Fennovoima - kestävän energiantuotannon puolesta

Fennovoima on ydinenergiayritys, jonka tavoitteena on tuottaa sähköä kuormittamatta ilmastoa. Ydinvoimalaitos tulee valmistuttuaan tuottamaan 10 prosenttia Suomen kasvavasta energiatarpeesta – ilman päästöjä.
Fennovoima halusi uudistaa verkkosivustonsa, jotta se vastaisi heidän viestintätarpeitaan. Yrityksellä on tärkeä tehtävä Suomen energiantuotannon turvaamisessa vastuullisesti myös tulevaisuudessa.
Ennen sivustouudistusta Fennovoimalla oli neljä erillistä sivustoa: asiakaslehti, vastuullisuusraportti, kampanjasivusto uuden energian tuotannosta Suomessa sekä Fennovoiman yleissivusto. Nämä sivustot olivat teknisesti erillään, eikä niiden välillä ollut integraatioita.
Yksi projektin tavoitteista oli yhdistää nämä olemassa olevat sivustot yhden sivuston alle ja helpottaa siten sisällönhallintaa ja sivuston ylläpitoa. Sisällönhallinnallisten tavoitteiden täyttämiseksi ja sivustojen yhdistämiseksi päätimme toteuttaa uudistuksen Drupal-sisällönhallintajärjestelmällä.
Aloitimme projektin palvelumuotoilutyöpajoilla yhdessä Fennovoiman tiimin kanssa. Työpajojen aikana määrittelimme sivustouudistuksen tarpeet ja olimme valmiita ryhtymään käyttöliittymä- ja visuaaliseen suunnitteluun sekä tekniseen toteutukseen. Sivustolle määriteltiin myös korkeat tietoturvavaatimukset. Sisällönhallinnan ja ylläpidon yksinkertaistamiseksi päätimme yhdistää kaikki muut sivustot yhteen paikkaan, ja olemassa olevista sivustoista ainoastaan hiljattain tehty energiaasuomelle.fi-kampanjasivusto säilyi erillään.
Vastuullisuus on tärkeä arvo Fennovoimalle, ja he julkaisevat vastuullisuusraportin vuosittain. Yksi Fennovoiman tavoitteista on tarjota ihmisille tietoa vastuullisesta energiantuotannosta Suomessa.
Näiden tavoitteiden takia oli tärkeää, että vastuullisuusraportti olisi helposti löydettävissä. Niinpä vastuullisuusraporttiin pääsee käsiksi sivuston ylävalikosta.
Fennovoima.fi-sivusto on tärkeä tietolähde Suomen energiantuotantoon liittyen, mutta sivustolla on myös merkittävä rooli Fennovoiman rekrytointilähteenä. Fennovoima järjestää vuosittain jatkuvasti rekrytointikampanjoita, jotka vaativat sivustolta vakautta myös kävijäpiikkien aikana. Sivustouudistuksen julkaisu ajoitettiinkin syksyn ensimmäistä rekrytointikampanjaa silmällä pitäen.
Sen lisäksi, että Fennovoiman sivusto on visuaalisesti viehättävä, se on myös osoittautunut helppokäyttöiseksi työkaluksi Fennovoiman sisällöntuottajille, vaikka he eivät olleet aikaisemmin käyttäneet Drupal-sisällönhallintajärjestelmää.
Projekti oli menestys, ja sivusto julkaistiin juuri ennen syksyn suurta rekrytointikampanjaa. Ketterä työskentelymalli osoittautui menestyksekkääksi, sillä jatkuvan viestinnän ja nopean päätöksenteon avulla projekti eteni ongelmitta.
Psst. Tutustu myös muihin asiakastarinoihimme!
Suosittelija:
“Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten mutkattomasti asiat ovat sujuneet ja miten laadukasta työtä Exove on tehnyt. Teillä on todellisia ammattilaisia töissä.”
Tiina Rytky, viestintäpäällikkö, Fennovoima

Tiedot
Tilaaja: | Fennovoima |
Ajankohta: | 2018 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Janne Kalliola |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Laadunvarmistus |
![]() |
Sisällönhallinta |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Raaka-aineet ja energia |
Teknologia
![]() |
Drupal |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
Exove - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Exove - Muita referenssejä
Exove - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
- Mepco Total - Accountor HR Solutions Oy - Palkka-avoimuus tulee – oletko valmis?
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |