logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Hakosen ja Etteplan MOREn yhteistyö perustuu avoimuuteen

ReferenssiLogistiikka-alan yritys Hakonen palvelee sekä yrityksiä että yksityisiä henkilöitä. Monialaisen toiminnan tehostamiseksi ja palveluiden yhtenäistämiseksi Hakosella on tällä hetkellä käytössään toiminnanohjausjärjestelmä, jonka yksi toimittaja on Etteplan MORE. Etteplan MORE toimii avoimesti ja luotettavasti yhdessä muiden toimittajien kanssa.


Hakonen on palvelevan logistiikan edelläkävijä ja erikoistunut vaativien kalusteiden ja laitteiden elinkaariratkaisuihin – niiden käsittelyyn, siirtämiseen ja kierrättämiseen – yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Hakosella on pitkät juuret, sillä yritys on aloittanut toimintansa vuonna 1918. Tällä hetkellä toiminta kattaa koko Suomen pääkaupunkiseudulle keskittyen.

”Meidän erikoisuutemme on se, että tuomme montaa eri ammattiosaamista samaan asiakaskokemukseen. Saamme kerralla ratkaistua useamman asian, kuten esimerkiksi sen, miten jokin uusi laite saadaan paikalleen, miten se otetaan käyttöön ja miten vanha saadaan poistettua. Poistamme asiakkaamme huolet”, kertoo Hakosen kehitysjohtaja Johannes Stenius.

Avointa yhteistyötä useamman toimijan välillä
Viimeisen 20 vuoden aikana Hakonen on kasvanut voimakkaasti, kun pelkästä orgaanisesta kasvusta on siirrytty myös yrityskauppojen kautta tapahtuvaan kasvuun ja uusien liiketoiminta-alueiden haltuunottoon. Uusien toiminta-alueiden myötä Hakosella havahduttiin pian siihen, että yrityksen sisällä käytettiin useampaa rinnakkaista toiminnanohjausjärjestelmää.

”Yksikään niistä ei pystynyt käsittämään koko kokonaisuuttamme. Tällöin päätimme rakentaa toiminnanohjausjärjestelmän. Tämä tehtiin yhteistyössä TEKESin kanssa. Työt aloitettiin vuonna 2012, jolloin otimme mukaan muutaman kumppanin. Vuonna 2014 etsimme lisää voimaa järjestelmän läpiviemiseksi, jolloin Etteplan MORE eli silloinen Eatech tuli mukaan kuvioon”, Stenius muistelee.

”Etteplan MORE on yksi niistä harvinaisemmista IT-taloista, jotka pystyvät tekemään yhteistyötä myös muiden alan yritysten kanssa, eivätkä lukkiudu omaan tuotteeseensa tai tekemiseensä. Kaipasimme sitä, että yhteistyötä voidaan tehdä avoimesti ja järkeillä asiat läpi ilman, että tarvitsee aina palata sopimusehtoihin”, hän painottaa.

Rehti, luotettava ja rohkea kumppani
Tällä hetkellä Etteplan MORE on toiminnanohjausjärjestelmän ylläpitäjä sekä Hakosen pääyhteistyökumppani sen kehittämisessä. Hakonen arvostaa Etteplan MOREn rehtiä meininkiä, luotettavuutta sekä rohkeutta. Yhteistyö perustuu avoimuuteen.

”Tärkeimpiä asioita ovat avoimuus sekä hyvä keskusteluyhteys. Etteplan MORE osaa itse tuoda asioita julki sekä kysyä tarvittaessa. Minä voin soittaa tai laittaa heille sähköpostia milloin tahansa. Asioista keskustellaan avoimesti ja rehdisti, jotta päädytään siihen fiksuimpaan ratkaisuun.”

”Etteplan MORE on mielestäni poikkeuksellinen yritys IT-alalla, sillä he haluavat aidosti ratkaista asiakkaan ongelman ja päästä parhaimpaan lopputulokseen. Meillä molemmilla on samanlainen “hyvin tehty työ poikii lisää töitä” -mentaliteetti”, Stenius kuvailee.

”Voin suositella Etteplan MOREa vilpittömästi!”


Referenssi Etteplan MOREn sivuilla: https://www.etteplanmore.com/referenssit/hakonen

Suosittelija:

”Etteplan MORE on mielestäni poikkeuksellinen yritys IT-alalla, sillä he haluavat aidosti ratkaista asiakkaan ongelman ja päästä parhaimpaan lopputulokseen. Meillä molemmilla on samanlainen “hyvin tehty työ poikii lisää töitä” -mentaliteetti. Voin suositella Etteplan MOREa vilpittömästi!”

Johannes Stenius, Kehitysjohtaja, Hakonen Solutions Oy

Pinterest
Referenssin infoboxi
Etteplan MORE

Tiedot

Tilaaja: Hakonen Solutions Oy

Lisätietoja

Etteplan MORE:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Toiminnanohjaus ERP

Omat tagit

ohjelmistokumppani
Ux design

Erikoisosaaminen

Ketterät menetelmät
Käyttöliittymäsuunnittelu
Ohjelmistokehitys

Toimialakokemus

Kuljetus, liikenne ja logistiikka

Tarjonnan tyyppi

Toteutustyö

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Etteplan MORE kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Etteplan MORE - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Etteplan MORE - Muita referenssejä

Etteplan MORE - Muita bloggauksia

Siirry Etteplan MORE kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Yritysverkot kehittyvät - hybridiverkko palvelee julkiseen pilveen siirtymistä ja liikkuvaa työtä
Verkkosivujen hakukoneoptimointi 2019 - tärkeimmät SEO-vinkit Googleliikenteen saamiseksi
AuroraAI on julkisen sektorin tekoälyhanke, jossa luodaan yksilöllisiin palveluihin ohjaava älykäs palveluverkosto

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia