Ponsse: Kuusi keksintöilmoitusta


Ponsselaiset kirjasivat kuusi keksintöilmoitusta etänä järjestetyn, sisäisen yhteiskehittämisen tuloksena. Käsitelty teema oli ollut alalla haasteena kymmeniä vuosia, ilman hyvää ratkaisua.
Ponsse Oyj on yksi maailman suurimmista tavaralajimenetelmään perustuvien metsäkoneiden valmistajista. Koneyrittäjän unelmasta kansainväliseksi vientiyritykseksi kasvaneen perheyhtiön juuret ovat syvällä suomalaisella maaseudulla. Yritys sijaitsee edelleen samalla paikalla Vieremällä kuin perustamisvuonnaan 1970. Ponsse toimii noin 40 eri maan puunkorjuumarkkinoilla ja lähes 80 prosenttia yhtiön liikevaihdosta tulee viennistä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli noin 640 miljoonaa euroa.
Ponsse on tunnettu innovatiivisesta tuotekehityksestään, joka on palkittu mm. kansainvälisellä Red Dot -muotoilupalkinnolla. Suomessa Ponsse on valittu maineikkaimmaksi yritykseksi, jättäen taakseen Koneen ja Supercellin kaltaisia yrityksiä.
Yhteistyömme
Metsäkonealalla oli kymmeniä vuosia ollut haaste, jota ei oltu osattu kunnolla ratkaista. Ponsse halusi tarkastella teemaa uusin silmin oman henkilöstön voimin. Haastekilpailua muistuttava, muutaman päivän pituinen innovointiprosessi järjestettiin osana PONSSE Innovation Labin toimintaa ja osallistujina olivat Ponssen henkilökunta eri aikavyöhykkeiltä ja mantereilta. Mukaan valittiin yhteensä 10 tiimiä ja etänä ohjattu työskentely oli suunniteltu synnyttämään luovaa ideointia ja konseptikehitystä eri tiimien sekä mentoreiden välillä.
Yhteistyön tulokset
Yhteistyömme tuloksena ponsselaiset loivat 10 konkreettista ratkaisuehdotusta, joiden perusteella kirjattiin välittömästi kuusi keksintöilmoitusta.
Suosittelija:
”Tämä oli huomattavasti parempi kokemus kuin osasin kuvitella etukäteen – huomioiden, että kaikki järjestettiin 100%:sti etänä.”
Kalle Einola, Tuotekehityspäällikkö, Ponsse Oyj

Tiedot
Tilaaja: | Ponsse Oyj |
Ajankohta: | 2020 |
Lisätietoja
Tagit
Industryhack - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Industryhack - Muita referenssejä
Industryhack - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - IT Project Manager, F35-hanke
- Rekrytointi.com - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Lyly
- Rekrytointi.com - Laatuasiantuntija (vuorotteluvapaasijaisuus)
- Rekrytointi.com - Tilastosuunnittelijan toimi
- Rekrytointi.com - Portfoliohallinnan asiantuntija, TECH-toiminto
- Rekrytointi.com - Avoin hakemus, Millog-yhtiöt
- Efima Oyj - Solution Architect, Microsoft Dynamics 365
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
- Innofactor Oyj - Ainutlaatuinen sovellus lintujen tunnistamiseen laulun perusteella
- Esri Finland Oy - Hangon Satamassa päätöksenteon tukena toimii tietomallipohjainen paikkatietoalusta
- Ready Solutions Oy - Kuntien ja hyvinvointialueiden talousraportointia Azuren data-alustalla
- Esri Finland Oy - KSS Lämpö Oy:n verkko-omaisuutta hallitaan digitaalisella kaksosella
Tapahtumat & webinaarit
- 30.11.2023 - Global Accounting Services and Growth Supporting Technologies A Cost-efficient Approach to International Growth
- 30.11.2023 - Kansainväliset talouspalvelut ja kasvua tukevat teknologiat - Näkökulmana kustannustehokas kansainvälinen kasvu
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Uusi HR-raportoinnin mullistava Mepco Analytiikka-ratkaisu esiteltiin lanseeraustilaisuudessa
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Valjasta HR-data hyötykäyttöön ja ennakoi reagoinnin
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Kehitä liiketoimintaasi HR-analytiikalla – Accountor ja Integrata kehittivät ratkaisun parempaan päätöksentekoon
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |