Lahti digitalisoi demokratian - jo yli 100 000 vastausta asukkailta

BloggausKunnallispolitiikka, kiinnostaako se muita kuin paikallispoliitikkoja ja kunnan virkamiehiä? Jos mittarina pidetään kunnallisvaaliaktiivisuutta, kunnallinen päätöksenteko kiinnostaa yhä pienenevää ihmisjoukkoa. Kotikuntamme ja asuinympäristömme ovat kuitenkin meille tärkeitä asioita. Jokaisella meistä on mielipiteitä siitä, mihin kunnan verovaroja pitää käyttää. Rakennetaanko uusi uimahalli vai korjataanko kouluja? Rakennetaanko uusi toriparkki vai investoidaanko pyöräteihin? Eikö digitalisaation pitäisi tuoda kunnallinen päätöksenteko lähemmäs asukkaita?

Viime vuoden lopussa Lahden kaupunki lähti työstämään uutta strategiaa sen yhdistyttyä Nastolan kanssa. Heillä oli tavoite osallistaa kuntalaisia paremmin osaksi uuden strategian laadintaa. Lahti halusi kokeilla uusia menetelmiä ja 2016 tammikuun lopussa julkaisi Porukka-sovelluksen. Tavoitteena sovelluksella oli aktivoida varsinkin nuoret aikuiset ja lapsiperheet osaksi päätöksentekoa. Nämä ryhmät ovat perinteisesti olleet ne, jotka on ollut vaikea saada osallistumaan.

Ensimmäisen 24 tunnin aikana kaupunki sai yli 4000 vastausta. Kolmen kuukauden pilotin tullessa loppuun vastauksia oli kertynyt yli 75000. Kaupunginhallitus on hyödyntänyt sovelluksesta saamaansa tietoa ja ymmärrystä kaupunkilaisten mielipiteistä omissa kokouksissaan.

Nyt 100 000 vastauksen raja on ylittynyt!

Lahden kaupunki on varmasti Suomen ensimmäinen kaupunki, jossa asukkaat pääsivät näin suuresti osallistumaan päätöksentekoon. Porukka on hyvä esimerkki siitä, että ihmiset todella haluavat osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon, kun siitä tehdään helppoa ja hauskaa!

Porukka oli ensin kolmen kuukauden pilottiprojekti, mutta kaupunki oli niin tyytyväinen saamiinsa tuloksiin, että sen toimintaa päätettiin jatkaa. Nyt kaupungin jokainen toimiala pääsee vuorollaan osallistamaan kaupunkilaisia kehitystyöhön. Porukkalaiset ovat päässeet vastaamaan mm. kirjaston ja pyöräteiden kehittämistä koskeviin kysymyksiin. Käyttäjien tyytyväisyydestä kertoo se, että yli 70% sovelluksen ladanneista käyttää sovellusta yhä.

Digitaalisesta äänestämisestä on puhuttu säännöllisesti viime vuosina. Se olisi varma tie nostamaan ihmisten äänestysinnokkuutta. Ikävä kyllä digitaalisen äänestämiseen liittyy niin monta tietoturvariskiä, että sitä tuskin tullaan näkemään lähivuosina. Vaikka digitaalista äänestämistä ei tulla näkemään, ei se tarkoita sitä, etteikö kaupungit ja kunnat voisi hyödyntää digitalisaatiota.

Digitalisaatio voi tuoda kunnat lähelle asukkaitaan. Se voi olla helppo kanava yhteisten asioiden päätöksentekoon osallistumiseen. Meillä kaikilla on mielipide, antakaa meille mahdollisuus kertoa se. Kuten Lahdessa sanotaan: Porukka päättää.

Pinterest
Bloggauksen infoboxi
Future Dialog

Lisätietoja

Future Dialog:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Markkinointi
Tietohallinto
Viestintä

Erikoisosaaminen

Graafinen suunnittelu
Käyttäjähallinta
Käyttöliittymäsuunnittelu
Mobiilikehitys
Sisällönhallinta

Teknologia

Android
iOS
Julkaisujärjestelmä CMS

Toimialakokemus

Julkishallinto
Järjestöt ja yhdistykset
Urheilu, viihde ja virkistys

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Future Dialog kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Future Dialog - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Future Dialog - Muita referenssejä

Future Dialog - Muita julkaisuja

Siirry Future Dialog kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen
Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia