Loimua

Elenia Lämpö irtautui yrityskaupan myötä Elenia-konsernista vuoden 2019 puolella ja kauppaa seuraavana vaiheena oli brändin uudistaminen. Uudeksi nimeksi valittiin Loimua ja sivusto julkaistiin heti vuoden 2020 alussa.
Loimuan viestintäpäällikkö Hanna Sauroja kiittelee ensimmäiseksi suunnittelutyötämme: “Graafikolla oli esittää selkeä näkemys minkälaiset uudet sivut tulevat olemaan. Oli myös arvokasta jatkon kannalta, että saimme sivupohjamallit, joihin pystyi tukeutumaan uusia sivuja luodessa. Graafiset elementit saatiin siirtymään luontevasti mainostoimiston määrittelystä käytäntöön verkkosivustolle.”
Tuttujen tekijöiden kesken projekti eteni jouhevasti ja kokonaisuudesta tuli looginen niin loppuasiakkaille kuin ylläpidon puolella hääriville viestinnän joukoillekin.
Uudistuksessa oli tuhannen taalan paikka tehdä sivusto tilaajan omilla ehdoilla ja paikka myös käytettiin. Sivusto on rakennettu ja jäsennelty loppuasiakkaiden näkökulmasta ja niinpä esimerkiksi navigaatio on ryhmitelty pääasiakasryhmien mukaan.
Sivuston sisältö koostuu yrityssivustoille tyypillisten tieto- ja ajankohtaissivujen lisäksi myös häiriötiedoteosiosta, CRM:ään integroiduista kontaktilomakkeista ja alla näkyvistä asiakaspalveluboteista & hintalaskureista.
Jo uuden verkkosivuston työstämisen aikana aktivoiduttiin myös sisältöjen markkinoinnissa aloittamalla Google Ads -kampanjointi yhdessä Aucorin kesällä ostaneen MarkkinointiAkatemian kanssa. Niinpä brändiuudistuksen tullessa julki oltiin jo hyvässä vauhdissa ja uudessa osoitteessa onkin ollut liikennettä oikein mukavasti ja vieläpä niissä oikeissa paikoissa!
Suosittelija:
Graafikolla oli esittää selkeä näkemys minkälaiset uudet sivut tulevat olemaan. Oli myös arvokasta jatkon kannalta, että saimme sivupohjamallit, joihin pystyi tukeutumaan uusia sivuja luodessa. Graafiset elementit saatiin siirtymään luontevasti mainostoimiston määrittelystä käytäntöön verkkosivustolle. Aucorin väkeä voi todellakin suositella ja olen jo suositellutkin!
Hanna Sauroja

Tiedot
Tilaaja: | Loimua |
Ajankohta: | 2019 - 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Anssi Koskinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Asiakaspalvelu |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Graafinen suunnittelu |
Toimialakokemus
![]() |
Raaka-aineet ja energia |
Teknologia
![]() |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
Generaxion - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Generaxion - Muita referenssejä
Generaxion - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Vaimo Finland Oy - Rapala
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |