Kauppalehden kasvaja 2016

BloggausKauppalehden Kasvaja-sertifikaatin saanut yritys on onnistunut kolmen vuoden aikana kasvattamaan liikevaihtoaan huomattavasti. Kasvu kertoo yritystoiminnan realisoituvasta potentiaalista, joka hyvin johdettuna voi luoda menestyksekästä liiketoimintaa. 

Liikevaihto mahdollistaa yritysten vertailun toiminnan volyymin osalta. Yrityksen liikevaihdon kasvu voi tapahtua joko orgaanisesti tai esimerkiksi yritysostojen myötä toteutuneesta liiketoiminnan volyymin kasvusta. Liikevaihto muodostuu yrityksen varsinaisen liiketoiminnan tuotoista.

Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatin voivat saada yritykset, joiden liikevaihdon annualisoitu kasvu on ylittänyt oman ylätoimialaluokkansa keskitason vähintään kymmenellä prosenttiyksiköllä viimeisten kolmen mittausvuoden aikana. Liikevaihdon on oltava kasvussa myös tuoreimpana mittausvuonna. Kriteereistä seuraa se, että Kasvaja-yritys on ollut toiminnassa vähintään neljä vuotta. Lisäksi tuoreimmalta tilikaudelta vaaditaan vähintään 500 tuhannen euron vuosiliikevaihtoa.


Lisätietoja: www.superanalytics.fi

Pinterest
Bloggauksen infoboxi
Super Analytics

Lisätietoja

Super Analytics:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Laatu, turvallisuus ja ympäristö
Viestintä

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Super Analytics kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Super Analytics - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Super Analytics - Muita referenssejä

Super Analytics - Muita julkaisuja

Siirry Super Analytics kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen
Suomen 50 suurinta yritystä
Brutaalit nettisivut

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia