ePassin liiketoimintaprosessien automatisointi tehostaa päätöksentekoa


ePassin yritystoiminnan nopeaan kasvun seurauksena yrityksessä ymmärrettiin, että merkittävä osa työajasta kuuluu päivittäisiin, rutiininomaisiin tehtäviin. Yrityksessä haluttiin saada myös dataa tukemaan päätöksentekoa ja prosesseja. Niinpä ePassi pyysi Eficodea automatisoimaan prosessejaan.
Eficode käynnisti kehitystyön ohjelmistorobotiikan (Robotic Process Automation, RPA) käyttöönottoa vauhdittavalla projektilla, RPA Kickstartilla. Ohjelmistorobotiikan avulla rutiininomaisia töitä saadaan tehtyä nopeammin, täsmällisemmin ja väsymättömästi. Robotiikan ansiosta yrityksen työntekijät saavat keskittyä sellaisiin tehtäviin, joissa vaaditaan ihmisten osaamista, esim. tunneälyä, päättelykykyä, arviointikykyä ja vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa.
Yritys oli laajentanut toimintaansa moneen eri maahan, minkä seurauksena aikaa vievän ja työlään manuaalisen raportoinnin ja tietojen analysoinnin määrä oli kasvanut kestämättömäksi. Yrityksessä oli tarvetta ohjelmistorobotiikan käyttöön, jotta päivittäisiä toimintoja voitaisiin automatisoida ja yritystä kehittää analyysissa paljastuneiden tietojen perusteella.
"Eficoden syvä asiantuntijuus automatisaatiosta auttoi ePassia ohjelmistorobotiikan käyttöönotossa," kertoo Alexander Yin.
Eficoden RPA Kickstart -projekti käynnistyi konsultin pitämällä päivän kestävällä työpajalla. Työpajan tavoitteena oli yhdistää ePassin näkemys liiketoiminnastaan ja konsultin tiedot automatisoinnin tarjoamista mahdollisuuksista. Työpajan tuloksena määriteltiin ensimmäiset askeleet kohti automatisointia sekä aluksi käyttöön otettavat teknologiat ja työkalut.
Lue, miten projekti jatkui ja millaista lisäarvoa se tuotti ePassille.
Suosittelija:
"Eficoden RPA Kickstart -projekti tarjosi organisaatiollemme erinomaisen johdannon ohjelmistorobotiikkaan ja sai aikaan konkreettisia vaikutuksia yrityksemme päivittäisessä työssä sekä päätöksentekoprosesseissa. Eficodelta saamamme RPA-tiekartta viitoittaa meille selkeän tien kohti tulevaisuutta."
Alexander Yin