Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Kontrollerista neuvonantajaksi – pysyvästi

BloggausKontrolleri sanana voi kuulostaa enemmän nykyistä liiketoimintaa rajoittavalta kuin uutta luovalta. Perinteisesti kontrollerin pääasiallinen tehtävä onkin ollut varmistaa talouslukujen ja -raporttien saaminen kasaan sekä niiden luotettavuus. Mikäli valtaosa kuukauden työtunneista kuluu näihin tehtäviin, aikaa ei jää vielä arvokkaammalle ammattitaidon hyödyntämiselle, eli liiketoimintajohdon sparraamiselle ja uuden liiketoiminnan luomiselle.

Taloushallinnon automatisointi on valmis

Taloushallinnon automatisointi on ollut käynnissä jo kohta 50 vuotta. Tänä aikana on päästy hyvin pitkälle perusprosessien automatisoinnissa. Itsepalvelutilausjärjestelmästä tehty myynti kirjautuu automaattisesti oikeille tileille ja kustannuspaikoille, mistä se sitten nousee reaaliaikaisille dashboardeille sekä halutuille raporteille. Automaattinen reskontran hallinta valvoo rahaliikennettä, suorittaa tarvittaessa perinnän ja jopa tilatun palvelun katkaisemisen, mikäli asiakas ei maksa laskuja. Ajankirjausjärjestelmästä saadaan valmista dataa automaattisesti lähteviä laskuja ja palkanmaksua varten. Ostotilaukset näkyvät välittömästi ennusteissa ja tilauksen vastaanotettua ne kirjautuvat automaattisesti oikeille kulutileille samanaikaisesti, kun maksusuoritus lähtee pankista. Optimaalisessa tilanteessa suurimpaan osaan talouden perusprosesseja ei siis enää tarvita henkilötyötunteja.

Kontrollerin laajennettu työnkuva

Parhaiden käytäntöjen mukaisen taloushallinnon rytmi toimii siten, että kontrollereiden aikaa tarvitaan perusprosessin poikkeamien selvittämiseen sekä kauden vaihteen töihin vain muutama päivä kuukaudessa. Loppuaika jää liiketoiminnan neuvonantajana toimimiseen sekä käynnissä oleviin projekteihin osallistumiseen. Liiketoiminnan tukeminen voi sisältää mm. markkinatilanteen kehityksen seurantaa, tulos- ja kannattavuusraporttien analysointia sekä näiden analyysien perusteella tehtyjä ehdotuksia liiketoiminnan tehostamiseksi.

Liiketoimintajohdon valmentaminen taloudellisen informaation oikeaan tulkintaan sekä tarvittaessa rakentava haastaminen päätöksenteossa ovat hyvän neuvonantajan ominaisuuksia. Samoin strategiatyöhön osallistuminen ja liiketoimintasuunnitelmien laatiminen taloudelliselta näkökulmalta ovat luonnollisia työtehtäviä. Yritys- ja liiketoimintakaupoissa kontrollerin vastuulle voi kuulua oikean kauppahinnan, business casen sekä integraation varmistaminen, tai miksei myös uusien yritysostokohteiden etsintä, analysointi ja kaupanteossa mukana oleminen.

Pidetään perusasiat kunnossa

Jotta kontrollereille jäisi aikaa edellä mainittuihin korkeamman lisäarvon palveluiden tuottamiseen, on talouden prosessien oltava kunnossa. Prosessien automatisoinnilla on kuitenkin heikkoutensa – ne menevät helposti rikki. Mikäli master datan hallintaa ei ole yhtenäistetty ja jalkautettu organisaation jokapäiväiseksi työksi, niin sen laatu heikkenee nopeasti. Tämän jälkeen ”yhtä totuutta” ei enää olekaan mahdollista automaattisesti saada.

Pakkaa sekoittavat myös organisaatiomuutokset, fuusiot ja yrityskaupat. Mikäli näiden yhteydessä talouden master dataa ja toimintamalleja (prosessit, organisaatio, työkalut) ei aidosti yhtenäistetä, vaan tyydytään pysyviin väliaikaisratkaisuihin, voi lopputuloksena olla lukuisa määrä päällekkäisiä taloushallinnon toimintamalleja. Tällöin taas ollaan tilanteessa, jossa lukujen kasaamiseen sekä niiden luotettavuuden varmistamiseen tarvitaan runsaasti henkilötyötunteja, ja jossa suuremman lisäarvon tehtäville jäävä aika vähenee merkittävästi. Sama pätee kaikkiin talouden rooleihin. Pidetään siis perusasiat kunnossa, niin taloushallinnolle jää enemmän aikaa liiketoiminnan sparraamiseen ja tukemiseen.

Pinterest
Midagon logo

Lisätietoja

Yritysprofiili Midagon kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Taloushallinto

Tarjonnan tyyppi

Johtamistyö
Konsultointi

Omat tagit

johtaminen

Siirry yrityksen profiiliin Midagon kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Midagon - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Midagon - Muita referenssejä

Midagon - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia