Länsirannikon Työterveys jätti Excelit historiaan ja hallinnoi nyt henkilöstöasioita älykkäästi Saima HR:n ja Tiiman avulla


Länsirannikon Työterveys siirtyi toukokuussa 2021 henkilöstöhallinnon uuteen aikaan Saima HR:n ja Tiiman avulla. Hyvin sujuneesta käyttöönotosta jäi positiivinen fiilis.
Vielä alkuvuodesta 2021 Länsirannikon Työterveys työllisti 40–50 henkeä. Tiedossa kuitenkin oli, että vuoden loppuun mennessä henkilöstömäärä tulisi kaksinkertaistumaan. Niinpä turkulaisyritys päätti tarttua aiempaa ammattimaisemmin ja järjestelmällisemmin työajan seurantaan ja muihin HR-toimintoihin.
Aiemmin vuonna 2013 perustettu yritys oli pyörittänyt henkilöstöhallintoa taulukkolaskentaohjelmalla. Työntekijät olivat täyttäneet työaika-Exceleitä, ja hallintopäällikkö Reija Allén-Kulmalalla oli ollut omat Excelinsä työntekijöiden vuosilomista, erilaisista poissaoloista ja palkoista.
Toukokuusta 2021 lähtien hommat ovat hoituneet näppärästi Saima HR -järjestelmän ja Tiima-työajanseurannan avulla.
Halusimme saada kunnon HR-ohjelmat käyttöön hyvissä ajoin ennen henkilöstömäärän tuplaantumista, ettei tarvitse ison porukan kanssa ihan kaikkiin kiviin kompastella.
Reija Allén-Kulmala
Työajan kirjaus ja seuranta sujuu modernisti ja mobiilisti
Länsirannikon Työterveys otti uudet järjestelmät käyttöön yhtä aikaa. Hyvin sujuneesta käyttöönotosta jäi positiivinen fiilis. Nyt henkilöstötiedot, lomat, sairauslomat ja poissaolot löytyvät kätevästi Saima HR:stä, joka on integroitu suoraan yrityksen palkkahallintoon. Tietojen päivityskin sujuu parilla klikkauksella.
Työajanseuranta puolestaan hoituu Tiimassa, johon kaikki työntekijät kirjaavat nykyisin työaikansa ja poissaolonsa selitysten kera. Henkilöstötiedot siirtyvät Tiimaan automaattisesti Saima HR:stä, kun työsuhde astuu voimaan.
Länsirannikon Työterveydellä on Tiima-työajanseurannasta käytössä sekä selain- että mobiiliversio.
– Etenkin mobiilikäyttöön ihmiset ovat olleet yleisesti ottaen hyvin tyytyväisiä. Kaikki leimaavat sillä itsensä sisään ja ulos. Minullakin on Tiima-sovellus koko ajan auki, Reija kertoo.
Tiimassa hoituu kätevästi myös lomatoiveiden esittäminen ja hyväksyntä sekä lomien ja saldojen hallinta – myös mobiilisti.
Henkilöstötiedot ovat aina saatavilla siellä, missä niitä tarvitaan
Saima HR:n avulla on helppo varmistaa, että henkilöstötiedot kulkevat sulavasti ja tietoturvallisesti niin yrityksen sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Se takaa, että tiedot ovat HR:n, esihenkilöiden ja työntekijöiden käytettävissä aina tarpeen tullen.
Avoimen rajapinnan ansiosta tiedot ovat aina helposti saatavilla, tarvitaanpa niitä sitten palkanlaskentaan, lomien suunnitteluun, raportointiin tai esimerkiksi sisäiseen kehitystyöhön.
– Kulunut vuosi on mennyt liikkeenluovutusasioiden aiheuttamassa kiireessä, mutta uskon, että kun ehdin perehtyä järjestelmään nykyistä syvällisemmin, saan esimerkiksi raporteista paljon hyötyjä irti, Reija sanoo.
Kyllä mä voisin suositella Saima HR:ää muillekin. Visman konsultit ovat äärimmäisen ystävällisiä ja pitkämielisiä ja jaksavat vääntää asiakkaiden kanssa. Siitä annan täydet pointsit.
Reija Allén-Kulmala
Haluaisitko sinäkin helpon ja kustannustehokkaan työkalun yrityksesi henkilöstötietojen hallintaan?
Saima HR:n saat käyttöösi nopeasti ja kustannustehokkaasti alkaen 108 € /kk.
Suosittelija:
Reija Allén-Kulmala

Tiedot
Tilaaja: | Länsirannikon Työterveys |
Lisätietoja
Visma Enterprise - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Visma Enterprise - Muita referenssejä
Visma Enterprise - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
- Rekrytointi.com - Mission Planning Software Application Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
- HiQ Finland Oy - Asuntovuokrauksen verkkokauppa Rettalle
- HiQ Finland Oy - Hiab – Varmuutta myyntiin tarjoustyökalulla
Tapahtumat & webinaarit
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Onko IT-konsultointi vastuutonta?
- SC Software Oy - SC Software vahvistaa kasvuaan Korona Investin tuella
- Monitor ERP System Finland AB - Uusi ERP-järjestelmä haussa vuodelle 2024?
- Monitor ERP System Finland AB - SP stainless Oy:n investointi Monitor ERP -järjestelmään
- S1 Networks Oy - Keskittyneille yritysvalokuidun markkinoille syntyy uusi haastaja Suomessa.
- Cinode - ”Cinode on markkinoiden paras ratkaisu konsultointiyrityksille”
- Innofactor Oyj - Innofactor Uratarina: Patrik, Junior Data Analyst
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |