Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Fingrid kehittää toimintaansa paitsi Enfo-yhteistyön ansiosta myös yhdessä Enfon kanssa.

ReferenssiToimintavarmuutta tietojärjestelmiin ja perustietotekniikkaan

Fingrid Oyj on Suomen kantaverkkoyhtiö, joka vastaa sähkönsiirrosta tuottajilta jakeluverkko- ja teollisuusyrityksille. Yhtiön omistuksessa on Suomen koko kantaverkko ja kaikki merkittävät ulkomaanyhteydet. Fingrid Oyj:n liikevaihto on 335 miljoonaa euroa. Henkilöstöä yhtiöllä on noin 250. Enfo on ollut Fingridin IT-palvelukumppani jo vuodesta 2009. Enfon Tietotekniikkapalvelut vastaa Fingridin perustietotekniikan kokonaisuudesta mukaan lukien yli 200 palvelinta sekä Service Desk -palvelut Fingridin henkilöstölle. Yhteistyön avainasia on tietojärjestelmien toimintavarmuus.

Vaativa toimintaympäristö

Luotettava sähkönsaanti on välttämätöntä suomalaiselle yhteiskunnalle ja elinkeinoelämän kehitykselle. Kun Valtioneuvosto määritti joulukuussa 2013 huoltovarmuuden tavoitteet, päätöksessä painotettiin, että tietojärjestelmien ja energiansaannin turvaamiseen tulee kiinnittää entistä enemmän huomioita kaikissa olosuhteissa – myös poikkeustilanteissa. Suomessa sähköjärjestelmän toimivuudesta valtakunnan tasolla vastaa kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj.

”Valtioneuvoston päätöksessä mainitaan erikseen, että energiansaannin keskeytyminen on yhteiskunnan toimintakykyä vaarantava uhka. Jo sekunnin katkos sähköntuotannossa häiritsee teollisuuden prosesseja, 15 minuuttia alkaa näkyä ihmisten jokapäiväisessä toiminnassa ja kun puhutaan tunneista, yhteiskunta alkaa häiriytyä. Fingridin toiminnalle on asetettu todella tiukat vaatimukset ja siksi myös tietojärjestelmiemme käytettävyys- ja toimintavarmuusvaatimukset ovat kovat. Se vaatii paljon kumppaneiltamme”, Fingrid Oyj:n CIO Kari Suominen sanoo.

Enfo on Fingridin kumppani tietojärjestelmien toimintavarmuuden turvaamisessa, niihin liittyvissä käyttötukipalveluissa sekä tietotekniikan peruspalveluissa. ”Kumppanuus alkoi vuonna 2009 ja yhteistyö on matkan varrella laajentunut. Olemme olleet oikein tyytyväisiä Enfon palveluun”, Suominen toteaa.

IT-palvelut tuottamaan lisäarvoa yhtiölle

Fingrid Oyj on yhtiö, joka kehittää jatkuvasti IT-ympäristöään ja hakee moderneista tietojärjestelmistä mahdollisuuksia oman ydinliiketoimintansa eteenpäin viemiseen. ”Pohjoismaisia kantaverkkoyhtiöitä vertailtaessa Fingridin tietohallinto on hyvin lean organisaatio. Ihmisiä on verrattain vähän, koska pystymme hyödyntämään Enfon kaltaisia strategisia kumppaneita, jotka tekevät perustyötä vapauttaen oman henkilöstömme keskittymään yhtiölle lisäarvoa tuottaviin asioihin”, Kari Suominen sanoo.

Fingrid kehittää toimintaansa paitsi Enfo-yhteistyön ansiosta myös yhdessä Enfon kanssa. Fingridissä on parhaillaan käynnissä yhtiön omaisuudenhallintaan liittyvä mittava tietojärjestelmähanke, jossa Enfo vastaa palvelinten ylläpidosta ja tuesta. ”Pohdimme yhteistyössä myös uusien teknologioiden hyödyntämismahdollisuuksia liiketoiminnassamme”, Suominen kertoo.

Lisäksi Enfo toteutti Fingridille laajan viestintätyökalujen käyttöönotto- ja koulutuskokonaisuuden.

Pinterest
Referenssin infoboxi
Enfo Oyj

Tiedot

Tilaaja: Fingrid Oyj
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Ari Pänttönen, Sales Director

Lisätietoja

Yritysprofiili Enfo kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Tietohallinto

Erikoisosaaminen

It-infrapalvelut
It-infra loppukäyttäjäpalvelut
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut

Toimialakokemus

Raaka-aineet ja energia

Siirry yrityksen profiiliin Enfo kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Enfo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Enfo - Muita referenssejä

Enfo - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Konversio-optimoinnilla pyritään lisäämään verkkosivujen konversiota
Digitalisaation mahdollisuuksia - Etenemispolkuja digitaalisen alustan kehittäjälle
Houmi auttaa kilpailuttamaan kiinteistövälittäjät ja remonttien tekijät

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia