Laivojen tuotantoprosessin hallinta siirtyi Aavaan

Iso osa Suomen vienti- ja tuontirahdista kulkee vuosittain Finnlinesin kautta. Vuonna 2019 Finnlines kuljetti 166 000 autoa, 665 000 matkustajaa ja 738 000 lastiyksikköä. Toimiakseen tällainen tapahtumamäärä tarvitsee modernin järjestelmän.
Aava Ohjelmistot Oy:n VesselERP-ratkaisu on mahdollistanut meidän vanhojen tietojärjestelmien uudistamisen moderneilla tekniikoilla. Samalla olemme pystyneet vastaamaan kasvaviin viranomaisvaatimuksiin esimerkiksi laivojen päästöraportoinnissa. Projektin myötä olemme onnistuneet yhdistämään useita tietojärjestelmiä yhdeksi eli hallittavia järjestelmätietokantoja on nyt vähemmän ja järjestelmien välisiä integraatioita myös.
-Vesa Vähämaa, Head of Group IT, Software
Projektin alkaessa Finnlines haki korvaajaa monille vanhoiksi tulleille ja elinkaarensa loppuvaiheessa olleille client/server-sovelluksille, Excel-pohjaisille seurantatilastoille ja vanhentuneille käsipäätteille. Vuosien varrella oli kehitetty erilaisia ratkaisuja useilla eri teknologioilla, ja niistä oli muodostunut värikäs joukko toisistaan irrallisia erillisratkaisuja. Koska sähköpostilla, taulukkolaskennalla ja tekstinkäsittelysovelluksilla oli isot roolit, edellytti kokonaisuudenhallinta paljon manuaalista työtä. Kokonaisuus oli iso, eikä aluksi ollut varmuutta siitä, saisivatko ohjelmistotoimittajat kaiken yhteen helppokäyttöiseen pakettiin.
Aiemmin kommunikaatio laivaoperaatioiden toiminnasta (lastaus-matka-purkaus) varustamon suuntaan oli offline-tyyppistä perustuen sähköposteihin ja Excel-pohjaiseen tietosiirtoon. Nyt laivat päivittävät tietoa suoraan koko Finnlinesin laivaston yhteiseen VesselERP-tietojärjestelmään. Matkan suurimmat kuluerät ja laivalla olevat lastit sekä matkustajat on nyt joka hetki matkakohtaisesti tiedossa. Säännöllistä reittiliikennettä harjoittavalle varustamolle on erittäin tärkeää seurata, kuinka laivat kulkevat suunnitelluissa aikatauluissa. Tällöin myös poikkeamiin voidaan puuttua välittömästi.
-Vesa Vähämaa, Head of Group IT, Software
Projektissa merkittävä määrä aiemmin käytössä olleita tietojärjestelmiä yhdistettiin Aavan VesselERP-ratkaisuun. Laivojen reaaliaikainen mittaaminen ja tiedon välittäminen on parantanut ja tehostanut toimintaa. Tieto kerätään laivoilta ja satamista suoraan järjestelmään, eikä turhia viiveitä tai virheellistä tietoa pääse syntymään.
Projektin myötä varustamon tuotantoprosessin vaiheet ja hallinta ovat selkiytyneet, koska niitä hallitaan keskitetysti yhdessä tietojärjestelmässä. Nyt laivan tuotantoprosessista saadaan myös paljon uutta mitattavaa tietoa, joilla toimintaa voidaan seurata reaaliaikaisesti ja tehostaa. Tiedonvälitys laivalta varustamolle on automatisoitunut ja parantunut huomattavasti. Poikkeamat havaitaan nopeammin ja reagointiaika on lyhentynyt.
-Vesa Vähämaa, Head of Group IT, Software
Suosittelija:
Vesa Vähämaa, Head of Group IT, Software

Tiedot
Tilaaja: | Finnlines |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mikko Erikkilä |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Logistiikka |
Toimialakokemus
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
Aava Ohjelmistot - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Aava Ohjelmistot - Muita referenssejä
Aava Ohjelmistot - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |