Lahden kaupunki - WordPress-verkkosivustouudistus

Suunnittelimme ja toteutimme Lahden kaupungille uuden, saavutettavan Lahti.fi-verkkosivuston, joka julkaistiin syyskuussa 2020. Poikkeustilanteesta huolimatta projekti vietiin läpi suotuisissa tuulissa ja sivusto on ehtinyt keräämään hyvää palautetta sekä ylläpitäjiltä että loppukäyttäjiltä.
Lahti.fi -verkkosivustouudistuksen tavoitteita
Kuusi tärkeintä osa-aluetta, joihin sivustouudistuksessa erityisesti paneuduttiin:
- Sivuston selkeys ja houkuttelevuus
- Palvelujen esittäminen
- Sisältöosioiden esilletuonti
- Sisällön löydettävyys
- Saavutettavuus
- Käytettävyys mobiilissa
Uudella sivustolla haluttiin hyödyntää mahdollisuuksien mukaan edellisen sivuston sisältöjä. Sisältöjen rakenne, navigaatiomalli, käyttöliittymäratkaisut, esitystavat ja ylläpitotyökalut haluttiin kuitenkin luoda niin loppukäyttäjien kuin ylläpitäjien tarpeita vastaaviksi. Lisäksi järjestelmän tuli mahdollistaa verkkopalveluiden joustava kehittäminen jatkossa.
Saavutettavuusdirektiivin voimaantulo vauhditti päätöstä tehdä sivustouudistus
Koska Lahden kaupunki on julkinen organisaatio, olisi vanha sivusto vaatinut 23.9.2020 voimaan astuneen EU:n saavutettavuusdirektiivin mukaiset muutokset. Tämä vahvisti Lahden kaupungin päätökseen siitä, ettei vanhaa sivustoa kannata enää parannella, vaan sivusto kannatti ennemminkin uudistaa kokonaan. Geniem valittiin sivustouudistuksen toteuttajaksi julkisen hankinnan kilpailutuksen tuloksena.
– Geniemin WordPress-ratkaisukuvaus oli monipuolinen ja vakuuttava. Geniemin toteutus oli kokonaistaloudellisesti edullisin, kiteyttää Lahden kaupungin viestintäpäällikkö Senni Moksu valintaprosessin.
Kaupungin käyttöön kilpailutettiin WordPress Multisite -ratkaisu, joka mahdollistaa erillissivustojen luomisen pääsivuston rinnalle kustannustehokkaasti. Wellamo-opisto pilotoi erillissivuston ensimmäisenä syksyllä 2020.
– Lahden kaupungin vanhojen SharePoint -verkkosivujen käyttöjärjestelmä oli poistuvaa teknologiaa ja sen ylläpitotuki oli loppumassa, joten vanhaa sivustoa ei kannattanut enää uudistaa. Lisäksi Digipalvelulain siirtymäaika oli kulumassa umpeen, joten tämä oli luonteva ajankohta tehdä iso verkkosivu-uudistus, kertaa Moksu lähtökohtia sivustouudistukselle.
Lahti.fi-sivustolla merkittävä määrä mobiilikäyttäjiä
Geniem tekee verkkosivustouudistuksissa standardoitua WordPress-laatua ja toteutuksia räätälöidään asiakkaan toiveen mukaisesti. Lahden kohdalla huomioitiin erityisesti se, että Lahti.fi-sivustolla on noin 35 000 vierailua viikossa ja yli puolet kävijöistä käyttää sivustoa mobiililaitteella. Sivustouudistuksessa onkin kiinnitetty erityistä huomiota mobiilikäyttökokemukseen.
Uusi sivusto onkin ilahduttanut käyttäjiä mukavalla tavalla. Esimerkiksi Lahden kaupungin asiakaspalvelussa, Lahti-Pisteessä, kysyttiin käyttäjien kommentteja ja vastaajat olivat tyytyväisiä ja kommentoivat mm. näin:
- raikkaat
- paljon entistä selkeämmät
- tätä päivää
- siellähän on vaikka mitä
- hyvältä näyttää
Suosittelija:
Tavoitteemme ovat toteutuneet, päivittäjät ovat kiitelleet järjestelmän helppokäyttöisyyttä ja monipuolisia sisällöntuotantomahdollisuuksia. Sivuston ulkoasu ja toiminnallisuudet ovat myös saaneet kehuja. Ja tietenkin myös saavutettavuusnäkökulma on huomioitu.
Senni Moksu, viestintäpäällikkö

Tiedot
Tilaaja: | Lahden kaupunki |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jani Mäkelä, projektipäällikkö |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Projektinhallinta |
![]() |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Integraatiot |
Toimialakokemus
![]() |
Julkishallinto |
Teknologia
![]() |
Azure |
![]() |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Hion Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hion Digital - Muita referenssejä
Hion Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |