Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Ilokivi

ReferenssiIlokivi on Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunnan kiinteistössä sijaitseva kokonaisuus joka palvelee opiskelijoita tarjoamalla päivittäin lounasta sekä iltaisin viihdettä elokuvien ja livekeikkojen muodossa. Sivuston tulee siis palvella opiskelijoita jotka haluavat tarkistaa nopeasti päivän lounaan, kuin myös monipuolisesta kulttuuritarjonnasta nauttivia.

Uuden sivuston toteuttaminen oli osa laajempaa uudistusta jonka Ilokivi aloitti vuonna 2018 uuden ravintolapäällikön johdolla. Kokonaisvaltaisen uudistuksen tuloksena on nykyaikaisempi ja houkuttelevampi Ilokivi, joka vetää puoleensa lounastajia sekä kulttuuririentojen ystäviä koko Jyväskylän alueelta.
Lähtötilanne

Uudistus aloitettiin tunnistamalla asiakkaan kanssa yhdessä vanhan sivuston hyvät sekä huonot ominaisuudet, kirkastamalla tavoitteet ja määrittämällä sivuston tärkeimmät kohderyhmät sekä ominaisuudet.

Tavoitteeksi asetettiin sivusto, joka yhdistää talon kaiken toiminnan selkeään näkymään ja josta on helppo tarkistaa lounas sekä illan kulttuuritarjonta samalla kertaa. Sisältöjen päivittämisestä haluttiin tehdä mahdollisimman vaivatonta talon usealle toimijalle sekä käyttää ulkoisia lähteitä vähentämään manuaalisen työn määrää.

Uudistuksen yhtenä tavoitteena oli tehdä sisällön hallinnasta helppoa, joten toteutimme sivustolle täysin modulaarisen hallinnan jonka avulla voidaan luoda uusia näyttäviä sivuja hetkessä. Sivuston sisällöistä lounaslistaa ja tapahtumia ylläpidetään jo muissa järjestelmissä, joten rakensimme useamman integraation näiden järjestelmien ja sivuston välille vähentämään manuaalista työtä.

Suosittelija:

Ilokiven loistavat mahdollisuudet piti saada paremmin käyttöön ja näkyviin, ja bittivirtojen tukkijätkät hoitivat homman rautaisella ammattitaidolla. Talossa on monta toimijaa, mutta kaikkien tarpeet onnistuttiin toteuttamaan sivulle tyylikkäästi ja asiat ovat nyt yhdessä paikassa entisen neljän eri nettisivun sijaan! Duden upea yhteistyökumppani Emmi otti valokuvat, jotka herättivät sivut eloon. Sitä paitsi palavereissa oli aina huikean hauskaa. Dude piti tiukasti kiinni sovituista aikatauluista, mikä oli timanttia. Ihan ylivetona asiana Dude opasti jatkuvasti projektin pullonkauloissa ja muissa tiukoissa kohdissa, ja on palannut varsin vikkelästi avittamaan ongelmatilanteissa vielä saitin julkaisun jälkeenkin!

Kati Lemiläinen

Pinterest
Referenssin infoboxi
Digitoimisto Dude Oy logo

Tiedot

Tilaaja: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
Ajankohta: 2018 -
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Kati Lemiläinen

Lisätietoja

Yritysprofiili Digitoimisto Dude kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Markkinointi
Tuotanto
Viestintä

Erikoisosaaminen

Graafinen suunnittelu
Integraatiot
Ketterät menetelmät
Sisällönhallinta
Webkehitys

Toimialakokemus

Hotelli, matkailu ja ravitsemus
Järjestöt ja yhdistykset

Teknologia

Javascript
PHP
WordPress

Tarjonnan tyyppi

Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö

Siirry yrityksen profiiliin Digitoimisto Dude kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitoimisto Dude - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 3 asiantuntijaa.

Digitoimisto Dude - Muita referenssejä

Digitoimisto Dude - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia