logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Katepal - Suomalaisen rakentajan valinta

ReferenssiKatepal Oy on maamme johtava bitumisten kateaineiden ja bitumituotteiden valmistaja. Päätuoteryhmiä ovat SBS-kumibitumipohjaiset rullatavarat, kattolaatat, sivelyaineet ja pakattu bitumi. Vuonna 1949 perustetun perheyhtiön tehdas sijaitsee Lempäälässä.

Mediasignalin ja Katepalin vuosia kestänyt kumppanuus on sisältänyt laaja-alaisesti erilaisia viestinnän toteutuksia digitaalisen median ratkaisuista aina kampanja- ja painomateriaaleihin saakka.


Verkkosivustouudistus toi monipuolisen tuotevalikoiman paremmin esiin
Sivustouudistuksen tavoitteena oli saada sähköinen palvelukanava vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita sekä edistämään myyntiä. Uudistus lähti käyntiin asiakkaan kanssa yhdessä toteutetulla workshopilla, jossa etsimme tärkeimpiä lähtökohtia ja tavoitteita työlle.

Sivustouudistuksen yhteydessä konseptoimme koko tuotevalikoiman esitystavan uudelleen sillä sekä asiakkaat että Katepalin ratkaisumyynti olivat kaivanneet siihen selkeyttä, järjestelmällisyyttä sekä lisäksi houkuttelevuutta.

Tuotteiden hallittavuutta ratkaistiin lokalisoidulla tuotetietokantaratkaisulla, joka antaa monia mahdollisuuksia esittää tuotedataa, myös ulkomaisten jälleenmyyjien käyttöön.

Sivuston konsepti, käyttöliittymä sekä visuaalisuus uudistettiin kokonaisuudessaan. Teknisenä alustana sivustolla toimii TYPO3-julkaisujärjestelmä.

Kuvapankki­ratkaisulla aineistot keskitetysti yhteen paikkaan
Katepal sai kuva-aineistonsa keskitettyä yhteen sijaintiin. Kuvapankkiratkaisun avulla sekä mainostoimistoyhteistyö että jälleenmyyjäverkostolle materiaalin jakaminen onnistuu helposti ja aineistot ovat 24/7 kaikkien saatavilla.

Olemassa olevia kuvaresursseja hyödynnettiin myös verkkosivustolla kuvapankki-integraation avulla. Kuvapankista tuodaan automatisoidusti Katepalin verkkosivustolle kuvamateriaalia, jolloin kuvia tarvitsee päivittää vain yhteen sijaintiin.

Jatkuva kehitystyö pitää sähköiset ratkaisut ajan tasalla
Kehitämme yhdessä Katepalin kanssa olemassa olevia sähköisiä ratkaisuja jatkuvasti. Hyödynnämme analytiikkaa ja erilaisia tutkimustyökaluja sekä kohderyhmien toiveita kehitystyössä.

Työn alla on myös uusia sähköisen liiketoiminnan kehitysprojekteja, joista varmasti kuullaan pian lisää.

Suosittelija:

Asiakaspalaute verkkosivuistamme on ollut tosi hyvää. Mediasignalin kanssa yhteistyö on sujunut hyvin, vastaukset erilaisiin kysymyksiin saa nopeasti ja työpyynnöt ovat kiitettävällä nopeudella valmiita.

Lasse Rajala

Pinterest
Referenssin infoboxi
Mediasignal Group

Tiedot

Tilaaja: Katepal

Lisätietoja

Yritysprofiili Mediasignal Group kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Markkinointi
Myynti
Viestintä

Omat tagit

konseptisuunnittelu
Sisällöntuotanto
Verkkosivut
Analytiikka
Google Ads
Google Analytics
web-analytiikka
somemarkkinointi
mainostoimistopalvelut
typo3
Tuotetietokanta
kuvapankki
karttapalvelu

Erikoisosaaminen

Analytiikka
Dokumenttien hallinta
Graafinen suunnittelu
Integraatiot
Webkehitys

Toimialakokemus

Asiantuntijapalvelut
Rakentaminen

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö

Siirry yrityksen profiiliin Mediasignal Group kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Mediasignal Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Mediasignal Group - Muita referenssejä

Mediasignal Group - Muita bloggauksia

Siirry yrityksen profiiliin Mediasignal Group kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Uudenlainen sisällöntuotantoalusta Scoopify kerännyt 150 000 euron rahoituskierroksen
5G Momentum etsii innovaatiokilpailulla suomalaista 5G-yllättäjää
TOP 5 Pitkän aikavälin kyberuhat

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia