Hyvinkään kaupunki kertoo vastuullisuudestaan vaikuttavasti tarinakartalla
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/22064.jpg)
Hyvinkään kaupungissa on toteutettu erilaisia vastuullisuushankkeita liittyen esimerkiksi vanhojen kasvikantojen säilyttämiseen. Hyvinkää on pyrkinyt säilyttämään yleisillä alueilla kasvavat vanhat omenapuut sekä muita vanhoja kasveja mahdollisimman pitkäikäisiksi, koska niiden sisältämä geeniperimä ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Lähtötilanteessa vanhoihin omenapuihin liittyvästä vastuullisuushankkeesta oli tuotettu erillisiä esittelymateriaaleja, kuten omenapuupyöräilyreitti, mutta projektista ei ollut saatavilla yhtenäistä esityskokonaisuutta.
Esri Finlandin järjestämässä Vaikuttavaa vastuullisuusviestintää -työpajasarjassa Hyvinkään kaupungin osallistujat tutustuivat Esrin ArcGIS StoryMaps -tarinakarttatyökaluun ja ryhtyivät rakentamaan sen avulla yhtenäistä tarinaa. Työpajasarjan tuloksena syntyi tarinakartta aiheesta Hyvin hyvinkääläiset omenapuut, tai laajemmin hyvin hyvinkääläiset kasvit eli vanhat kasvikannat. Tarinakartan tekemisessä hyödynnettiin vanhojen omenapuiden ympärille aiemmin tehtyä esittelymateriaalia kokoamalla sitä yhteen ja jäsentämällä sitä selkeäksi kokonaisuudeksi. Samalla vastuullisuushanketta saatiin tuotua esille useammalta eri kulmalta. Näin koko projektista muodostui visuaalisesti näyttävä ja selkeä esittelykokonaisuus.
Suosittelija:
Olemme kaivanneet selkeää ja personoitua tapaa asioiden esittämiseen niin kuntalaisille kuin kaupungissamme vieraileville tahoille. Toiveena on ollut löytää visuaalisesti kiinnostava ja karttatekniset ominaisuudet yhdistävä esitystapa. Ennen aineistot ja asiakokonaisuudet olivat hajautettuina useampaan paikkaan, mutta nyt avuksi löytyi Esrin tarinakartta.
Sari Kekki, Hyvinkään kaupunki
![Esri Finland Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/esri.png&size=x73)
Tiedot
Tilaaja: | Hyvinkään kaupunki |
Ajankohta: | 2020 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Paikkatieto GIS |
Toimialakokemus
![]() |
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Koulutus |
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Esri Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
![](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/expert_images/854.jpg&size=90&crop=1&align=c)
Ilkka Suojanen
Director, Utilities
![]() |
|
Ilkka on kokenut paikkatiedon ja paikkatietoteknologian moniottelija. Hän on suorittanut maantieteen maisteritutkinto-ohjelman Turun yliopistossa ja toiminut paikkatietoalalla .. | |
ilkka.suojanen@esri.fi 040 703 2009 |
|
![]() ![]() |
Esri Finland - Muita referenssejä
Esri Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |