Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Kuinka kuljetusyritys pilveen siirtyi

Referenssi Kaukokiito, Suomen johtava kuljetusliike, aloitti matkansa pilveen muutama vuosi sitten.
Vanha järjestelmä ja osittain virtualisoitu rauta tuli elinkaarensa päähän vuoden 2014 alkupuolella. Vaihtoehtoja haarukoitiin ja lopulta tulevaksi järjestelmäksi valikoitui Microsoft ja täysiverinen Azure-ympäristö.

– Meille kustannussäästöt olivat toissijainen asia, ensisijaisesti haettiin toimintavarmuutta ja nopeaa skaalautuvuutta. Vaikka emme ole suuryritys, on IT-ympäristössämme ison toimijan toimintaa, kertoo Kaukokiidon johtaja, ICT ja kehitys, Mika Kinnunen. – Sain viedä johtoryhmässä omaa strategiaani hyvin eteenpäin – koko johdolle oli tärkeää taata toimintavarmuus ja sujuvoittaa toimintaa kaikilla osa-alueilla, jatkaa Kinnunen.

Keskusteluissa Microsoftin kanssa esiin nousivat Microsoftin kumppaniyritykset. Onregon nimi oli mukana keskusteluissa siis jo alkumetreillä. – Halusimme kumppanin, joka pystyy auttamaan meitä oikeasti ja pätevästi. Ensimmäisen workshopin jälkeen kumppanivalinta oli itsestään selvää. Erityisesti meille korvamerkitty konsultti vakuutti, saimme erittäin asiakasystävällisen ja rehellisen konsultin avuksemme, kertoo Kinnunen.

Pilvistrategia kuntoon

Pilvistrategiassa on paljon haasteita, jotka on otettava huomioon. Ympäristöt muuttuvat ja teknologia kehittyy huimaa vauhtia. Kun siirretään liiketoiminnan ydintä pilveen, on kaiken toimittava varmasti. – Joidenkin siirtojen kanssa on tehty pieniä aikahyppyjä, aina ei välttämättä tiedä, mitä puolen vuoden päästä tapahtuu. Konsulttimme etsi erittäin hyvin vaihtoehtoja, edettiin proof-of-conceptien kautta ja tiiviissä yhteistyössä Microsoftin kanssa, joten tulevat muutokset ovat olleet erittäin hyvin tiedossa, Kinnunen selvittää.
– Kun on tiedetty, mitä on tulossa, on selvitty hyvin kriittisten liiketoiminnan osa-alueiden siirrosta ja osattu aikatauluttaa kokonaisprojektia fiksusti. Olemme koko ajan menneet vakaasti kohti alun perin asetettua tavoitetta; olla pilvessä kokonaan tämän vuoden loppuun mennessä. Aikataulu pitää odotetusti, Kinnunen kehuu.

Pilvistrategiaan kuuluu olennaisena osana henkilöstön osaaminen. – Oma osaamisemme on kasvanut orgaanisesti projektien edetessä. Olemme olleet tyytyväisiä Onregon workshop-toimintamalliin, osaaminen on päivittynyt ja kehittynyt jatkuvasti projektien edetessä asianmukaisesti. Ulkopuolista koulutusta ei ole tarvittu lainkaan, kertoo Kinnunen.

– Onregon toimintamalli, työskentely asiakas edellä koko prosessi huomioiden on toiminut. IT:n kokonaiskuva ja tarpeemme on kartoitettu ja huomioitu alusta lähtien. Ongelmakohdat on selvitetty jo ennen projektien aloittamista, jolloin ne on myös saatu ratkaistua ajoissa, jatkaa Kinnunen. – Meille räätälöity, liiketoiminnan kriittiset kohdat huomioiva pilvistrategia on ollut todella tärkeä.

Kustannussäästö on toissijaista

Järjestelmien päivittäminen ja siirto ovat oman hintaisiaan, mutta tulevaisuudessa sillä säästetään. – Eihän migraatio ja järjestelmien uudelleenrakentaminen ilmaista ole. Meille olennaisinta on kuitenkin toimintavarmuus, joten migraatio mukaan laskien vanhan järjestelmän kustannuksilla on aikaan saatu merkittävästi vikasietoisempi järjestelmä. Säästöä tulee sitten sitäkin kautta, laskeskelee Kinnunen.

IT-järjestelmiä rakennetaan joskus vain rakentamisen takia. Kaukokiito lähti rakentamaan uutta järjestelmäänsä liiketoiminnan tärkeimmän toimijan, kuljettajan kautta. – Logistiikassa aika on kriittistä. Uudessa systeemissä tuotannon suunnittelijoiden tekeminen helpottuu, kun kaikki on samassa järjestelmässä. Kaikkein tärkeimmässä roolissa meillä on kuljettajien päätelaitteiden toimintavarmuus ja tiedonkulku ilman katkoja. PDA-laitteiden siirto Azureen on lisännyt toimintavarmuutta. Erityisesti järjestelmän nopea skaalautuvuus sesonkiaikoja ajatellen on kuljetusliikkeelle kullankallista. Logistinen tiedonsiirto on myös helpottunut, kiittelee Kinnunen. – Kokonaistoimivuus on parantunut ja ympäristöstä johtuvien vikatikettien määrä on suorastaan romahtanut. Uuden järjestelmän hyötyjä on helppo mitata.

Aidosti pätevä kumppani

Kumppanivalinta osui Kaukokiidon kohdalla täysin nappiin. – Parempaa ei olisi uskaltanut edes toivoa. Asiakkaan näkökulmasta työpajamalli on paras tapa toimia – tehdään yhdessä, opitaan ja kouluttaudutaan samalla. Meille konsultin arvo näkyy erityisesti siinä, että ei jumiuduta yhteen ratkaisuun tai yhteen päämieheen. Konsulttimme osaa asiansa ja luo meille mahdollisuuden valita useista vaihtoehdoista, mikä on milloinkin kokonaisprosessin kannalta järkevintä. Luotan siihen, että Onregon kanssa viemme projektin onnistuneesti maaliin ja työskentelemme varmasti myös jatkossa yhdessä, Kinnunen lopettaa.

Suosittelija:

"Onregolla on hyvä, selkeä ja tuotteistettu malli julkisen pilven governance hallintomallin luomiseen. Meillä hallintomalli tehtiin heti julkisen pilven proof-of-conceptin jälkeen ja se auttoi meitä kiinnittämään huomiota asioihin, jotka tulee ottaa huomioon jo alkuvaiheessa, jotta vältytään haasteilta ja ongelmilta jatkossa. Samalla tuli havaittua, täsmennettyä ja korjattua jo olemassa olevan ympäristön asioita sekä puutteita." Mika Kinnunen Director, ICT & Business Process Development Member of the Executive Board Suomen Kaukokiito Oy

Mika Kinnunen

Pinterest
Referenssin infoboxi
Onrego Oy logo

Tiedot

Tilaaja: Suomen Kaukokiito Oy
Ajankohta: 2015 - 2019
Toimittajan
yhteyshenkilö:
MIkko Keränen

Lisätietoja

Yritysprofiili Onrego kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

BI ja raportointi
Logistiikka
Supply chain management SCM
Tietohallinto
Tuotanto

Erikoisosaaminen

Analytiikka
Arkkitehtuuri
Integraatiot
It-infra loppukäyttäjäpalvelut
It-infrapalvelut
Ketterät menetelmät
Käyttäjähallinta
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut
Pilvipalvelut / SaaS

Teknologia

Microsoft
Windows

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi

Siirry yrityksen profiiliin Onrego kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Onrego - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 2 asiantuntijaa.

Onrego - Muita referenssejä

Onrego - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia