Harper’s Bazaar – säihkettä ja hohtoa verkkolehteen

ReferenssiHarper’s Bazaar on yksi pisimpään markkinoilla olleista naisten muoti- ja lifestyle-lehdistä maailmassa. Syyskuussa 2013 Hearst ja Hubert Burda Media (HBM) julkaisivat yhteistyössä markkinoille saksalaisen version lehdestä.


Haasteena kaunis ja inspiroiva verkkolehti nopeasti

Kun ensimmäinen saksalainen numero Harper’s Bazaarista oli julkaistu, HBM halusi erottua markkinoilla houkuttelevalla harpersbazaar.de -sivustolla. HBM oli suunnitellut verkkolehden julkaisun ajoittuvan lehden helmikuun numeron ilmestymisen yhteyteen, jolloin projektilla oli tiukka määräaika. Ketterät menetelmät ja projektimalli oli onnistumisen edellytys.

Projektiin lähdettiin lehden lukijat edellä. Tavoitteena oli saada verkkolehden ulkoasu, sisältö, ilme ja mainosten sijoittelu vastaamaan printtilehden hohdokkuutta ja säihkettä. Sivuston oli oltava myös saavutettavissa kaikilla päätelaitteilla liikkuvan lukijan tarpeita ja toiveita kunnioittaen.

Hohdokkuutta verkkoon kuudessa viikossa

Wunder valittiin projektiin tekniseksi toimittajaksi ja kokosimme kansainvälisen, eri alojen ammattilaisista koostuvan tiimin median ja Drupalin osaajista. Tiimi aloitti toteutustyön nopeasti ja läpinäkyvästi yhteistyössä asiakkaan kanssa. Kuusi viikkoa myöhemmin uusi, hohdokas Harper’s Bazaar julkaistiin verkkoon aikataulussa ja budjetissa.

Kiiltävää ilmettä, responsiivista lukukokemusta

Creative Director Dusan Strakan kauniiden ulkoasusuunnitelmien pohjalta toteutimme uniikin ja kiiltävän visuaalisen lukukokemuksen, joka vietiin jokaiseen päätelaitteeseen sisällön ja siihen sulavasti yhteensopivien mainosten kanssa. Lehtimäinen ulkoasu ja ilme sisälsi myös huomattavan ominaisuuden: Tarina-gallerian, joka mahdollisti rikkaan, sponsoroidun sisältötyypin ja vain vähän tekstiä.

Uudenlaista mainontaa

Suunnittelimme ja toteutimme innovatiiviset, sivun sisältöön upotettavat mainokset. Asiakkaan mainostajat pystyivät valitsemaan uniikin sijoittelun ja parantamaan näin mainoksen vaikutusta kun se voitiin esittää suoraan sisällön osana kaikilla päätelaitteilla. Tämä lähestymistapa toi mainonnan kiinteämmin osaksi käyttökokemusta ja kun mainostajat ja mainokset valittiin huolella, säilyi sisältö ja ilme hohdokkaan säihkyvänä.

Aikataulussa ja budjetissa palkittu verkkolehti

Saksan Harper’s Bazaar -verkkosivusto julkaistiin aikataulussa ja budjetissa kuudessa viikossa. HBM pystyi tuottamaan verkkoon uutta sisältöä nopeasti ja helposti. Tehokas ja onnistunut toteutusprojekti oli mahdollista, koska noudatimme ketterän kehityksen periaatteita ja läpinäkyvyyttä alusta loppuun.

Julkaisun jälkeen harpersbazaar.de voitti vuoden 2014 palkinnon parhaasta verkkolehdestä.

Pinterest
Referenssin infoboxi
Wunder

Tiedot

Tilaaja: Hubert Burda Media

Lisätietoja

Wunder:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Asiakaspalvelu
Markkinointi
Viestintä

Erikoisosaaminen

Ketterät menetelmät
Sisällönhallinta
Webkehitys

Teknologia

Open source
Drupal
Julkaisujärjestelmä CMS

Toimialakokemus

Media

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Wunder kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Wunder - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Wunder - Muita referenssejä

Wunder - Muita julkaisuja

Siirry Wunder kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen
Suomen 50 suurinta yritystä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia