Internet of Things helpottaa arkeasi

BloggausVuonojen rannoilla laiduntavat lampaat ja kalastusveneiden pilssipumput lähettävät tietoa omistajilleen. Kaupungilla testataan voisiko parkkipaikan bongata, varata ja maksaa etukäteen. Näin Norjassa, jonne on rakennettu Telian ensimmäiset Narrowband IoT-verkot (NB-IOT). Pian tätä herkkua on tarjolla myös Suomessa.

Ensin ihmisen ongelmia ratkovat insinöörit keksivät, että dataliittymiä voi laittaa myös koneisiin ja mittareihin. Laitteet saatiin mittaamaan ja seuraamaan prosesseja uudella tavalla. Pian huomattiin, että nykyiset laitteet ja verkot ovat turhan monimutkaiset ja kuluttavat liikaa virtaa yksinkertaisten mittausten suorittamiseen ja välittämiseen.

Voitiin siis tinkiä monista ominaisuuksista, joilla siirretään suuria datamääriä, jotta elektroniikkavalmistajat pystyisivät tekemän edullisia sormenpään kokoisia laitteita. Tuloksena oli teknologiaa, jonka avulla saadaan aikaan massiivinen IoT-verkko. Sen käyttämä kaista on aikaisempaa kapeampi. Siitä tulee myös englanninkielinen nimi narrowband.

”Kapeakaistaisessa IoT-verkossa voidaan tehdä asioita nykyistä pienemmällä virrankulutuksella ja verkkoon voidaan liittää suurempia määriä antureita. Vastapainona on se, että tuetut datanopeudet ovat pienempiä”, sanoo Telian kehityspäällikkö Mika Raitola.

Narrowband-teknologia on suunniteltu pienten tietomäärien siirtoon ja minimaaliseen tehonkulutukseen. Se ei taivu tekstien tai kuvien siirtoon.

IoT:ta maitotölkkiin

Raitola näkee valtavasti mahdollisuuksia kaupan logistiikassa. ”Jokaisessa maitotölkissä tai sisäfileen vakuumipakkauksessa voisi olla anturi, jolloin esimerkiksi kylmäketjun katkeaminen voitaisiin huomata ajoissa. Samoin tiedettäisiin heti, kun tuotteet ovat saapuneet varastoon. Lisää dataa saadaan, kun nämä tiedot yhdistetään kassajärjestelmiin.”

NB-IOT -anturi voidaan ohjelmoida aktivoitumaan vain tarvittaessa. Se vähentää virrankulutusta. Esimerkiksi rakennusten väliseinien kosteutta mittaavat laitteet voisivat toimia yhdellä paristolla jopa 10 vuotta.

”Skaala on suuri. Esimerkiksi yhdessä isossa rakennuksessa voi olla kymmeniä tuhansia antureita. Toisin, kuin esimerkiksi kännykkäliittymiä, NB-IOT -liittymiä myydään massiivisia määriä kerrallaan. Pilviteknologian myötä data tallennetaan ja sen ympärille voidaan rakentaa palveluja, jotka ovat hyödynnettävissä missä vain”, sanoo Raitola.

Kapeampi kaista, parempi elämä

NB-IoT:sta tulee pikkuhiljaa osa elämäämme. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi sähkö- ja vesimittareiden lukemisessa. Myös sisäilmaan laatua, kosteutta ja lämpöä ovat pian NB-IOT -antureiden heiniä.

”Älykelloissa ja muissa ihmisen tekemistä mittaavissa laiteissa, joissa on nykyään mobiililiittymiä ja paljon virtaa kuluttava gps, saadaan NB-IOT:stä paljon hyötyä. Puutarhaan voi automatisoida vaikkapa kastelujärjestelmän.”

Polkupyöräsi voi pian kertoa, kun se on varastettu. Jos sen sensorille on sanottu, että ole paikallasi. Sama pätee tietysti autoihin. Eri urheilulajeissa antureiden mittaamalle datalle on paljon potentiaalisia käyttökohteita.

”NB-IOT -teknologia on kiinnostanut paljon puettavan elektroniikan valmistajia, mutta verkkoja ei ole ollut. Nyt meille on tulossa verkko ja ensimmäiset testilaitteet ovat olemassa. Verkko rakennetaan nykyisen mobiiliverkon rinnalle ja sillä on samanlainen peitto, kuin nykyisellä 4G-verkolla. Se toimii siis käytännössä kaikkialla. Radio kuuluu 4G:tä paremmin, mistä on etua sisätiloissa ja vaikkapa lapissa, jossa voidaan anturoida esimerkiksi porot ja metsästyskoirat.”

Raitolan mukaan NB-IoT-markkinoiden käynnistyminen alkaa 2018 alussa, jolloin ensimmäiset palvelut ja laitteet saadaan käyttöön. Kysyntää on, sillä teollisuuden, rakentamisen ja kaupan prosesseihin halutaan päästä tarkemmin kiinni ja mitata helpommin.

Kiinnostuitko?

Pinterest
Bloggauksen infoboxi
Telia

Lisätietoja

Telia:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Erikoisosaaminen

IoT

Omat tagit

IoT
esineiden internet
asioiden internet
Internet of Things
Teollinen internet
Telia

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Telia kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Telia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Telia - Muita referenssejä

Telia - Muita julkaisuja

Siirry Telia kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suomen Partiolaiset hakee digitaalisten ratkaisujen suunnittelijaa
Ulkomaiset ohjelmisto-osaajat haluavat tulla Suomeen, mutta muuttaminen on aina iso askel
Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia