Markkinoinnin ulkoistamisella tuloksia - Case Alfame

ReferenssiPowerMarkkinointi tuli aikoinaan Alfamen avuksi sekä sisällöntuotantoon että markkinoinnin automaatioon. Liikkeelle lähdettiin tietyllä prosessilla, mutta matkan varrella yhteistyö on laajentunut myös sparrauksen ja strategisen konsultoinnin puolelle. Alfamen liidimäärä on kasvanut koko yhteistyön ajan ja nyt markkinointi tuottaa hyvän määrän liidejä - joka kuukausi.

Alfame on vuonna 2004 perustettu liiketoimintakriittisiin, kilpailuetua toteuttaviin integraatioratkaisuihin ja sovelluksiin erikoistunut osaaja. Alfamen liiketoiminta on vakaassa kasvussa, viimeisen vuoden kasvun ollessa 37%.

Alfamen ja PowerMarkkinoinnin yhteistyö on jatkunut ja kehittynyt jo vuodesta 2016 saakka. Ennen yhteistyötä Alfamen suurimpana markkinointihaasteena oli resurssien ja systemaattisuuden puute, mikä heijastui markkinointiin tehottomuutena. Kasvuhaluinen yritys etsi sisältömarkkinoinnin sparraus- ja tuotantoavun lisäksi markkinoinnin automaatioon erikoistunutta kumppania.

”Ulkoistaminen helpottaa ja tuo joustoa, kun voimme suunnata omat resurssit täysin laskutettavaan työhön. Pystymme joustavasti säätämään tarpeen ja tilanteen mukaan, paljonko omia resursseja halutaan käyttää markkinointiin.”

Janne Tirkkonen, toimitusjohtaja

Siirry referenssiin täältä

Suosittelija:

"Yhteistyö on syventynyt niin, että PowerMarkkinointi on vahvasti mukana myös strategisessa kehittämisessä. Kuukausittain strategisissa palavereissa yhdessä pohditut asiat tukevat liiketoimintaamme, ja saamme apua nykytoiminnan kehittämiseen."

Toimitusjohtaja Janne Tirkkonen

Pinterest
Referenssin infoboxi
PowerMarkkinointi Oy

Tiedot

Tilaaja: Alfame

Lisätietoja

PowerMarkkinointi Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Markkinointi

Siirry yrityksen profiiliin Siirry PowerMarkkinointi Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

PowerMarkkinointi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

PowerMarkkinointi - Muita referenssejä

PowerMarkkinointi - Muita julkaisuja

Siirry PowerMarkkinointi Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen
Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia