Liedon kunta ja VisitLieto

Lieto on ihastuttava kunta Varsinais-Suomessa, jossa asukkaita on yli 20 000 ja yrityksiä lähes 2000. Lieto on yrittäjien toimesta arvioitu Varsinais-Suomen yritysmyönteisimmäksi kunnaksi.
Sivuston palvelumuotoilussa halusimme nostaa kunnan monipuoliset palvelut esiin käyttäjälähtöisesti esitettynä. Visuaalisuudesta haluttiin kunnan näköinen ja oloinen verkkopalvelu, jossa raikas ja nykyaikainen ilme tukee monipuolista sisältöä. Sivusto tarjoaa kattavan tietopaketin kunnan asukkaille ja kaikille verkkosivustolla vieraileville. Myös saavutettavuuden varmistaminen oli tärkeä osa toteutusta. Kunnan yhteystiedot tuotiin palveluun ulkoisesta järjestelmästä.
Merkittävä osana uudistusta oli pääsivuston lisäksi myös matkailijoille tarkoitettu kokonaisuus Visit Lieto. Matkailijaosiossa rakensimme poikkeuksellisen monipuolisen esitystavan nähtävyyksien sekä ulkoilu- ja liikuntapaikkojen hakemiseen ja esittämiseen. Kohteita voi suodattaa eri ominaisuuksien mukaan ja nähdä sijainnit kartalla. Monesti kohteet, kuten luontopolut on esitetty sivustoilla hieman epämääräisesti ja polun reittiä tai lähtöpaikkaa ei ole helppo hahmottaa. Rakensimme kohteeseen tutustumisen siten, että kunnan karttajärjestelmästä saatujen koordinaattien perusteella reitti piirretään sivuston karttapohjaan erittäin tarkasti. Näin käyttäjät saavat poikkeuksellisen selkeän käyttökokemuksen aktiviteetin ja vierailun suunnittelussa.
Lisäksi toteutuksessa joukkoliikenteen pysäkit on mahdollista sijoittaa karttapohjaan ja niihin linkittää linjan aikataulut. Nämä täydennetään palveluun vielä myöhemmin.
Suosittelija:
Eija Kares

Tiedot
Tilaaja: | Liedon kunta |
Ajankohta: | 2020 - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Klaus Holm |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Sisällönhallinta |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Julkishallinto |
Teknologia
![]() |
React |
![]() |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Poutapilvi web design - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Poutapilvi web design - Muita referenssejä
Poutapilvi web design - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Tuotetiedon omistaja, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Dokumentoinnin asiantuntija
- Rekrytointi.com - Back End Developer
- Efima Oyj - Junior Machine Learning Engineer
- Fellowmind - Senior/Lead Front End Developer
- Fellowmind - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Kotisivujen siirto WordPressiin - NordCase
- Visma Software Oy - FinCap tehosti työajanseurannan prosessinsa Entryllä
- Ready Solutions Oy - Ready Business Analytics tuo arvoa Korsisaarelle
- Advania Finland Oy - Keski-Suomen hyvinvointialue sujuvoittaa asiakkaiden ja henkilöstön arkea pilveen rakennetulla potilasohjearkistolla
- Verkkovaraani Oy - Omat verkkosivut Demolite Oy:lle
- Valu Digital Oy - Talentia - ammattijärjestön verkkopalvelun uudistus
- Verkkovaraani Oy - Saavutettava tiedonhakupalvelu Metropolian koordinoimalle hankkeelle
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Miten osaamispankkia kartutetaan konsulttifirmassa?
- Staria Oyj - TOP3 Business Intelligence -trendit
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteilijöiden 22 erilaista harrastusta
- Altoros Finland Oy - Tekoälystä – AI vai TÄ?
- Adafy Oy - Github Copilot: yhteensä 9 käytännön vinkkiä
- Staria Oyj - Sisua Digital ostaa Starian RPA-liiketoiminnan vauhdittaakseen kansainvälistä kasvuaan
- Rakettitiede Oy - Softaa, satelliittiteknologiaa ja suihkukirjoja – Edvardin uratarina
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |