Lounais-Suomen Jätehuolto vakuuttui Sonetin projektinhallinnan integroinnista ja muunneltavuudesta
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy huolehtii 17 kunnan toimialueellaan asukkaiden ja kuntien kiinteistöjen jätehuollon järjestämisestä sekä jäteneuvonnasta. Yhtiö vaihtoi pikavauhdilla aiemman taloushallintajärjestelmänsä Sonet Premiumiin.
Asiakkaan haasteet
Järjestelmävaihdos oli pakko tehdä, koska käytössä olleen taloushallintajärjestelmän tuki loppui vuonna 2019 aikana. Uusi sovellus oli saatava käyttöön ennen vuodenvaihdetta.
Yhtiö testasi aiemman toimittajan uutta ohjelmistoversiota koko konsernin mittakaavassa, mutta integrointi jätehuoltosovelluksiin osoittautui liian kankeaksi.
”Kynnyskysymyksiksi nousivat uuden järjestelmän integroitavuus ja pakkoaikataulun sanelema projektihallintaosaaminen”, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n talous- ja hallintopäällikkö
Elina Syväjärvi tiivistää.
”CGI:n projektinhallintamalli vakuutti meidät. Siinä oli mietitty etukäteen, mikä kaikki oli valmiina olemassa, mitä piti varta vasten rakentaa sekä kuinka paljon resursseja ja aikaa hanke tarvitsee. Myös projektin seuranta oli otettu huomioon”, Syväjärvi kertoo.
Ratkaisumme: modulaarinen kokonaisuus tarpeiden mukaan
Sonet Premium on moduulirakenteinen kokonaisuus, jonka avulla erityisesti pienten ja keskisuurten organisaatioiden talouden-, henkilöstön- ja toiminnanohjauksen toimintaketju on rakennettavissa ”yhden luukun periaatteella”.
Integrointi muihin ohjelmistoihin käy joustavasti. Lounais-Suomen Jätehuolto Oy hoitaa asiakastiedot ja -tapahtumat sekä laskutuksen JHL-toiminnanohjausjärjestelmällä, josta valmis aineisto siirtyy Sonet Premiumiin. Roolipohjaiset näkymät ja kevyet valikkorakenteet tukevat käyttäjän työtä. Tiedon etsiminen on helppoa, työajan käyttö tehostuu ja tekeminen järkeistyy.
”Lisäarvoratkaisuilla, kuten mobiilisovelluksella tai analytiikalla, käyttöä on mahdollista laajentaa monipuolisiin ja vaativiin kokonaisuuksiin. Sonet Premium on mahdollista ottaa käyttöön myös palveluna” myyntijohtaja Kari Jokipii CGI:ltä korostaa.
Menestystarina:
Elina Syväjärvi muistuttaa, että ”jo kirjanpidon uusiminen on aika iso juttu, mutta konsernin taloushallinnon uusiksi paneminen on jo todella iso juttu, joka ei onnistu nappia painamalla”.
”Haimme ensisijaisesti toimivaa ohjelmaa sekä laatua ja käytettävyyttä pitkällä jänteellä. Myös liiketoimintojen digitalisointi- ja automatisointimahdollisuudet olivat mukana kuvassa”, Syväjärvi kertoo.
”Ensivaiheessa kehitämme ostolaskuprosessia, mutta käymme läpi kaikki muutkin kirjanpidon osa-alueet ja Sonet Premiumin mahdollisuudet läpi. Tavoitteenamme on automatisoida vakiotapahtumat ja toistuvaislaskujen kierto niin, että manuaalityö saadaan minimoiduksi.”
”Oma projektimme meni mallikkaasti. Jo esityövaiheessa hanke purettiin CGI:n asiantuntijoiden kanssa auki. Tarkan projektisuunnittelun ansiosta osasimme hyvin varautua mahdollisiin yllätyksiinkin”, Syväjärvi kertoo.
Hän suosittelee varaamaan vastaavan kaltaisiin projekteihin toimittajasta riippumatta reilusti omiakin resursseja: ”Kannattaa ottaa aina huomioon, että omatkin asiantuntijat ovat kyynärpäätään myöten kiinni projektissa ja että projektinhallinta on keskeisessä roolissa.
Lisätietoja:
Sonet Premiumia käyttää yli tuhat eri alojen yritystä ja julkisyhteisöä Suomessa. Sonet Premium kehitystyön taustalla on pitkä kokemus ja liiketoiminnan vaatimusten ymmärtäminen. Asiantuntijamme huolehtivat, että järjestelmässä on huomioitu aina myös lainsäädännön uusimmat vaatimukset.
https://www.sonet.fi/fi/asiakasesimerkit/lounaissuomenjatehuolto/
sonet.fi@cgi.com
Tiedot
Tilaaja: | Lounais-Suomen Jätehuolto Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Pietu Lyytinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Omat tagit
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva- ja teknologia-asiantuntija
- Laura - ICT – ja digijohtaja: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue (id9091)
- Laura - Tiedonhallinnan asiantuntijan toimi
- Efima Oyj - Senior Sales Manager
- Red & Blue Oy - WordPress-kehittäjä tuki- ja pienkehitystiimiin
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Senior Product Marketing Manager (SaaS)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Red & Blue Oy - Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalvelu uudistui
- Ceili Oy - Norlandian varhaiskasvatuksen prosesseihin yhdenmukaisuutta Salesforcella
- Innofactor Oyj - Pohjantähden moderni intranet pitää työntekijät ajan tasalla
- Innofactor Oyj - Visiona moderni, looginen ja yksiselitteinen intranet
- TNNet Oy - Hotelli Alba – TNNetiltä riennetään apuun vaikka vettä pitkin
- TNNet Oy - Intrum sai TNNetistä luotettavan kumppanin sähköpostinvälitykseen
- TNNet Oy - TNNet on huomaamaton taustavoima JYP:in takana
Tapahtumat & webinaarit
- 08.10.2024 - ESG and HR – Creating a culture promoting sustainability
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 10.10.2024 - Kestävän koodauksen käytänteet ja koodin mittaaminen -työpaja 10.10.
- 21.10.2024 - EDI-asiantuntijaksi -koulutus
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 30.10.2024 - Webinaari: Hakukoneoptimointi on strateginen valinta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Omistajan elkein – moni rakettitieteilijä on myös osakas
- Rakettitiede Oy - Konsultin arki – mikä kaikki muuttuu?
- Timeless Technology - Haluatko ottaa täyden hallinnan yrityksesi kriittisistä järjestelmistä ja prosesseista?
- Efima Oyj - Unboxataan Dynamics 365 -versiopäivitys! – Versio 10.0.41
- Timeless Technology - 4G-LTE ja USB dataloggerit kuljetettujen tuotteiden, jääkaappien, varastojen ja tuotantotilojen olosuhteiden valvontaan.
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin päivitetyllä hinnalla: 100,00€ (ALV 0%)
- TNNet Oy - Tapaa TNNetin työntekijä - Jari Lehtonen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |