Maanvuokrausjärjestelmän uudistaminen Helsingin kaupungille
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/21913.png)
Helsingin kaupungin Maanvuokrausjärjestelmän koettiin tulleen käyttökelpoisen elinkaarensa päähän ja uuden järjestelmän myötä haluttiin digitalisoida maa- ja kiinteistöomaisuuden hallinnan palveluita sekä automatisoida manuaalisia prosesseja. Anders otti haltuunsa hankkeen pääkehitystyön vastuun, ja järjestelmä vietiin tuotantoon vuonna 2019. Yhteistyö on jatkunut aktiivisena tämänkin jälkeen uusien ominaisuuksien kehityksen parissa.
Maanvuokrausjärjestelmä on rekisterijärjestelmä, jossa hallitaan koko Helsingin alueen vuokrakohteisiin ja -sopimuksiin liittyviä tietoja. Lisäksi järjestelmä sisältää mm. vuokrien laskennan, laskutuksen ja tukee sopimusehtojen valvontaa.
Mistä lähdettiin liikkeelle?
Vanhan Maanvuokrausjärjestelmän (MVJ) todettiin olevan käyttökelpoisen elinkaarensa päässä. Järjestelmä koettiin toiminnoiltaan ja toteutustavaltaan vanhentuneeksi, eikä vanha järjestelmä palvellut toiminnan tarpeita riittävän kattavasti. Datalähteiden lisääntyessä Maanvuokrausjärjestelmän rinnalla oli tarpeen hyödyntää muita järjestelmiä ja tietovarantoja, joiden integraatioihin vanha järjestelmä ei enää taipunut.
Andersin osuus järjestelmän kehityksestä oli järjestelmän suunnittelu sekä backendin kehittäminen. Yksi kehitystyön tärkein ja vaativin ratkaisu oli luoda automaattisesti toimivan laskutusjärjestelmä vuokrauksille sekä SAP-integraation toteuttaminen.
“Maanvuokrausjärjestelmä on kompleksinen kokonaisuus ja on tarjonnut mukavaa haastetta. Järjestelmän rakentaminen alusta asti on ollut meille todella mielenkiintoinen kokonaisuus. Yhteistyö asiakkaan kanssa on sujunut mukavasti ja asiakas on ollut hyvin aktiivinen koko projektin ajan.” - Tomi Järvi, Andersin projektipäällikkö.
Millaiset tavoitteet uudelle järjestelmälle asetettiin?
Uuden järjestelmän haluttiin helpottavan vuokrakohteisiin ja -sopimuksiin liittyvää tiedonkulkua ja –jakoa, sillä ennen järjestelmän julkaisua tietoja jouduttiin käsittelemään useissa eri järjestelmissä.
Maanvuokrajärjestelmän uudistukseen liittyi joukko uusia kehittämistavoitteita, kuten:
- Luotettavuus
- Käytettävyyden ja käyttökokemuksen parantaminen
- Maaomaisuuden hallinnan tuki
- Jälleenvuokrauksen tukeminen
- Integraatiot ympäröiviin järjestelmiin
- Teknisesti moderni maanvuokrausjärjestelmä
Uusi järjestelmä toimii ns. varjoreskontrana, joka valvoo maksuliikennettä ja huolehtii muistutuksista. MVJ automatisoi mm. laskutuksen ja laskutuskausien uudistamiset näppärästi yhden käyttöliittymän kautta pitäen samalla SAPin ajantasalla.
Maanvuokrausjärjestelmään rakennettiin lisäksi karttaominaisuus, jonka avulla on mahdollista nähdä vuokrattavien kohteiden ja alueiden koordinaatit kartan kautta.
“Tavoitteet liittyivät osin ratkaisun yleiseen uudistamiseen ja modernisointiin, osin tiettyjen puutteelliseksi koettujen toiminnallisuuksien kehittämiseen sekä vuokrausprosessin tuen laajentamiseen erityisesti varaus-vaihetta edeltävän toiminnan sekä vuokrauksen päättymisen tuen osalta.
Projekti sujui Andersin kanssa heti hyvässä yhteisymmärryksessä ja toimintaa pyrittiin kehittämään yhdessä säännöllisillä palavereilla ja palautteilla.” - Jani Kuokkanen, Helsingin kaupungin projektipäällikkö
Uusi järjestelmä toimii nyt nykyaikaisilla teknologioilla, ja sen muokkaaminen aina muuttuvien tarpeiden mukaan on mahdollista. Useiden datalähteiden integrointi järjestelmään automatisoi monia työvaiheita ja helpottaa järjestelmän käyttöä.
Teknologiat: Django REST & ReactJS & PostgreSQL sekä integraatiot lukuisiin järjestelmiin.
Suosittelija:
Projekti sujui Andersin kanssa heti hyvässä yhteisymmärryksessä ja toimintaa pyrittiin kehittämään yhdessä säännöllisillä palavereilla ja palautteilla.
Jani Kuokkanen, Helsingin kaupunki
![Anders Innovations Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/anders-innovations.png&size=x100)
Tiedot
Tilaaja: | Helsingin kaupunki |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Terhi Sorvali |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Tietohallinto |
![]() |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Ketterät menetelmät |
Toimialakokemus
![]() |
Julkishallinto |
Teknologia
![]() |
Open source |
![]() |
Django |
![]() |
React |
![]() |
Python |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
Anders Innovations - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Anders Innovations - Muita referenssejä
Anders Innovations - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |