Tabella tarjoaa monipuolisen työkalun liiketoiminnan suunnitteluun

Suomen Lauttaliikenne -konserni, jonka matkustajat tuntevat Finferries-nimellä, hoitaa sekä yhteysalus- että lauttaliikennettä Suomessa ja Ahvenanmaan saaristossa yhteensä yli 40 reitillä. Finferriesin aluksilla kuljetetaan vuosittain yli neljä miljoonaa ajoneuvoa ja 10 miljoonaa matkustajaa. Valtion kokonaan omistama Finferries työllistää noin 330 henkilöä.
Invencon (nyk. osa Innofactoria) ja Finferriesin yhteistyö ulottuu vuoteen 2015 saakka, jolloin toteutettiin talouden suunnittelun ja raportoinnin käyttöönottoprojekti emoyhtiö Suomen Lauttaliikenne Oy:lle sekä sen tytäryhtiölle Suomen Saaristovarustamo Oy:lle.
Konsernitilinpäätös Excelistä Tabellaan
Viimeisimmässä kehitysprojektissa Tabella Business Toolsin käyttöä laajennettiin konsernitilinpäätöksen laadintaan. Aiemmin konsernitilinpäätös oli laadittu Excelissä, mutta asiakas halusi automatisoida ja nopeuttaa laadintaprosessia sekä saada selkeämmän dokumentoinnin tilinpäätöksestä.
Juridinen konsolidointi saatiin toteutettua tehokkaasti ilman uusia integrointitarpeita. Tabellaan avattiin samassa yhteydessä uusi yhtiö Ansgar Ab, joka on Suomen Saaristovarustamon osakkuusyhtiö. Ansgarin kirjanpitototeuma ajetaan kuukausittain Tabellaan vakioidussa csv-formaatissa muiden yhtiöiden datan päivittyessä automatisoidusti joka yö.
Tabellan Group Consolidation -laajennusosalla kootaan yhteen kaikkien konserniyhtiöiden luvut ja niitä voidaan tarkastella konsernituloslaskelmalta ja -taseelta konsernilakanasta. Sisäiset liiketapahtumat eliminoituvat automaattisesti, ja konsernilaskennan manuaaliset oikaisut tehdään tositesyötöllä. Lisäksi konsernilla on käytössä kaikki samat raportointitoiminnot, joita käyttäjät ovat jo muutenkin tottuneet Tabellassa käyttämään.
Uusi ratkaisu vähentää turhaa työtä
Yhteistyö sujui kokonaisuudessaan hyvin, ja projektipäällikkönä toiminut senior konsultti Anna Lehto kiittelee asiakkaan aktiivista roolia hankkeen onnistumisessa:
"Projekti saatiin vietyä sujuvasti läpi säännöllisten asiakkaan kanssa pidettyjen seurantakokousten sekä asiakkaan itse tilinpäätösluvuilla suorittaman testauksen ansiosta."
Myös Finferriesillä oltiin tyytyväisiä uuteen ratkaisuun ja sen käyttöönottoon.
"Tabella-ohjelma on visuaalinen ja tehokas tapa raportoida. Ohjelma on talousosastomme aktiivisessa käytössä niin budjetoinnissa kuin toteutumien seurannassa. Päällekkäisiä työvaiheita poistuu, kun konsernitilinpäätös tehdään samalla raportointiohjelmalla kuin sisäiset raportitkin. Käyttöönottoprojekti sujui hyvin, Tabella-konsultit olivat asiantuntevia ja auttoivat löytämään meille sopivan ratkaisun", toteaa Finferriesin talousjohtaja Johanna Eramo.
Toteumien lisäksi myös budjetit ja ennusteet saa kätevästi samasta järjestelmästä
Toteutuksen etuna on myös, että samasta järjestelmästä saadaan nyt haluttaessa konsernin toteumien lisäksi sekä budjetit että ennusteet. Suunnittelussa hyödynnetään eri toimintojen omia syöttöpohjia: esimerkiksi polttoaineet, tekniikka ja operointi budjetoidaan kukin omalta pohjaltaan.
Muuttuvien kulujen laskennassa hyödynnetään hinnastoa, jolloin käyttäjät budjetoivat merimaileja eivätkä euroja. Raportointiin avatut dimensiot ja linkki ostolaskun kuvalle mahdollistavat monipuolisen seurannan ja suunnittelun. Myös työtuntitietoja seurataan Tabellasta kirjanpitotasoa tarkemmin. Voisikin sanoa, että Tabella on nyt valjastettu hyvin monipuoliseen käyttöön.
Tabella Business Tools on kustannustehokas työkalu yrityksesi raportoinnin, budjetoinnin ja ennustamisen modernisointiin sekä konsernilaskennan osa-alueisiin.
**
Invenco on nykyisin osa Innofactoria
Innofactor Oyj osti yksityisesti omistetun, dataratkaisuihin erikoistuneen Invenco Oy:n koko osakekannan 30.6.2022. Invenco Oy:n nimi muutettiin 1.7.2022 alkaen Innofactor Invenco Oy:ksi, jonka palveluksessa Invencon työntekijät jatkavat työskentelyään. Asiantuntijoiden roolit ja tehtävät pysyivät ennallaan kaupan yhteydessä.
Suosittelija:
”Tabella-ohjelma on visuaalinen ja tehokas tapa raportoida. Ohjelma on talousosastomme aktiivisessa käytössä niin budjetoinnissa kuin toteutumien seurannassa. Konsernitilinpäätöksen tekeminen samalla raportointiohjelmalla kuin sisäisetkin raportit poistaa päällekkäisiä työvaiheita. Käyttöönottoprojekti sujui hyvin, Tabella-konsultit olivat asiantuntevia ja auttoivat löytämään meille sopivan ratkaisun”.
Talousjohtaja Johanna Eramo

Tiedot
Tilaaja: | Finferries |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Anna Lehto, Innofactor |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
![]() |
Analytiikka |
Toimialakokemus
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Epec Oy - Test Engineer, FW
- Epec Oy - Embedded Software Engineer
- Epec Oy - Financial controller
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Verkkopalvelu, joka tekee luovuttamisesta helpompaa
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |