HL-Family Oy skaalautuu NetSuiten avulla - Accountor Enterprise toteutti käyttöönoton supernopeasti

ReferenssiSuomen suurin telemarkkinointiyritys, turkulainen HL-Family Oy työllistää noin 200 henkeä ja pyörittää liiketoimintaansa noin 100 miljoonan liikevaihdolla, josta arvopaperikauppaa on 95 miljoonaa. Ihmisläheisenä ja luotettavana tunnetun yrityksen juuren muodostaa 1993 perustettu Hyvät Lehdet RSM Oy. HL-Familyn liiketoiminta laajentuu uusille tuotealueille, vuonna 2016 ostetun Buusteri Oy:n vauhdittamana.

"Toiminnan laajetessa lehtien telemarkkinoinnista myös muiden tuotteiden myyntiin ja markkinointiin, tuntuu luontevalta hankkia skaalautuva liiketoiminta-alusta, joka vastaa paremmin nykyistä toimintaa ja kansainvälisiä tulevaisuudenkuvia", toteaa toimitusjohtaja Timo Mikola.

HL-Family tilasi NetSuite-lisenssit joulukuussa 2017 ja käyttöönotto tapahtui alle kuukaudessa, edellyttäen vain viiden päivän konsultointityötä.

"19. joulukuuta aukesi ympäristö, jolloin menin ensimmäisen kerran asiakkaalle puolen päivän workshoppiin. Piirsimme prosessikaavion puhtaalle A4:lle, minkä jälkeen käärimme hihat ja aloimme käymään NetSuiten perusteita läpi. 12. tammikuuta lähetettiin ja pakattiin ensimmäiset myyntitilaukset, joita oli yli kaksisataa. Myyntitilauksiin tulostettiin tarrat ja laskut suoraan NetSuitesta, asiakkaan muokkaamin leiskoin. Järjestelmän todettiin tosin olevan valmis jo 2. tammikuuta", virnistää NetSuite-konsultti Aki Koivisto Accountor Enterpriselta.

"Valitsimme Accountor Enterprisen NetSuite-toimittajaksemme suositusten perusteella, eikä päätöstä ole tarvinnut katua. Fiilis on hyvä ja budjetissa pysyttiin!", hykertelee Mikola.

Supernopeasta käyttöönotosta erityismaininnan ansaitsee asiakkaan IT-koordinaattori Petja Hartikainen.

"NetSuite on helppokäyttöinen järjestelmä. Kaikkeen ei tarvita konsulttia", toteaa Hartikainen.



Suosittelija:

”Valitsimme Accountor Enterprisen NetSuite-toimittajaksemme suositusten perusteella, eikä päätöstä ole tarvinnut katua. Fiilis on hyvä ja budjetissa pysyttiin!”, hykertelee Mikola.

Timo Mikola, toimitusjohtaja, HL-Family Oy

Pinterest
Referenssin infoboxi
Accountor Enterprise Solutions Oy logo

Tiedot

Tilaaja: Hyvät Lehdet / HL-Family Oy
Ajankohta: 2017
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Accountor Enterprise: Juha Kuivainen, +358 443336796, juha.kuivainen@accountorenterprise.fi

Lisätietoja

Accountor Enterprise Solutions Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Asiakaspalvelu
Asiakkuudenhallinta CRM
Markkinointi
Myynti
Projektinhallinta
Taloushallinto
Toiminnanohjaus ERP

Erikoisosaaminen

Dokumenttien hallinta
Integraatiot
Käyttäjähallinta
Pilvipalvelut / SaaS
Sisällönhallinta
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen

Teknologia

Oracle

Toimialakokemus

Asiantuntijapalvelut
IT

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö
Valmisohjelmisto

Omat tagit

NetSuite
liiketoiminta-alusta
Crm
ERP

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Accountor Enterprise Solutions Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Accountor Enterprise Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Accountor Enterprise Solutions - Muita referenssejä

Accountor Enterprise Solutions - Muita julkaisuja

Siirry Accountor Enterprise Solutions Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Seuraa Digitalisaatiokentän kehittymistä Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluja ja asiantuntijakirjoituksia lukemalla

Ihmisen ja tietokoneen saumaton yhteistyö luo pohjan supertaloushallinnolle
Barack Obama saapuu Suomeen - Nordic Business Forum kerää liike-elämän ammattilaiset yhteen
Talouspäättäjät viitoittivat Basware Connectissa polkua ihmisen ja älykkään teknologian kohtaamisille

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia