logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

eCraft toi läpinäkyvyyttä ja suoraviivaisuutta TLT-Groupin liiketoimintaan yhtenäisellä kokonaisratkaisulla

ReferenssiTLT-Group on nykyaikaisten verkkoratkaisujen kokonaistoimittaja, jonka liiketoiminta koostuu erilaisista tietoliikenne-, sähköverkko- ja kaukolämpöverkkoprojekteista. TLT-Groupin palvelukonseptiin sisältyy energia- ja tietoliikennesektoreiden infrarakentaminen kokonaisvaltaisesti suunnittelusta toteutukseen ja ylläpitoon. TLT-Groupiin kuuluu useita yrityksiä, jotka työllistävät noin 260 työntekijää. Lisäksi konsernilla on kattava yhteistyöverkosto, johon kuuluu paljon eri toimijoita, kumppaneita ja alihankkijoita.


TLT-Group hankki modernin kokonaisratkaisun liiketoimintansa tehostamiseksi. TLT-Group halusi yhtenäistää konserniin kuuluvien yritysten toimintoja ja saada läpinäkyvyyttä ja suoraviivaisuutta liiketoimintaansa sekä taloudenhallintaansa uuden järjestelmän avulla.

Kaikki konsernin yhtiöt haluttiin samaan järjestelmään. Nyt konsernin yhtenäisestä kokonaisjärjestelmästä näkee kaiken, missä mennään. Tietoihin pääsee porautumaan tarkemmin, niin paljon kuin on tarvetta tietää tarkemmin”, kuvailee tyytyväisenä TLT-Groupin talousjohtaja Johanna Paulin uutta toiminnanohjausjärjestelmää.

Nykyaikaisella, kustannustehokkaalla pilvipohjaisella kokonaisratkaisulla mahdollistetaan liiketoiminnan reaaliaikainen ohjaus ja seuranta läpi koko konsernin. TLT-Group on ollut tyytyväinen yhteistyöhön eCraftin kanssa koko liiketoimintahankkeen osalta.




Lisätiedot ja yhteydenotot:
Ari Paukku, asiakkuuspäällikkö
Puh. 040 713 8670
ari.paukku@ecraft.com

Ari Kalliola, liiketoimintajohtaja
Puh. 040 501 5061
ari.kalliola@ecraft.com

Suosittelija:

"Saimme hyvän tuen eCraftin ammattilaisilta. Ehdottomasti! Projektin alkuvaiheessa eCraftin konsultti haastatteli meillä työntekijöitä ja muutaman viikon päästä ehdotus oli valmiina – ja se oli hyvin lähellä sitä, mitä oli puhuttu, ja sitä, mitä ei oltu edes kuviteltu. Hatunnosto ammattilaisille!”

Johanna Paulin, talousjohtaja

Pinterest
Referenssin infoboxi
eCraft Oy Ab

Tiedot

Tilaaja: TLT-Group
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Ari Paukku, +358 (0) 40 713 8670, ari.paukku@ecraft.com

Lisätietoja

Yritysprofiili eCraft kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Toiminnanohjaus ERP

Omat tagit

Microsoft Dynamics NAV
Microsoft PowerBI

Teknologia

Microsoft

Siirry yrityksen profiiliin eCraft kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

eCraft - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

eCraft - Muita referenssejä

eCraft - Muita bloggauksia

Siirry yrityksen profiiliin eCraft kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

It- ja ohjelmistoalan työpaikat

Kaikki it-alan työpaikat »

Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit

ite wikin referenssihaku »

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Rekrytointi.com Osaajapankki keräsi nopeasti 60 000 CV:tä tietokantaan
VR otti käyttöön koodarin vapaa-ajalla kehittämän ratkaisun flashittomaan lipunvaraukseen
Markkinointiteknologia tuottaa B2B-myynnille liidejä, mutta se edellyttää sisällöntuotantoa

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia