Kun verkkosivuilta halutaan muutakin kuin valmispohja

ReferenssiOlimme samalla sivulla asiakkaan kanssa, että tietynlaiselle brändille ja toimialalle tarvitaan kotisivut, jotka edustavat uskottavalla tavalla, niin yritystä kuin sen taustalla toimivia ihmisiä. Tähän tarpeeseen lähdettiin suunnittelemaan tarkoitukseen sopivaa verkkosivun ilmettä. Ihan mihin tahansa valmispohjaan ei haluttu laittaa arvokkaita ulkomaisia vaatebrändejä.

Kotisivut perustettavalle yritykselle

Asiakas pystyi antamaan oman näkemyksensä verbaalisesti, sekä muutaman esimerkin avulla. Aiempia sivuja ei ollut, joten saimme lähteä määrittämään Fashionparkin verkkopreesensiä alusta pitäen. Graafinen ohjeistus kuitenkin oli olemassa ennen verkkosivujen suunnittelua. UI/UX designerimme oli tämän projektin kulmakivi meidän osalta ja kykeni hahmottamaan asiakkaan toiveet, tuomalla oman mausteensa sivuston käyttöliittymään. Kaikessa tietysti huomioitiin graafisen ohjeistuksen asettamat standardit. Tavoitteena oli suunnitella verkkopalvelu, jonka kautta asiakas voi ylpeästi esitellä edustamiaan brändejä. Olisi ikävää jakaa esimerkiksi käyntikorttia ja toivoa hiljaa mielessään ettei uusi kontakti eksy sivulle.

Tyylillisesti ja brändin mukaisesti suunniteltu verkkosivu julkaistiin, kunnioittaen asiakkaan painottamia linjoja. Lopputulokseen päästiin hyvin kivuttomasti, kun asiat suunniteltiin huolellisesti etukäteen. Mielekäs projekti sai kummankin osapuolen osalta mielekkään lopputuloksen.

Käy tutustumassa Fashionpark verkkosivuihin tästä. Tutustu Whitestonen verkkosivuratkaisuihin.

Suosittelija:

Patricia Brännkärr

Pinterest
Referenssin infoboxi
Whitestone

Tiedot

Tilaaja: Fashionpark
Ajankohta: 2018
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Patricia Brännkärr

Lisätietoja

Whitestone:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Projektinhallinta
Tuotanto

Erikoisosaaminen

Graafinen suunnittelu
Käyttöliittymäsuunnittelu

Teknologia

PHP
Julkaisujärjestelmä CMS

Toimialakokemus

Kauppa

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Whitestone kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Whitestone - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Whitestone - Muita referenssejä

Whitestone - Muita julkaisuja

Siirry Whitestone kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen
Suomen 50 suurinta yritystä
Brutaalit nettisivut

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia