Justin.fi WordPress sivuston freesaus

Justin Group Oy on riippumaton palvelutuotteistukseen, palvelumuotoiluun sekä palveluhallintaan keskittynyt asiantuntijayritys, jonka asiakkaita ovat palveluita tuottavat organisaatiot sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.
Mysteerio toteutti Justin.fi sivustouudistuksen keväällä 2019. Vanhalle sivustolle oli kertynyt jo ikää ja Justin oli osallistumassa heille tärkeään tapahtumaan pääkumppanina, jolloin sivusto uudistus oli ajankohtainen. “Meillä on periaate, että jos jotain tehdään tehdään se kunnolla” toteaa Justin Groupin toimitusjohtaja Jani Palmu.
Uudistus toteutettiin Mysteerion peruskaavaa mukaillen. Ensin suunniteltiin sivuston visuaalinen ilme asiakkaan ja käytettävyys asiakkaan graafista ohjeistoa noudattaen. Tämän jälkeen se esiteltiin asiakkaalle, tehtiin hienosäätöä ja hyväksytettiin tuotantoon, minkä jälkeen varsinainen koodaus aloitettiin. Asiakas pidettiin tiivisti mukana koko toteutuksen ajan ja uusi sivusto saatiin julkaistua ajoissa tiukasta deadlinestä huolimatta. Mysteerion Henri kiittelee asiakasta hankkeesta “Justin toimi projektin ajan esimerkillisesti asiakkaan roolissa, jolloin tekijätiimin oli helppo toteuttaa sivustokokonaisuus ja vuoropuhelu toimi erinomaisesti.” Tätä auttoi yhteinen Slack-kanava, missä molemmat osapuolet olivat aktiivisia.
“Projekti meni kokonaisuutena hyvin ja Mysteerion tekijät sai helposti kiinni sekä reagointinopeus oli hyvä. Toki aina on kehitettävääkin, mutta Mysteerion palveluasenne ja halu parantaa toimintaa teki meihin erittäin positiivisen vaikutuksen. Jatkamme mielellämme yhteistyötä Mysteerion kanssa.” -Jani Palmu, Justin Group
Uusi sivusto toteutettiin WordPressin päälle, johon tehtiin asiakkaalle oma teema ja asiakaskohtaisia räätälöintejä.
Suosittelija:
Projekti meni kokonaisuutena hyvin ja Mysteerion tekijät sai helposti kiinni sekä reagointinopeus oli hyvä. Toki aina on kehitettävääkin, mutta Mysteerion palveluasenne ja halu parantaa toimintaa teki meihin erittäin positiivisen vaikutuksen. Jatkamme mielellämme yhteistyötä Mysteerion kanssa.
Jani Palmu

Tiedot
Tilaaja: | Justin Group Oy |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Henri Nyström |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Myynti |
Erikoisosaaminen
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Ketterät menetelmät |
![]() |
Käyttäjähallinta |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Sisällönhallinta |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
![]() |
Javascript |
![]() |
PHP |
![]() |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Toteutustyö |
Mysteerio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Lauri Aaltonen
CTO & Co-Founder
![]() |
|
Lauri vastaa Mysteerion teknisestä tekemisestä. Tämän lisäksi tukee kehittäjiä ja coachaa mm. koodin kliinisyydestä, best-practiseista ja coding standardeista. Koulutuksen .. | |
lauri@mysteerio.fi |
Mysteerio - Muita referenssejä
Mysteerio - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
- Rekrytointi.com - Mission Planning Software Application Engineer
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä
- Rekrytointi.com - Software Test Engineer
- Softability Oy - Senior Test Automation Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
- HiQ Finland Oy - Asuntovuokrauksen verkkokauppa Rettalle
- HiQ Finland Oy - Hiab – Varmuutta myyntiin tarjoustyökalulla
- Nomis Oy - Digia luottaa Nomikseen
Tapahtumat & webinaarit
- 26.09.2023 - Enterprise Architecture 2023
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Innofactor Oyj - Innofactor Uratarina: Patrik, Junior Data Analyst
- Maxtech - Toimitusjohtajan katsaus H1/23
- Maxtech - Työkartta tuo tehokkuutta työnhallintaan
- Altoros Finland Oy - Päivän sana on ChatGPT
- Efima Oyj - Valitse jatkuvien palveluiden ERP-kumppanisi viisaasti – 3 kriteeriä
- Cinode - Hidastumista jakaantuneessa konsultointimarkkinassa
- Ready Solutions Oy - Microsoft Fabric, kokonaisvaltainen analytiikkapalvelu
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |