Kuuma linja

Yhteistyö Enterin kanssa alkoi muutama vuosi sitten. Oli tärkeää, että saimme alusta lähtien meille nimetyn asiantuntijan. Hänen kanssaan yhteistyö lähti heti alusta lähtien luistamaan ja pystyimme viemään ensimmäiset projektit sujuvasti maaliin. Tällä hetkellä Enter vastaa ylläpitopalveluistamme. Sopimukseen kuuluvat mm. palvelimet ja tietoturva. Enterin ykköstehtävänä on varmistaa, että kaikki toimii tässä hetkessä ja toisaalta, että pysymme tietotekniikan kehityksessä mukana pidemmällä aikavälillä. Voin todeta olevani tyytyväinen Enterin tuottamiin ratkaisuihin ja ennen kaikkea palveluasenteeseen.
Olen asiakkaana varsin tarkka ja samaa tarkkuutta edellytän myös pöydän toiselta puolelta. Vieläkin tärkeämpi onnistumisen mittari on tavoitettavuus. Olipa kyseessä jo syntynyt ongelmatilanne tai vähemmän akuutti asia, haluan saada ihmisen langan tai sähköpostin päähän ripeästi. Enterillä vastataan puhelimeen poikkeuksetta ja pääsen yhteyteen oikean ihmisen kanssa nopeasti. Myös sellaisina aikoina, jolloin monissa IT-taloissa on enää siivoojat paikalla.
Ylläpitopalveluiden lisäksi olemme keskittäneet rautapuolen hankinnat Enteriin. Myös tällä osa-alueelle he ovat vastanneet odotuksiani ja pitäneet meidät kehityksessä mukana.”
Suosittelija:
Markus Vesamo, IT-vastaava