Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Fingridin sertifiointipalvelu auttaa datahubiin siirtymisessä

ReferenssiUusi testaus- ja sertifiointipalvelu auttaa sähköyhtiöitä varmistamaan datahub-yhteensopivuutensa ja samalla liiketoimintansa jatkuvuuden.

Fingrid vastaa sähkön siirrosta Suomen kantaverkossa. Yhtiö tarjoaa sopimusasiakkailleen eli sähköntuottajille, verkkoyhtiöille ja teollisuudelle yhtenäisen sähkökaupan tarjousalueen. Yksi Fingridin tarjoamista palveluista on keskitetty tiedonvaihtoalusta datahub, jonka käyttöönotto tulee sähkömarkkinaosapuolille pakolliseksi vuonna 2022.

Helpottaakseen tulevan datahub-siirtymän edellyttämää sertifiointi- ja testaustarvetta Fingridin lanseeraa asiakkailleen uuden palvelun tähän tarpeeseen. Projektin lähtökohtana oli, että uusi sertifiointipalvelu rakennetaan käyttäjälähtöisesti tukemaan sähkön vähittäismarkkinoiden osapuolia datahub-yhteensopivuuden varmistamisessa.

”En usko, että kovin moni toimialalla on odottanut tämän tasoista palvelua, joka tuottaa testiaineiston, ohjaa käyttäjää liiketoimintaprosessin läpi ja antaa välitöntä palautetta testauksen onnistumisesta. En ole nähnyt vastaavia palveluja missään muualla”, sanoo erikoisasiantuntija Fredrik Södö Fingrid Datahub Oy:stä.

Uusi palvelu ohjaa hyödyntämään datahubia oikein

Datahub on sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, johon tallennetaan tietoja Suomen 3,7 miljoonasta sähkönkäyttöpaikasta. Datahubin tietoja käyttävät noin 100 sähkönmyyjää ja 80 jakeluverkkoyhtiötä palvellessaan asiakkaitaan eli sähkön käyttäjiä. Kun suomalainen sähkön loppuasiakas vuonna 2022 vaihtaa sähkönmyyjää, kaikki tarvittava tieto sähkönmyyjän ja jakeluverkkoyhtiön välillä siirtyy keskitetyn tiedonvaihtojärjestelmän eli datahubin kautta.

”Tietojen välittäminen yhden sähköyhtiön järjestelmästä toiseen on hidasta. Dataa on paljon, ja se on hajallaan eri toimijoiden järjestelmissä. Kun nykyisin päästä päähän -transaktioihin menee useita päiviä, uuden palvelun avulla datahubissa sama prosessi vie vain sekunteja”, Södö sanoo.

Sähköyhtiöitä on paljon ja monenlaisia: pieniä ja isoja, tietoteknisesti edistyneitä ja niitä, jotka eivät ole niin pitkällä. Sertifiointi on edellytys sille, että datahubin prosesseja saa ottaa tuotantokäyttöön.

”Haluamme varmistaa, että asiakkaidemme liiketoimintaprosesseja ajetaan rajapintojen kautta oikeilla tavoilla. Tarjoamme sertifiointipalvelun, joka toimii liiketoiminnan kielellä ja jota pystyy käyttämään ilman erityistä teknistä osaamista. Lisäksi itsepalveluperiaate tuo joustavuutta ja kustanuustehokkuutta sitä kautta, että asiakkaat eivät ole riippuvaisia Fingridin ohjauksesta ja että Fingrid pystyy tarjoamaan tarvittavaa tukea suhteellisen pienellä organisaatiolla”, Södö sanoo.

Alusta auttaa varmistamaan, että liiketoiminta jatkuu häiriintymättä datahubiin siirtymisen jälkeen

Testaus- ja sertifiointipalvelu sisältää erilaisia liiketoiminnan käyttötapauksia, esimerkiksi sähkösopimusten ilmoitusta muutto- ja myyjänvaihtotilanteissa, joita voidaan ajaa datahubia vasten.

Perinteiset sertifiointiratkaisut ovat usein hyvin teknisiä luonteeltaan ja vaativia käyttää. Uusi palvelu tuo käyttäjälle lukuisia toiminnallisuuksia ja kattavat sertifioinnit sekä samalla kertoo, mitä käyttäjän kulloinkin pitää tehdä.

Södön mukaan käyttö on niin helppoa, että sähköyhtiöt pystyvät ajamaan sertifioinnit oman henkilöstön voimin. Samalla testauspalvelu toimii ikään kuin koulutusalustana datahub-maailmassa toimimiseen.

”Palvelu auttaa käyttäjää luomaan tietorakenteita ja kertoo käyttäjälle testien ja sertifiointien tulokset heti. Aikaa säästyy, kun testejä voidaan ajaa ja ratkaisuja iteroida nopeilla sykleillä. Palvelu kertoo askel askeleelta mitä pitää tehdä, tarkasti ja oikeassa järjestyksessä. Tapahtumaketjuja ei tarvitse itse selvittää. Kyllä tässä puhutaan todella isoista säästöistä toimialatasolla.”

Palvelu on tällä hetkellä kehitysvaiheessa ja sillä on eri markkinaosapuolista koottu pilottiryhmä, joka auttaa Fingridiä määrittelemään mitä käyttötapauksia palveluun pitää toteuttaa. Södön toiveena on, että kesäkuussa etulinjan markkinaosapuolet ottavat saman tien palvelun käyttöön.

”Palvelu on otettu tosi hyvin vastaan, ja siltä odotetaan paljon. Se helpottaa alan työtä huomattavasti ja auttaa sähköyhtiöitä varmistamaan yksinkertaisella tavalla, että liiketoiminta jatkuu häiriintymättä myös datahubin käyttöönoton jälkeen. Se on teknisesti edistyksellinen ja kustannustehokas alusta, joka oikeasti tuottaa lisäarvoa”, Södö sanoo.

Pinterest
Referenssin infoboxi
CGI Suomi Oy logo

Tiedot

Tilaaja: Fingrid
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Samuli Nikkanen

Lisätietoja

Yritysprofiili CGI Suomi kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Asiakaspalvelu

Toimialakokemus

Raaka-aineet ja energia

Tarjonnan tyyppi

Toteutustyö

Omat tagit

datahub
sertifiointipalvelu

Siirry yrityksen profiiliin CGI Suomi kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 2 asiantuntijaa.

CGI Suomi - Muita referenssejä

CGI Suomi - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia