logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Gramex uudisti verkkokauppansa ja palvelee nyt entistä paremmin

ReferenssiGramex uudisti verkkokauppansa ja palvelee nyt entistä paremmin


Gramex on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys, jonka perusideana on tehdä musiikin käyttö helpoksi. Gramex toimii palvelevana linkkinä musiikin käyttäjien ja musiikin ammattilaisten välillä. Tekijänoikeuskorvaukset ovat elintärkeitä kotimaiselle musiikille, ja Gramexin tehtävänä on kerätä korvaukset esittäville taiteilijoille ja äänitteiden tuottajille. Gramex myy median ja av-tuotannon lisensointia verkkokauppansa kautta.

Lähtötilanne
Gramex halusi uudistaa ja parantaa olemassa olevaa verkkokauppaansa, jonka kohderyhmänä ovat äänitemusiikkia radiossa tai televisio-ohjelmissa käyttävät ammattilaiset. Gramexin ICT-manager Mikko Leppänen avaa projektin tavoitteita:

”Tavoitteena oli selkeä ja houkutteleva verkkokauppa, josta ammattilaiset voisivat ostaa äänitemusiikin käyttölupia entistä vaivattomammin.”


Gramex halusi toimittajan, joka pystyisi toteuttamaan vaatimusmäärittelyn mukaisen verkkokaupan aikataulussaan. Verkkokauppauudistuksen toimittaja kilpailutettiin ja Cubescom valittiin tarjouskilpailun perusteella.


Projektin eteneminen

Projekti eteni kahdessa osassa. Ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin vanhan verkkokaupan toiminnan parantamiseen ja siihen, että verkkokauppa saatiin korvattua uudella järjestelmällä. Toisessa vaiheessa verkkokauppaan tuotiin uusia ominaisuuksia.

”Etenimme ketterän kehityksen ja vesiputousmallin projektimalleja noudatellen. Se toimi hyvin”, kertoo Mikko Leppänen Gramexilta.

Verkkokaupan alustaksi valikoitui Drupal, joka tarjosi hyvän lähtökohdan tekemiselle ja selkeytti teknisiä kysymyksiä. Liiketoimintapäällikkö Jari Nietula Cubescomilta kertoo projektin haasteista toimittajan näkökulmasta:

”Projektin haasteena oli saattaa integroidut järjestelmät keskustelemaan keskenään ja saada kokonaisuudesta saumattomasti toimiva, asiakasta miellyttävä ratkaisu.”

Lopputulokset

Verkkokauppa valmistui aikataulussaan puolen vuoden aikana, vaikka keskelle osui kesä ja lomakausi. Verkkokaupan tälle kehitysvaiheelle asetetut tavoitteet saavutettiin, mutta laajan alkuperäisen vaatimusmäärittelyn vuoksi työtä jatketaan keväällä. Gramexille oli jo projektin alkaessa selvää, että verkkokauppaa tullaan tekemään jatkuvan kehityksen periaatteella.

”Yhteistyömme Cubescomin kanssa on tiivistynyt ja kehittynyt jatkuvasti paremmaksi. Jatkamme verkkokaupan kehittämistä heidän kanssaan”, Leppänen kertoo.

Uudistettu verkkokauppa on ollut jutun tekohetkellä käytössä jo muutaman kuukauden. Palaute asiakaskunnalta on ollut kannustavaa. Verkkokauppaa onkin kehuttu käyttäjien toimesta erittäin selkeäksi ja helppokäyttöiseksi.

Lue juttu Cubescomin sivuilta >>

Lisätiedot:

Mikko Leppänen, ICT-manager Gramex, mikko.leppanen@gramex.fi
Jari Nietula, liiketoimintapäällikkö Cubescom, jari.nietula@cubescom.fi

***

Suosittelija:

”Yhteistyömme Cubescomin kanssa on tiivistynyt ja kehittynyt jatkuvasti paremmaksi. Jatkamme verkkokaupan kehittämistä heidän kanssaan”, Mikko Leppänen kertoo.

Mikko Leppänen

Pinterest
Referenssin infoboxi
Cubescom Oy

Tiedot

Tilaaja: Gramex
Ajankohta: 2018 - 2019
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Mikko Leppänen

Lisätietoja

Yritysprofiili Cubescom kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Omat tagit

verkkokauppa
verkkopalvelu
verkkokauppauudistus

Erikoisosaaminen

Verkkokaupparatkaisut

Teknologia

Drupal

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö

Siirry yrityksen profiiliin Cubescom kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Cubescom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi lisäämäsi 3 asiantuntijaa.

Cubescom - Muita referenssejä

Cubescom - Muita bloggauksia

Siirry yrityksen profiiliin Cubescom kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

TOP 5 Pitkän aikavälin kyberuhat
Rekrytointi.com Osaajapankki keräsi nopeasti 60 000 CV:tä tietokantaan
VR otti käyttöön koodarin vapaa-ajalla kehittämän ratkaisun flashittomaan lipunvaraukseen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia