Ketterä low-code-ratkaisu maaperän kosteudenhallintaan


Asiakastarina Oulun yliopisto
Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Vuonna 1958 perustettu, 13 800 opiskelijan ja 3 700 työntekijän muodostama yhteisö on Suomen monitieteisimpiä ja suurimpia yliopistoja. Oulun yliopistoon kuuluu kahdeksan tiedekuntaa ja monia erikoistuneita tutkimusyksiköitä.
Oulun yliopiston TIMAKO-hanke sai BusinessFinlandin kaksivuotisen Tutli (Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa) -rahoituksen. Hankkeen tavoitteena on tutkia järjestelmää, joka mittaa ja säätää maaperän kosteusolosuhteita säätösalaojitetulla pellolla. Salaojakaivojen säädön automatisoinnilla on suuri merkitys maanviljelijöille ja maataloudelle.
Oulun yliopisto kilpailutti Proof-of-Conceptin, jolla he hakivat kustannustehokasta sovellusta tietoperäiseen maaperän kosteudenhallintaan. Invenco (nyk. osa Innofactoria) voitti kilpailutuksen.
Low-code-kehittämistä hyödyntävä ratkaisu on ketterä ja kustannustehokas
Invenco (nyk. Innofactor) toimitti Oulun yliopistolle low-code-kehittämistä hyödyntävän ratkaisun, johon toteutettiin IoT-antureiden integraatio. Maaperään upotettiin lähes sata anturia.
Käyttöliittymää suunniteltiin tiiviissä yhteistyössä Oulun yliopiston ja maanviljelijöiden kanssa. Hankkeeseen kuuluvan koepellon sääasema mittaa ilman lämpötilaa, kosteutta, valon määrää, sademäärää ja ilmanpainetta. Mittaustiedot ovat luettavissa reaaliaikaisesti vaikka kännykän ruudulta.
Low-code-kehittämiseen perustuvan ratkaisun hyödyt, kuten ketteryys ja kustannustehokkuus, olivat Oulun yliopistolle jo entuudestaan tuttuja vuosia jatkuneen yhteistyön myötä. Maaperän kosteudenhallintaan toteutetussa sovelluksessa voitiin hyödyntää muun muassa valmista tietokantaa, portaalia ja nopeaa integraatiovalmiutta, minkä ansiosta asiantuntijat pystyivät keskittymään oleelliseen eli käyttöliittymään suunnitteluun.
Näin se tehtiin
Oulun yliopistolle toimitetussa ratkaisussa hyödynnettiin muun muassa seuraavaa osaamistamme:
**
Invenco on nykyisin osa Innofactoria
Innofactor Oyj osti yksityisesti omistetun, dataratkaisuihin erikoistuneen Invenco Oy:n koko osakekannan 30.6.2022. Invenco Oy:n nimi muutettiin 1.7.2022 alkaen Innofactor Invenco Oy:ksi, jonka palveluksessa Invencon työntekijät jatkavat työskentelyään. Asiantuntijoiden roolit ja tehtävät pysyivät ennallaan kaupan yhteydessä.

Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
- Rekrytointi.com - Mission Planning Software Application Engineer
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä
- Rekrytointi.com - Software Test Engineer
- Softability Oy - Senior Test Automation Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
- HiQ Finland Oy - Asuntovuokrauksen verkkokauppa Rettalle
- HiQ Finland Oy - Hiab – Varmuutta myyntiin tarjoustyökalulla
- Nomis Oy - Digia luottaa Nomikseen
Tapahtumat & webinaarit
- 26.09.2023 - Enterprise Architecture 2023
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Innofactor Oyj - Innofactor Uratarina: Patrik, Junior Data Analyst
- Maxtech - Toimitusjohtajan katsaus H1/23
- Maxtech - Työkartta tuo tehokkuutta työnhallintaan
- Altoros Finland Oy - Päivän sana on ChatGPT
- Efima Oyj - Valitse jatkuvien palveluiden ERP-kumppanisi viisaasti – 3 kriteeriä
- Cinode - Hidastumista jakaantuneessa konsultointimarkkinassa
- Ready Solutions Oy - Microsoft Fabric, kokonaisvaltainen analytiikkapalvelu
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |