloitti hiihtokeskukset
Maxtech markkinoi tänä talvena neljättä kertaa Levin ja Rukan hiihtokeskuksissa. Aiemmat tulokset ovat olleet rohkaisevia, mutta erityisesti yrityksessä on ilahduttu kauden 22-23 häkellyttävän onnistuneesta kampanjasta.
Maxtechin toimitusjohtaja Mikko Ängeslevä kertoo ajatuksen hiihtokeskusmarkkinoinnista lähteneen liikkeelle pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta tavoitteesta kasvattaa työnhallintaratkaisuja tarjoavan yrityksen tunnettuutta.
– Pöydällä oli hyvin monenlaisia kampanjaluontoisia vaihtoehtoja, kunnes panin merkille hiihtokeskusmarkkinoinnin. Otin yhteyttä muutamiin toimistoihin ja sain vinkin hiihtokeskusten mainospaikkamyyntiin erikoistuneesta Mediateko-yrityksestä. Niinpä ryhdyimme yhdessä keskustelemaan, olisiko niiden hyödyntämisessä meille järkeä.
Otollinen yleisö
– Hiihtokeskuksissa mainostamisessa on monta kuningasjuttua. Niissä on todella laajat saapumisalueet, ja ne reitit ja portit, joista asiakkaat kulkevat, ovat etukäteen tiedossa. Tämä mahdollistaa erittäin hyvin esimerkiksi jatkuvien viestien toteuttamisen, Ängeslevä tuumii.
Toisekseen hän toteaa hiihtokeskukset mukaviksi ympäristöiksi, joissa vietetään pitkiä aikoja.
– Kun esimerkiksi lentokentällä mainokset nähdään yksittäisinä muutaman sekunnin vilahduksina, ne voivat tulla hiihtokeskuksessa ylös ja alas kulkiessa vastaan useita kymmeniä kertoja päivän aikana. Lisäksi hississä on paljon aikaa tutustua mainoksiin. Esimerkiksi pelkästään Levillä ja Rukalla toteutuu yhteensä yli 10 miljoonaa hissinousua vuosittain.
Eniten Maxtechin päätökseen vaikutti Ängeslevän mukaan kuitenkin hiihtokeskusten otollinen kävijäkunta.
– Kohderyhmäämme ovat luonnollisesti ne henkilöt, jotka ostavat työnhallintapalveluitamme käyttöön ja hyödyntävät niillä kerättyä tietoa, ja he ovat kaikki B2B-päättäjiä. Erään markkinatutkimuksen mukaan jopa kolmannes hiihtokeskusten kävijöistä ilmoittaa työskentelevänsä johtavassa tai päättävässä asemassa. Keskukset siis kokoavat yrityspäättäjiä kaikkialta Suomesta tiettyihin paikkoihin.
Kohderyhmää puhuttelevaa markkinointia
Kaudelle 22-23 Maxtech sai nykyiseltä markkinointikumppaniltaan Myynninmaailmalta uuden sisällön. Ängeslevä toteaa, että siinä missä Mediateko tarjosi kanavan potentiaalisten asiakkaiden laajaan tavoittamiseen, suurin Myynninmaailmalta saatu hyöty oli kohderyhmän erinomainen huomiointi.
– Se on tarkka paikka, kun ollaan ostajapersoonien vapaa-ajan ympäristössä. Sitä täytyy kunnioittaa ja lähestyä heitä mukavalla ja humoristisella tavalla. Parasta Myynninmaailman toteutuksessa oli se, miten paljon he saivat sisällytettyä toimivaan kokonaisuuteen. Laadukkaalla asettelulla, kuvakielellä ja tekstikerronnalla saatiin monitahoinen tarjoamamme, eri palvelutapamme sekä ratkaisujemme keskeisin asiakashyöty kiteytettyä oikealla äänensävyllä yhteen kuvaan.
Päivittäisen työn kautta Maxtechilla tunnetaan asiakkaiden tuska ja se haluttiin myös ilmaista, mistä johtuu esimerkiksi harkittu tapa puhua tutusta taulukko-ohjelmasta arkikielellä.
– Työn hallinta itse laadituilla laskentataulukoilla on usein vähän sellaista värkkäämistä, ja meillä on siihen aikaa ja rahaa säästävä, ammattimainen työkalu. Mainoksen koukku on siinä, että jos nämä asiat ovat hyvässä hallussa meidän palvelullamme, niin yritysjohtajalla on parempi mahdollisuus ottaa laadukasta vapaa aikaa ja viettää sitä esimerkiksi juuri hiihtokeskuksessa, Ängeslevä valottaa.
Erinomaiset tulokset
Hiihtokeskusmarkkinointi on Ängeslevän mukaan ollut Maxtechille helposti saavutettava ja yllättävänkin kustannustehokas kanava. Tämä on kuitenkin korostunut erityisesti kauden 22-23 kampanjassa, jonka huomioarvotutkimuksista saatuja tuloksia hän kutsuu suhteessa budjettiin ja käytössä olleeseen mainospinta-alaan veret seisauttavan hyviksi.
– Peräti 38 % vastanneista ilmoitti huomanneensa mainoksemme ja 65 % pitäneensä siitä. Kampanja onnistui siis ilmiömäisesti siinä, mitä sillä tavoiteltiinkin. Edelliskaudella käytössämme olivat samat mainospaikat, mutta eri sisällöllä ja silloin vain 19 % ilmoitti edes huomanneensa mainosta.
– Sisällöllä on merkitystä. Kun se on oivaltavaa, pienelläkin budjetilla voi saavuttaa isoja tuloksia, Ängeslevä kiteyttää.
Tutustu aikaa, rahaa ja vaivaa säästäviin työnhallintaratkaisuihimme verkkosivuillamme.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Taloushallinto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
IoT | |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
Ohjelmistokehitys | |
Paikkatieto GIS | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Julkishallinto | |
Kauppa | |
Kiinteistöala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Pankki ja vakuutus | |
Prosessiteollisuus | |
Rakentaminen | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Huolto ja korjaus | |
Johtamistyö | |
Koulutus | |
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Maxtech - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Maxtech - Muita referenssejä
Maxtech - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |